Mestis-karsinnat käyntiin Rovaniemellä - kaataako RoKin rutiini Ketterän?

MESTIS / Ennakko
Henri Joki-Erkkilä on joukkueensa tärkeimpiä pelaajia, ellei jopa tärkein.
Kuva © Timo Savela
Kevään Mestis-karsinnat avataan perjantaina Rovaniemellä, kun Imatran Ketterä haastaa Rovaniemen Kiekon Lappi Areenalla. Kahdella kotiottelulla aloittava RoKi lähtee sarjaan ennakkosuosikin viitta harteillaan, mutta sarjapaikan säilyttäminen ei ole läpihuutojuttu nimekästä imatralaisjoukkuetta vastaan.

RoKin onnistuneet päätöspelit ovat hengennostattajina

Santeri Satta: Rovaniemeläiset jäivät karsintarajan alapuolelle vaikeuksia sisältäneen runkosarjan myötä, mutta kahdessa viimeisessä taistelussa se saavutti tärkeän henkisen aseman kohti alkavia karsintapelejä.

Paavo Hölsä osoitti tärkeytensä, sillä maalivahti piti verkon tyhjänä RoKin voittaessa JYP-Akatemian lukemin 3-0. Yhteensä 31 kertaa torjunut Hölsä sai suuren vastuun myös KeuPaakin vastaan, kun keuruulaisten taitava hyökkäys nousi usein varsin väkivahvasti haastamaan veräjänvartijaa.

Hölsä oli mielissään KeuPa-ottelun jälkeen, kun rovaniemeläiset päättivät runkosarjansa voittoihin.

− Hieno juttu että pystyttiin voittamaan, tämän jälkeen on hyvä lähteä karsintasarjaan, kun on pieni voittoputkikin päällä.

Vaikka taustalla piilee voitoista saatu luottamus omaan pelaamiseen, jäi lappilaisjoukkueella petrattavaa eritoten ylivoimapelaamisen suhteen. Ylivoimalla jaettiin kiekkoa pelaajalta toiselle hyvän laukaisupaikan toivossa, mutta vastustajien tiiviit ja varovaiset alivoimapaletit saivat erikoistilanteet näyttämään lähinnä ajankulutukselta, kuin tulitukselta.

Akatemia ja KeuPa HT saivat yhteensä kahdeksan jäähyä, ja RoKi onnistui niittaamaan kiekon verkkoihin vain yhdessä ylivoimassa.

Jatkoajan kirvelevä tappio Ketterän ruokkijana

Satta: Imatran Ketterän suora nousu Mestikseen jäi yhden maalin päähän, kun Joni Riihola laukoi Iisalmen Peli-Karhut Mestis-kartalle. Ketterä oli vielä johtoasemassa neljä minuuttia ennen pelikellon ääntä, mutta tasoitus ja aiemmin mainittu jatkoaikamaali hiljensivät imatralaisyleisön.

Ketterä sai puolivälierissä heti vaadittavat kaksi voittoa, minkä jälkeen joukkue oli jälleen voittoisa, kun se kaatoi Kalajoen JHTn. Läpi pudotuspelien eritoten Sami Ryhänen auttoi joukkuettansa tehojen valossa: viidessä ottelussa pelaaja laukoi kiekon kaksi kertaa maaliin, ja syöttöpisteitä mies kerrytti seitsemän. Tehot oikeuttivat Ryhäsen pudotuspelien pistepörssin voittoon.

Yhden ottelun finaali tuntuu varmasti tylyltä, kun potissa on jaettavana suora nousu Mestikseen, ja maksimissaan seitsemän pelin sisältävä karsinta. Ketterällä on nyt kuitenkin mahdollisuus näyttää osaamisensa, ja voittaessaan RoKin se saisi ensimmäisen kosketuksensa korkeammalla tasolla pelaavaa joukkuetta vastaan.

Imatralaisjoukkue ei ole aiemmin pelannut Mestistä. Viimeiset 14 kautta se on taivaltanut Suomi-sarjassa, ja kaudella 2008-2009 Imatralla juhlittiin mestaruutta.

Ketterän tähdillä yli tuhat peliä Liigaa takana

Aleksi Ylitalo: Ennen kauden alkua RoKin kokoonpano oli varsin kokematon, mutta runkosarja antoi arvokasta oppia nuorelle joukkueelle. Suurimmassa osassa peleistä lappilaiset pysyivät hyvin Mestiksen vauhdissa mukana ja hieman paremmalla viimeistelyllä karsinnat olisi voitu välttää.

Ketterän pelaajisto koostuu myös pääosin Suomi-sarjaa ja A-nuorten Liigaa tahkonneista kiekkoilijoista, mutta vastapainoksi Ville Hostikka, Pauli Levokari, Ryhänen ja Jarno Lippojoki tuovat 1005 ottelun verran pääsarjakokemusta imatralaisten nimilistaan. 

Maalivahtiosastolla voimasuhteet ovat Ketterän puolella, vaikka RoKin veräjänvartija Hölsäkin on ollut hyvässä vireessä kevätkaudella. Hostikan ajoittaisesta ailahtelevaisuudesta huolimatta lähes 150 ottelun kokemus Liigapeleistä kääntää vaakakupin imatralaisten hyväksi.

RoKilla ei ole heittää takalinjoille Levokarin ja Lippojoen kaltaisia konkareita, mutta tasaisen vahva ja hyvin liikkuva puolustuskalusto tasoittaa puntteja. Kiekollista kärkipäätä rovaniemeläisten pakistossa ovat Joona Tolvanen ja Mikko Männistö, fyysisyydestä taas vastaavat kapteeni Henri Joki-Erkkilä ja Marco Zorec.

RoKin rutiini puoltaa sarjapaikan säilyttämistä

Ylitalo: Hyökkäyksessä imatralaisten pistevastuu on jakautunut laajalle rintamalle. Jesse Lindsten oli 39 tehomerkinnällä joukkueen paras pistemies runkosarjassa ja perässä tulee liuta vähemmillä ottelumäärillä piste per peli -tahdin saavuttaneita pelaajia.

Pudotuspeleissä 35-vuotias Ryhänen otti ohjat käsiinsä takomalla viiteen otteluun yhdeksän tehopistettä, joten pitkin Eurooppaa kiertäneellä sentterillä on vielä taidot tallella. Kevään tärkeimpien pelien koitettua muut hyökkääjät eivät kuitenkaan nostaneet tasoaan samalla tavalla, sillä seuraavaksi tehokkaimmat pelaajat olivat neljä pinnaa saalistaneet Rudolfs Maslovskis ja Jesse Koskinen.

Vertailun vuoksi Henri Fomin, Hannu Erkkilä ja Juhani Tamminen nakuttivat kukin vuosi takaperin Suomi-sarjassa noin 50 pistettä mieheen. Kuluva kausi on ollut Erkkilän ja Tammisen osalta vaisu, mutta Harri Pälve ja Olli-Matti Järvelä ovat täyttäneet saappaat ja tehneet Fominille seuraa sisäisen pistepörssin kärkipäässä.

Kovien Mestis-otteluiden tuoma kokemus ja viimeisten kierrosten hyvä vire antaa RoKille etulyöntiaseman karsintoihin. Ketterä voi olla vaikeuksissa RoKin liikkeen ja raivokkaan taistelun kanssa, minkä seurauksena Hostikan maalilla riittänee säpinää.

RoKin sortuessa tuhlaamaan maalipaikkoja ja Hostikan seisoessa päällään tolppien välissä Ketterällä on saumat yllättää. Tasatilanteessa lähteminen kiekkobuumin valtaamalle Imatralle voisi pistää rovaniemeläisten mailat tärisemään, kun täyteen tungettu halli kannustaa omiaan voittoon.

Mikäli RoKi pelaa kuitenkin omalla tasollaan ja kevätaurinko kuivattaa ruudin lopullisesti, ei lappilaisilla pitäisi olla valtavia vaikeuksia poistua kesälomille voittajina.

Seuraa Heitä

Henri Joki-Erkkilä #8 |

Puolustaja

Kapteeni Joki-Erkkilän kokemus on nyt tärkeässä asemassa niin RoKin pukukopissa, kuin kaukalossa. Jokaisen vaihdon asenteella ja periksiantamattomuudella pelaava puolustaja täytyy nostattaa nuorten kollegoiden tekeminen täyteen iskuun, jotta RoKi jatkaisi Mestiksessä.

Ville Hostikka #35 |

Maalivahti

Liigajäilläkin esiintynyt Hostikka joutunee kiekkosateeseen, kun vastapuolella luistelee nopeajalkainen RoKi. Mallikelpoisesti pudotuspelit pelanneelta Hostikalta odotetaan samanlaisia otteita myös karsinnoissakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle