Onhan tätä ollut suorastaan veikeä seurata. Vastassa Suomella on ollut lohkon tusinajoukkueet, mutta Jukka Jalosen suojatit eivät ole suostuneet hairahtumaan omasta peli-identiteetistään.
Vastassa ovat viimeisessä kolmessa pelissä olleet Tanska, Iso-Britannia ja Ranska. Yhdeksän pistettä Suomi näistä kaivoi sarakkeeseensa, mutta mitään räiskyvää ilotulitusta Jalosen poppoo ei ole esittänyt.
Tämäkös on kiekkokansaa ihmetyttänyt. Näistä peleistä kun piti tykittää vähintään 7–0-voitot, etenkin heikkoa Ranskaa ja kiekkolilliputtia Iso-Britanniaa vastaan. Sen sijaan maaliero Tanskaa, Iso-Britanniaa ja Ranskaa vastaan "vain" 11–1 Suomen eduksi.
Päällisin puolin Suomen pelaaminen on näyttäytynyt jopa tahmealta. Miksi näin?
Tiivis puolustus kaiken a ja o
Jalosen joukkue luottaa omaan kurinalaiseen pelisysteemiinsä, oli vastassa sitten Kanada, Iso-Britannia tai vaikka Meksiko.
"Miksei ne iske kiinni vaan seisovat keskialueella?"
Näin ihmeteltiin helsinkiläisessä sporttibaarissa, kun Leijonat pelasi lohkon heittopussia Iso-Britanniaa vastaan. Ihmetys kohdistui tilanteeseen, jossa Iso-Britannia pelasi omalla alueellaan viivelähtöä.
systeemiään Suomi on toteuttanut koko alkulohkon ajan, vastustajasta riippumatta.
Suomi pelasi tilanteessa, kuten se teki kovempiakin maita vastaan: vetäytyi keskialueen trapiin. Ja sama periaate toistui myös esimerkiksi Ranskaa vastaan
Vaikka vastassa oli selvästi heikompia maita, Leijonat ei alkanut minkään pelisuunnitelman pohjalta pakottamaan peliä ja painottamaan joitain tiettyjä pelitilannevalintoja.
Jos Suomen pelaajat näkivät, ettei prässääminen juuri kulloisessa tilanteessa ollut järkevää esimerkiksi pitkien välimatkojen vuoksi, Suomi pelasi trapia.
Jos Suomen pelaajat näkivät, että esimerkiksi pitkän puolustusalueen puolustuspelin jälkeen on järkevämpää pelata viivelähtö, niin tehtiin.
Nämä ovat esimerkkejä Suomen pelisysteemistä ja sen sisällä tapahtuvasta reagoinnista. Ja systeemiään Suomi on toteuttanut koko alkulohkon ajan, vastustajasta riippumatta.
Olisihan Jalonen kumppaneineen voinut kailottaa pukukopissa ennen pelejä Iso-Britanniaa tai Ranskaa vastaan, että mennäänpäs pelaamaan välillä tällaista hurlumhei-lätkää: pelataan 60 minuutin paineella ja hyökätään koko ajan nopeasti ylöspäin.
Olisi saatu ehkä "viihdyttävämpää" peliä ja enemmän maaleja molempiin päihin, mutta mitä sitten?
Olisi saatu ehkä "viihdyttävämpää" peliä ja enemmän maaleja molempiin päihin, mutta mitä sitten?
Jalonen luottaa siihen, että omalla pelisysteemillä pelaaminen ja sen kehittäminen myös lohkon heikoimpia joukkueita vastaan valmistaa Suomea parhaalla mahdollisella tavalla kohti puolivälieräpeliä, jossa joukkue niin ikään luottaa pelitapaansa kuin kallioon.
Pelitavan perusta on puolustaminen. Sen on oltava sitkeää ja yhtenäistä. Trap, prässi ja oman alueen puolustuspelaaminen ovat hiottu kuntoon. Ne eivät falskaa.
Suomi puolustaa paljon myös kiekon kanssa. Esimerkiksi Yhdysvaltoja vastaan joukkue latoi lähes joka tilanteen tullen viivelähdön. Sen aikana kiekko pysyi Suomella, eikä se siten ollut taitavammalla vastustajalla.
Suomi luottaa siihen, että puolustamisen myötä se saa pidettyä vastustajan korkeintaan kahdessa maalissa. Tällöin tuolla pelaajistolla on hyvä mahdollisuus taistella voitosta.
Joten "tahmea" pelaaminen on Jalosen valmennustiimin laskelmoitu ratkaisu. Tämä Leijonien pelitapa ei ole mitään tykitystä, vaan tiiviiseen, kurinalaiseen viisikkoon perustuvaa kiekkokontrollipeliä. Ja sillä tavalla Suomi pelaa koko turnauksen läpi.
Palaset ovat Suomella kelvollisesti kohdallaan tässä vaiheessa.
Huolissaan Jalosen valmennustiimi saa olla ylivoimapelistä. Tanskaa tai Ranskaa vastaan Suomi ei iskenyt yhtäkään ylivoimamaalia. Iso-Britanniaa vastaan joukkue onnistui sentään kahdesti ylivoimalla.
