Kauas on tultu siitä, kun Lukko hallitsi Liigaa vuosina 2020–21.
Tämän kauden yhdeksäs sija ei juuri jättänyt mitään kerrottavaa seuraaville sukupolville. Ylivoima takkusi koko kauden ajan, vahvistuksiksi hankitut pelaajat eivät yltäneet tasolleen ja maalivahditkaan eivät loistaneet Samuel Harveyn lyhyttä hyvää putkea lukuun ottamatta. Myös päävalmentajaksi Marko Virtasen potkujen jälkeen saapunut Tomi Lämsä epäonnistui tehtävässään.
Kaudesta jäi käteen ainoastaan CHL-menestys sekä seitsemän kertaa täyteen myyty Äijänsuo. Nämä olivat myös ne asiat, jotka Lukko omassa kauden päätösuutisessaan nosti esille. Viime kaudella Lukko valahti äärettömän huonon kevätkautensa vuoksi runkosarjan kärkisijalta joukkueeksi, joka putosi puolivälierissä HIFK:lle. Sitä edeltävällä kaudella Tappara oli niin ikään puolivälierävaiheessa vahvempi voitoin 4–1.
Täksi kaudeksi tavoitteet oli hinattu erittäin korkealle parin heikon vuoden jälkeen, mutta tuloksena olikin heikoin sija kuuteen vuoteen. Joukkueella sekä sen johdolla on paljon mietittävää, miten Lukko saadaan sinne, minne se budjettinsakin osalta kuuluisi eli vähintään välieräjoukkueeksi.
Vuoden kohokohta: CHL-menestys
Lukon menestys eurokaukaloissa on nostettu esiin jo monta kertaa, mutta ei mikä tahansa joukkue olisi raivannut tietään välierävaiheeseen ja pistänyt vielä kampoihin viime kauden Sveitsin mestarille. Ratkaisevassa toisessa välieräottelussa Lukko johti ottelua jo 2–0, mutta lopulta omat virheet sekä liian löysä puolustus maksoivat finaalipaikan.
Tuossa ottelussa oli kuitenkin erinomainen tunnelma ja vaikka moni ajatteli, että Lukolla ei ole mitään palaa, kantoi se kuitenkin Suomen lippua ylhäisessä yksinäisyydessään ainoana Liiga-joukkueena, joka eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle.
CHL on aivan oma maailmansa Liigaan verrattuna, mutta Liigan puolella mikään saavutus tai ottelu ei noussut CHL:n tasolle. Maalin päähän jäänyt finaalipaikka puhutti Lukko-leirissä vielä pitkään, ja moni pelaaja takertui vielä useamman viikon jälkeen siihen, että välierätappio näkyi otteissa Liigan puolella.
Tottahan se oli, mutta näin ei olisi saanut olla. Raumalaiset pelasivat CHL-ympyröissä paremmin kuin odotettiin ja etenkin tasapeliin päättyneen ensimmäisen välierän jälkeinen viikko antoi viitteitä paremmasta myös Liigan puolella, mutta Lukon kausi ei juuri missään vaiheessa lähtenyt lentoon kotimaan kaukaloissa.
Vuoden synkin hetki: Samuel Harveyn lähtö
Synkimmäksi hetkeksi voisi listata välierätappion CHL:ssä, minkä jälkeen peli meni sekaisin Liigassa tai putoamisen TPS:lle ensimmäisellä kierroksella, mutta myös maalivahtiosastolla kauden aikana nähdyt muutokset ansaitsevat huomionsa.
Liigan alkukauden yksi parhaimmista maalivahdeista, Harvey ilmoitti joulukuussa jättävänsä seuran perhesyiden vuoksi. Hänen tilalleen hankittiin NHL-kaukaloissakin torjunut Christopher Gibson. Lisäksi Daniel Lebedeff oli remmissä mukana koko kauden ajan.
Harveyn tilastot heikentyivät jo ennen hänen lähtöään, mutta kanadalaisvahti torjui muun muassa kolme nollapeliä kauden ensimmäisen kuukauden aikana, joten maalivahtien osalta tarina olisi voinut olla toinen ilman hänen lähtöään. Epäselvää on, vaikuttivatko perhesyyt tai muut henkilökohtaiset syyt torjuntavireen laskuun, mutta Harvey oli selvästi maalivahdeista se, joka olisi voinut torjua illasta toiseen kovalla tasolla, sillä hän oli tehnyt saman Bolzanossa edellisellä kaudella.
Lebedeff ja Gibson pelasivat ajoittain hyviä otteluita, mutta harvoin vire kesti kahta ottelua tai viikkoa kauempaa. Lebedeff torjui CHL:n puolella ajoittain kuin muuri, kun HPK:sta Lukkoon siirtynyt vahti ei ennen välierävaihetta ollut hävinnyt eurokaukaloissa peliäkään. Liigan puolella pelaamista varjostivat kuitenkin epätasaisuus sekä epävarmuus. Raumalla on totuttu siihen, että maalivahdit ovat olleet niitä viimeisiä lukkoja puolustuksen takana, mutta tällä kaudella näin ei ollut, vaan maalivahtipeli oli yksi eniten sakanneista osa-alueista.
Mitä seuraavaksi?
Päättynyt kausi jätti paljon pohdittavaa niin pelaajille kuin seurajohdollekin. Päävalmentaja Lämsän potkuista on kiirinyt huhuja ympäri internetiä, mutta potkujen antaminen toisena keväänä putkeen voisi sekoittaa pakkaa entisestään. Selvää kuitenkin on, että parempaan täytyy pystyä.
Jotta Lukko voisi organisaationa nousta sinne, mihin se seuran omien johtohenkilöiden mielestä kuuluu, on pystyttävä hankkimaan laadukkaita pelaajia sekä varmistettava, että joukkue ja valmentajat puhuvat samaa kieltä. Lukko on median silmissä suurseura, mutta tällä menestyksellä sen ei pitäisi olla samassa kategoriassa Tapparan, Kärppien tai HIFK:n kanssa.
Raumalla ei voida luottaa siihen, että hankitaan pelaajia, joiden toivotaan tekevän tulosta tai nousevan täyteen loistoonsa, kuten Eetu Koivistoinen tai Tarmo Reunanen aikanaan. Toiveiden sijaan on hankittava luotettavia ja taitonsa jo osoittaneita pelaajia. Samalla on pyrittävä pääsemään eroon pelaajista, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Tällaisia surffailijoita on nähty Raumalla jo tarpeeksi vuosien varrella. Jos pelaaminen ei kiinnosta, ovesta voi kyllä lähteä muualle.
Etenkin maalivahtiosastolle kaivataan pikaisesti vahvistusta unohtamatta tietenkään ykkössentteriä, jota etsittiin Raumalle koko viime kesä ja oikeastaan koko kausi. Julius Mattila ei otteillaan ole ansainnut tuota paikkaa, ja hän tuskin on edes jatkamassa Raumalla, joten suuria saappaita on täytettävänä. Puheet siitä, että pelaajia ei hankita katsomoon istumaan, pitäisi myös unohtaa. Leveyttä on oltava, jotta loukkaantumiset eivät haittaa yhtä paljon kuin tällä tai edellisellä kaudella.
Nyt on muutoksen ja tekojen aika, pelkät puheet eivät enää Raumalla lämmitä.
Kauden hahmo: Tomi Lämsä
Rauman Lukko yllätti viime vuoden huhtikuussa jääkiekkoa seuraavan kansan, kun potkut saaneen Marko Virtasen tilalle palkattiin Liigassa aiemmin menestyksettä jäänyt Tomi Lämsä. Pesti tuli hänelle itselleenkin eteen yllättäen, sillä suunnitelmissa oli jotakin aivan muuta kuin pesti Liiga-joukkueessa.
Ennen ensimmäistä Lukko-kauttaan Lämsä oli valmentanut Liigassa viimeksi Pelicansissa kaudella 2014–15. Raumalla hänet muistettiin kuitenkin parhaiten siitä, miten hän valmensi Jokereita keväällä 2013, jolloin Lukko pudotti runkosarjan ykkösen jo heti puolivälierävaiheessa.
Lämsä nosti ajoittain tappiollisten otteluiden jälkeen esille sen, miten hän epäonnistui joukkueen valmentamisessa sekä siinä, että joukkueen valmistautuminen ei sujunut toivotulla tavalla. Todellisuudessa näin ei käynyt vain yksittäisten otteluiden, vaan koko kauden osalta. Fakta on se, että menestyminen ei ole yksin valmentajan harteilla, kun sekä pelaajien että muun johdon täytyy hoitaa hommansa, mutta Lukon sijoitus oli suuren suuri pettymys. Lopullinen sijoitus (yhdeksäs) on Lukon heikoin kuuteen vuoteen. Lämsä hävisi tiukassa paikassa valmentajien kaksinkamppailun Tommi Miettiselle.
Lämsä ei saanut missään vaiheessa joukkojaan lentoon, eikä joukkue pystynyt pelaamaan hänen pelisapluunansa mukaista kiekkoa. Ajoittain näytti jopa siltä, että pelaajat eivät yhtään tienneet, mitä kaukalossa olisi pitänyt tehdä. Pelitapa oli passiivista ja etenkin peluutuksessa epäonnistuttiin.
On täysin ennenkuulumatonta, että tietyt pelaajat saivat pelata ylivoimaa koko kauden ajan, vaikka nähtävissä oli, että tulosta ei synny. Lisäksi hyvin toimineita ketjukoostumuksia rikottiin juuri sen jälkeen, kun pelaajat olivat saavuttaneet yhteisen kemian ja toisaalta taas muutamia hyökkäystrioja – tai pikemmin hyökkäysduoja ei hajotettu, vaikka se olisi voinut avata paljon mahdollisuuksia.
