Marko Jantusesta kertova “Laitapuolen hyökkääjä” -elokuva on kestänyt vasta muutaman minuutin, mutta valkokankaalta on jo välittynyt erilaisia voimakkaita tunteita.
Vihaa, jota velkojat ilmentävät kohdistamalla Jantuseen raakaa väkivaltaa, pelkoa, jota Severi Saarisen roolityöstä tihkuu katsomoon asti, ja inhoa, jota roolihahmot kokevat Jantusen laskettua alleen – katsojille tarjoillaan samaa tunnetta näyttämällä käytettyjä huumeruiskuja pursuileva yleinen wc, jossa Jantunen yrittää puhdistaa verisiä kasvojaan.
Viha, pelko ja inho ovat niin sanottuja perustunteita, jotka ilmenevät ihmisillä samankaltaisesti kulttuurista riippumatta. Lähteestä riippuen perustunteisiin kuuluvat myös esimerkiksi ilo, suru ja häpeä.
Juuri tunnetilojen näyttämisessä “Laitapuolen hyökkääjä” on parhaimmillaan.
Ilosta suruun ja kaikkea siltä väliltä
Jantusta näyttelevällä Saarisella on saman roolin sisällä monta pienempää roolia, sillä Jantunen esitetään elokuvassa sekä huippujääkiekkoilijana että päihderiippuvaisena – ja molempia jopa samaan aikaan.
Repliikkejä elokuvassa on niukasti, ja tarinaa kuljetetaan eteenpäin enimmäkseen Saarisen fyysisellä näyttelemisellä, joka ilmentää Jantusen sisäistä maailmaa ja vaikeiden asioiden pakenemista − kunnes ongelmat äityvät niin vaikeiksi, ettei pakeneminen ole enää vaihtoehto.
Saarinen ei pyri imitoimaan Jantusta, mutta puhetulvan ja motorisen levottomuuden osalta olemus muistuttaa esikuvaansa todella luontevasti. Samoin Saarinen välittää erinomaisesti eri tunnetiloja, joita päähenkilöllä riittää.
Tunneskaala ulottuu kuolemanpelosta ja itseinhosta maailmoja syleilevään ylivireyteen, krapulasta amfetamiininousuun. Saarinen tulkitsee yhtä uskottavasti jokaista tunnetilaa ja mielialaa, mutta erinomaisen roolityön tekee myös Katariina Havukainen Jantusen puolisona Katina – tässäkin roolissa tunnemaailma elää syvästä rakkaudesta kiintymyksen kautta vihaan ja halveksuntaan.
Toivo on myös tärkeä tunne elokuvassa: Usein kyse on Jantusen valheellisesta ja naiivista uskottelusta, mutta katsojalle annetaan myös todentuntuista toiveikkuutta.
Päihderiippuvuutta, rakkaustarinaa ja vähän jääkiekkoa
Elokuvan aluksi Jantunen saa Tommi Erosen ja Jorma Tommilan näyttelemiltä velkojilta vuorokauden aikaa kerätä 10 000 euroa yhteensä kymmenkertaisesta velastaan. Epätoivoisella varainkeruuretkellään riutunut ja vaikeasti amfetamiinista riippuvainen Jantunen alkaa muistella elämäänsä, johon on mahtunut ohutta yläpilveä ja jyrkkää matalapainetta.
Huumeriippuvaisen ihmisen kujanjuoksu henkensä edestä aikaa vastaan luo kehyskertomuksen, jossa jääkiekkoa käsitellään yhtenä osana Jantusen elämää.
Ensimmäinen välähdys menneestä lätkäurasta nähdään vasta noin 20 minuutin kohdalla, kun Jantunen muistelee aikaansa TPS:ssä − jääkiekkoa tosin sivutaan esimerkiksi ainoassa lapsuuskohtauksessa, jossa pikku-Marko asettuu nukkumaan lätkävarusteet yllään ja selostaa tekevänsä tärkeän maalin maaottelussa Ruotsia vastaan.
Aiemmin on jo nähty päihderiippuvuutta ja sen lieveilmiöitä sekä kuvia eri vaiheista Jantusen ja Katin rakkaustarinaa, jotka ovat elokuvan sisällössä ja viestissä jääkiekkoa edellä.
Toisaalta tuo 20 minuutin kohdalla tapahtunut leikkaus jääkiekkomuistoihin on sillä tavalla merkittävä, että siinä vaiheessa käsikirjoitusta tapahtuu niin sanottu juonipiste, joka ohjaa tapahtumat uuteen suuntaan – tässä tapauksessa muistuttamaan Jantusen lätkäurasta.
Jääkiekko onkin pitkään Jantusen elämässä korkeimpia tunnehuippuja ja syvimpiä aallonpohjia aiheuttava tekijä, kunnes amfetamiini muodostuu koko elämän tärkeimmäksi asiaksi. Jantusen roolihahmoa elokuvassa jopa suoraan muistutetaan, kuinka alas tämä on vajonnut.
Ei ole itsestäänselvää, että huumemaailmaa inhorealistisesti käsittelevän elokuvan päähenkilössä olisi syvyyttä – mutta "Laitapuolen hyökkääjä" onnistuu.
Suosittelen myös lätkäfaneille
“Laitapuolen hyökkääjän” idea perustuu Jantusesta kirjoitettuun kirjaan “Läpi helvetin”, eikä elokuva tarjoa tarinan tunteville jääkiekon saralta mitään uutta. Kyseessä on ensisijaisesti elokuva entisestä jääkiekkoilijasta, ei jääkiekkoelokuva.
Myös Jantusen kokemukset huumeiden käytöstä on julkisuudessa perusteellisesti käsitelty, mutta elokuvan raadollinen visuaalisuus ja huolella tehdyt pohjatyöt saattavat konkretisoida katsojalle ongelman vakavuutta sekä huumeista riippuvaisen ihmisen että omaisen näkökulmasta.
Jääkiekkokohtauksissa asiantuntijatukena on hyödynnetty entisiä ammattipelaajia Eetu Pöystiä ja Ilmari Pitkästä, ja vähyydestään huolimatta kaukalo- ja pukukoppikohtauksissa on autenttisuutta – hien ja rasvaisuuden pystyy lähes haistamaan.
Elokuva myös säilyttää jännityksen loppuun saakka, vaikka Jantusen päätyminen päihderiippuvaisesta ihmisestä päihdetyöntekijäksi onkin ennakkoon tiedossa. Koska kyseessä ei ole dokumentti, vaan tositapahtumiin pohjaava fiktioelokuva, jossa oli matkan varrella otettu sopivasti taiteellisia vapauksia, ei loppuratkaisun realistisuuteen uskaltanut liiaksi nojata.
Jantusen ahdinko valkokankaalla oli ajoittain niin riipaisevan todentuntuista, että katsomon penkilläkin alkoi myötätunnosta ahdistaa. Toisaalta se kertoi myös siitä, että valehtelusta ja itsekkyydestä huolimatta Jantusen roolihahmosta välittää niin, että toivoo tälle hyvää.
Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että huumemaailmaa inhorealistisesti käsittelevän elokuvan päähenkilössä olisi syvyyttä – mutta “Laitapuolen hyökkääjä” onnistuu.
Solar Filmsin elokuva “Laitapuolen hyökkääjä” on elokuvateattereissa 26.8.2022.