HIFK-fanien "Peltonen ulos nyt!" -lakanoista ja kannattajaryhmän vastauksesta valmentajan kommentteihin on jauhettu kiekkomediassa päivätolkulla. Toisaalla Ilves-fanien vainoava käytös on vuosien varrella johtanut rikosilmoitukseen ja ainakin yhden pelaajan pakenemiseen toiseen seuraan. Pitäisikö kannattajat jättää vähemmälle huomiolle? Annetaanko kannattajien kannattaa miten tahtovat? Kuinka kannattajatoimintaan pitäisi oikeasti puuttua?
Wennström: Ilman kunnollista käsittelyä ja pehmeillä puheilla kyllä, kannattajat pitäisi jättää vähemmälle huomiolle. Valmentajilla ja seurojen johtohenkilöillä sekä pelaajilla on oikeus kommentoida faneja nyt ja jatkossa. Osa puheenvuoroista on tosin ollut aavistuksen outoja ja hölmöjäkin.
Faneja ei voi jakaa oikeisiin ja vääriin. Ville Peltosen ja Tommi Niemelän puheenvuoro epäonnistui, jos tarkoituksena oli kitkeä ylilyöntejä ja mahdollisesti jopa vainoavia häiriköitä. Kannattajatoimintaan ei pitäisi puuttua kuin häiriköiden osalta.
Itse häiriötoiminnan kitkemisessä pitäisi päästä syvemmälle käytökseen, joka johtaa ylilyönteihin. Myös perspektiivi on tarpeen. Joukkueella saattaa olla kymmeniä ja satoja tuhansia faneja. Kuinka monella arvostelukyky todella pettää? Ja miksi tunteiden hallinta pettää niin, että tuloksena on asiattomuuksia ja jopa lainvastaista toimintaa. Heittäisin vastakiekkoon: ovatko ylilyönnit saaneet liikaa huomiota tai onko niitä osattu laittaa oikeaan perspektiiviin?
Oinonen: Tunnettuna fanipaidan repijänä voisin esittää kannattamisesta näkemykseni: Siinä vaiheessa, kun esiintyy tarvetta vainota ja töniä seuraamansa joukkueen pelaajaa tai mellakoida vastustajan faniryhmien kanssa, on tultu liian kauas kannattamisen ytimestä.
Olen antanut itseni ymmärtää, että fanit sitoutuvat kulkemaan rakkaan seuran rinnalla sekä hyvinä että pahoina aikoina – tällaiseen sietämiseen pitäisi kuulua se, ettei huonostikaan suorittavia pelaajia tai valmentajia häiriköidä näiden vapaa-ajalla. Henkilökohtaisesti olen vielä sitä mieltä, että ottelutapahtumaa olisi syytä kunnioittaa ja jättää rettelöt rettelöimättä.
Muutamien hölmöily verrattuna tuhansien asiallisuuteen on tosiaan oma kysymyksensä, mutta asiattomasta käytöksestä vaikeneminenkaan ei ole hyvä tie. Eikä ylilyöntejä mielestäni liikaa ole huomioitu, saati vääränlaisessa valossa. Ehkä ongelma on, ettei negatiivisista lieveilmiöistä ole totuttu puhumaan ennen kuin tuoreimpina vuosina?
Wennström: Siirryit todennäköisesti oikealle kaistalle minua paremmin. Se perspektiivi. Onhan niin, että enemmän kuin ylilyöjiä, on aina ylilyönnin mahdollistavia ja siitä vaikenevia. Mätiä omenoita ei ole pakko ottaa vierasreissulle mukaan, ja yksityisyyden sekä tietoturvan aikakaudella toisensa tuntevat ihmiset ovat ensisijainen taho reagoimaan. Porttikiellot ja seurojen kiellettyjen nimien listat eivät kaikilta osin ole mahdollisia, etenkin jos kyse on rikosoikeudellisessa mielessä rajatapauksista.
Toki haluaisin enemmän huomiota esimerkillisille faniryhmille, joilla on rohkeutta julistaa reissut häirintävapaiksi ja pitää asioista kiinni. Ja toimia vähän samaan tapaan kotopuolessa tapahtuvien häiriköintien kanssa.
Oinonen: Uutisointi ja ilmiöiden esille nosto on ylipäänsä kovin negatiivista ja ongelmapainotteista. Nyt fanit pääsevät julkisuuteen lähinnä törttöilemällä, ja ihmismieli voi tulkita tämän niin, että jatkossakin kannattaa olla ääliö, koska sillä saa 15 sekunnin julkisuuden.
Valmentajiin tai muuhun seurajohtoon kannattajalakanoilla kohdistettu kritiikki on syytä uutisoida jatkossakin, puhumattakaan häirinnästä ja uhkailusta. Kannatan lämpimästi toimivien faniryhmien säännöllistä esittelyä julkisuudessa, jolloin ylilyöntien huomioarvo jäisi pienemmäksi.
Perspektiivistä vielä sen verran, että vaikka pudotuspelit ovat tunteikasta aikaa niin pelaajille, valmentajille kuin faneille, ei yksittäinen huono suoritus tai tappio ottelussa tai ottelusarjassa ole maailmanloppu. Elämää on jääkiekon ulkopuolellakin, ja uusi kiekkokausikin alkaa tunnetusti lyhyen Suomen suven jälkeen aika pian.
Wennström: Oikein. Siinä missä puolustan suuresti faneja ja kannattajaryhmiä kokonaisuutena, en kyllä voi hyvälläkään väittää suhteellisuudentajun asuvan useinkaan samassa retkimajoituksessa. Tämä osaltaan voi ruokkia juuri negatiivista käytöstä.
Voisin kyllä tästäkin aiheen hengessä syyttää mediaa! Urheilujournalismi ei ole onnistunut aina faniutta ja kannattajaryhmiä koskevan perspektiivin rakentamisessa. Toisella tapaa se on jopa ruokkinut ilmiötä, kun itse urheilua analysoidessaan − tai korvatessaan analyysiä tunnepohjaisella reagoinnilla − se voimistaa väärien asioiden merkityksiä. Taikauskoa, mahdottomia mahdollisuuksia, sitä millä ottelut ratkeavat.
Sille linjalle en tosin lähde, että nielisin mukisematta Mikko Mannerin outoa kommentointia kirjoitusten sisällöstä. Muuten tärkeässä ja avoimessa uupumisesta kertovassa Ilta-sanomien haastattelussa Manner vetoaa, että juttujen sisältöihin tarvittaisiin ripaus inhimillisyyttä viittaamalla pelitapaa koskevaan kritiikkiin. "Se on valmentajalle kova paikka, jos lapsia aletaan kiusata koulussa vain sen takia, että valmentaja peluuttaa "väärällä pelikirjalla", kertoo Manner haastattelussa. Eikö ole itsestään selvää, että kiusaaminen millä tahansa virikkeellä on kokonaisuus, joka pitäisi karsia, ei hänen julkista työtään koskeva kritiikki?
Palaten aasinsillalla perspektiivin rakentamiseen: Veikkauksen tuore mainos "tietäjät tietää, että kaikki on mahdollista" ketuttaa sekä huonon äidinkielen että harhaanjohtavuuden vuoksi. Veikkaus ei ole journalistinen julkaisu, mutta varsinkin urheilujournalismissa pitäisi "kaikki on mahdollista" -ajattelun sijaan painottaa eri asioiden todennäköisyyksiä. Kuinka todennäköistä on saada turpaansa pelireissulla?
Oinonen: Ainakin 90-luvun Isomäen seisomakatsomossa väkivallan uhka oli käsinkosketeltava, mutta uskon, että eteenpäin on menty. Ässien pelaajat vuosikerrasta riippumatta antavat hyvin auliisti positiivista palautetta kotiyleisölle, ja samaa kuulee myös Ilveksen pelaajilta.
Kannattajat ovat seuroille suuri voimavara, mutta haitallisista lieveilmiöistä kannattaa silti pyrkiä eroon.
"Jääkiekon vihaajat" on rakkaan lajin kipukohtia tarkasteleva juttusarja, jossa Jatkoajan pitkäaikaiset toimittajat Juha Oinonen ja Antti Wennström pohtivat ajankohtaisia ja iättömiä teemoja − koodeja kumartelematta.
