Nuoret leijonat Vaasaan vierailulle

MESTIS / Ennakko
Kolmen vieraspelin jälkeen Sport palaa kotiyleisönsä eteen. Alkukausi Sportilla on ollut kaksijakoinen, ja maajoukkuetta vastaan odotetaankin Sportilta paluuta myötätuuleen.

Sport on kotonaan kahdessa ottelussa ollut todella kova. FPS ja Hokki kaatuivat yhteismaalein 13-4 eikä kotikaukalossa ole ollut juurikaan hätää. Vieraspeleissä ongelmia on esiintynyt viimeistelyn kanssa. U20 on pelannut kolme ottelua ilman voittoja.

Sportilla haastava tilanne

Sport on aloittanut kautensa jo kenties tapansa mukaisesti. Hyvin mennyt harjoituskausi, pari voittoa alle sarjassa ja sen jälkeen ongelmia. Sarja tosin on vielä niin alkutekijöissä ettei sen ihmeellisempää analyysia voi, eikä kannata tehdä. Parasta Sportia on tähän asti tarjonnut Patrik Westerbackin kakkosketju, mutta myös tällä ketjulla on ollut ongelmia maalinteon kanssa. Ykkösketjulta on syytä odottaa enemmän, sillä runkosarjassa tehot ovat antaneet odottaa itseään.

Kaksi vuotta sitten Sport kohtasi U20-maajoukkueen ja otti selkein lukemin kuokkaan. Sport oli tuolloin keskellä pahinta syöksykierrettä ja kärsi pahoista loukkaantumisista. Nyt poissa on varmuudella vain Kalle Mattila. Pete Suonpää on palannut pikkuhiljaa jäälle, mutta pelaaminen on vielä kysymysmerkki.

Maajoukkueella tiukkoja tappioita

U20 on pelannut jo kolme ottelua alta pois. Ensimmäisessä ottelussa Haukkoja vastaan tuli tappio lukemin 4-1, mutta kaksi seuraavaa olivat tiukempia. Juniorit pitivät tiukoilla sekä Kiekko-Vantaata ja KooKoota. Vantaa voitti keskinäiset taistot 3-2 ja KooKoo 1-0. Sport-ottelun jälkeen maajoukkue jatkaa matkaa rannikkoa pohjoiseen ja kohtaa Hermeksen Kokkolassa.

U20 tulee Vaasaan seuraavalla kokoonpanolla:

Maalivahdit

30 Karri Rämö, HPK

32 Teemu Seppänen, Tappara

Puolustajat

4 Juho Mielonen, Ilves

5 Teemu Laakso, HIFK

6 Tommi Leinonen, Kärpät

7 Juho Jokinen, TuTo

35 Risto Korhonen, HPK

36 Erkka Leppänen, JYP

54 Tuomas Gärdström, KooKoo

59 Matti Koistinen, Tappara

Hyökkääjät

10 Teemu Ramstedt, HIFK

15 Tommi Laine, TPS

16 Aapo Lampinen, KooKoo

29 Veikko Karppinen, Kärpät

34 Jarmo Jokila, TPS

42 Tuomas Kiiskinen, KalPa

50 Ossipekka Lehtonen, TPS

51 Jerry Ahtola, TPS

57 Samu Vilkman, Pelicans

64 Valtteri Skyttä, KooKoo

65 Joni Finell, Blues

67 Toni Rautakorpi, Tappara

» Lähetä palautetta toimitukselle