HPK:lla painajaismainen tiistai-ilta

LIIGA / Raportti
HPK:n ahdinko ei osoittanut helpottumisen merkkejä tiistaina Porissa, kun Ässät kellisti vieraansa maalein 5-1. Hämeenlinnalaisten murheita lisäsi se, että peräti kolme HPK-hyökkääjää loukkaantui ottelussa. Ässien tehomies oli kahden maalin Veli-Matti Savinainen.

Ässät ratkaisi pelin toisen erän puolivälissä tekemällä kaksi maalia puolen minuutin sisään. Ensin Veli-Matti Savinainen viimeisteli illan toisen osumansa, ja hetkeä myöhemmin Severi Sillanpää naulasi tilanteeksi jo 3-0. Savinaisen maaliin syöttöpisteen merkkautti kautensa avannut Ryan Caldwell. Sillanpää sai tuulettaa kauden kolmatta maaliaan, kaksi edellistäkin syntyivät Mikko Tolvasen taakse.

HPK:lle peli oli tuloksen lisäksi muutenkin synkkä, joukkue ei ollut missään vaiheessa taistoa lähellä kamppailla pisteistä tosissaan. Lisäksi Janne Kolehmainen, Marek Zagrapan ja Jaakko Turtiainen joutuivat jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi.

– Kyllä me kaikkemme teimme pienelle porukalla. Ässien ensimmäinen maali oli onnekas päätypomppu, ja ennen heidän toista maaliaan meillä oli parikin oikein hyvää paikkaa. Niistä meidän olisi pitänyt osua, jotta kapea miehistömme olisi saanut lisää uskoa ja virtaa. Ilta oli meille hyvinkin hankala näin vähäisellä väkimäärällä, HPK-valmentaja Harri Rindell harmitteli.

­– Kova, hankala päivä. Voitimme HPK:n viime viikolla ja tiesimme, että heillä on tuska päällä. Teimme aamusta asti kaikkia ekstrajuttuja varmistaaksemme sopivan latauksen illaksi. Se onnistui, siitä annan ison kiitoksen kapteenistollemme, Ässien vastuuvalmentaja Karri Kivi kiitteli.

Heti ottelun avauserä osoittikin Ässien olleen sopivassa vireystilassa. HPK sai olla tyytyväinen siihen, että ainoastaan Savinainen onnistui yllättämään Tolvasen. Vierasjoukkueen tekemisessä näkyi selvästi henkisesti raskas alkukausi. Joukkue oli fyysisesti paikalla, mutta voittoon ei tainnut uskoa pelaajista kovinkaan moni.


Tilan vähyys huvitti Piispasen oikean reiden vieressä myhäilevää Savinaista.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Niemisen mystinen ulosajo

Toinen erä tarjosi puheenaiheen jo ennen Ässien kahta nopeaa maalia. Kello näytti aikaa 26.36, kun HPK:n Niko Nieminen ohjattiin päätyovista ulos. Pelirangaistuksen syyksi kuulutettiin mailan heittäminen pois pelialueelta. Rindell piti pelin jälkeen tilannetta ihmeellisenä.

– Joku tässä nyt valehtelee. Toinen linjatuomari kertoi nähneensä Niemisen heittäneen vastustajan mailan. Nikolla on takana 500 liigaottelua, en millään jaksa uskoa, että hän syyllistyisi sellaiseen typeryyteen. Hän tiesi hyvin, että meiltä oli jo pari miestä pois kapeasta materiaalistamme.

Kolmanteen erään Rindellillä oli laittaa enää kahdeksan hyökkääjää. Yhden hyökkäystrion täydensi puolustaja Tuukka Mäkelä. Ikitaistelija iski joukkueensa ainoan maalin jäästä maaten, mikä kertoo oleellisen hämeenlinnalaisten hyökkääjien panoksesta. Tarvittavaa uskoa ja loppuun asti taistelemista ei vain löydy. HPK sai kyllä pelissä paljon laukauksia, mutta todelliset maalipaikat olivat melko harvassa.

Ässien maaleista vastasivat päätösperiodilla kultakypärä Tomas Zaborsky ja hallitusti oman tilanteensa päättänyt Patrick Yetman. Isäntien kaikki ketjut onnistuivat siis pelissä heiluttamaan verkkoa. Ässävalmentaja Kivi kehui erikseen yhden vitjan.

– Sillanpään ketju oli meiltä erityisen pirteä. Juuri tuollaista energiaa me nelosketjulta kaipaammekin. Caldwellin paluu taas oli sellainen keskiverto, siellä tapahtui joitakin hänelle vähän epätyypillisiä juttuja. Hän oli kahdeksan viikkoa pois, joten se on ymmärrettävää.

Kerholta loppuvat miehet

HPK-valmentaja Rindell on jo aiemmin ehtinyt tuskailla miehistönsä kapeutta. Kolme lisäloukkaantumista saivatkin kokeneen kiekkomiehen mietteliääksi.

– En tiedä vielä vammoista sen tarkemmin, mutta ensivaikutelma ei ollut kovin hyvä, aika tuskaisia ilmeitä siellä oli. Kaikkien vammat pitää varmaankin kuvata. Pelkään pahasti, että ovat pitkään poissa.

HPK:n seuraava peli on perjantaina Lukkoa vastaan. Rindell ei osannut vielä arvioida, saako hän haalittua jostain lisävahvistuksia joukkueeseensa siihen mennessä.

– Paljon on ollut nimiä ilmassa, ja joitain yhteydenottojakin on ollut. Saa nyt nähdä. Onhan meillä junioreitakin, mutta heilläkin on tällä hetkellä loukkaantumismurheita.

Ässien seuraava haaste on edessä torstaina, kun Lappeenrannassa vastaan asettuu SaiPa.

» Lähetä palautetta toimitukselle