Kausi lähti lahtelaisittain vaikeasti liikkeelle, sillä Pelicans voitti ensimmäisestä 19 ottelusta vaivaiset kuusi. Marraskuun neljäs päivä toi kuitenkin helpotusta, kun Pelicans kävi hakemassa vierasvoiton Jyväskylästä, mitä voidaan pitää tietynlaisena käännekohtana Pelicansin osalta. Maajoukkuetaukoa edeltäneen voiton jälkeen otteet olivat tasaisia ja lopulta Pelicans sijoittui runkosarjassa kolmanneksi.
Pudotuspeleissä joukkue voitti puolivälierissä HIFK:n seitsemässä ottelussa, välierissä Kärpät viidessä ottelussa, mutta lopulta finaaleissa tie nousi pystyyn, kun Tappara vei ratkaisevan sarjan nimiinsä otteluvoitoin 4–1.
Kauden kohokohta: Toista kertaa putkeen finaaleihin
Kauden mittaan Pelicansista nousi esiin lukuisia hienoja suorituksia aina Aatu Jämsenin ilmaveivistä Niklas Kokon ilmiömäisiin torjuntoihihin asti koko siltä ajalta, kun nuori maalivahti ehti Lahdessa olla.
Isossa kuvassa kohokohtaa hakiessa mieleen nousee kuitenkin finaalipaikan varmistuminen, jolloin Pelicansin kannalta usko oli korkeimmillaan mestaruuden voittamisen suhteen. Konsta Hirvonen ratkaisi varmisti Kärppiä vastaan viidennessä välieräottelussa tehdyllä jatkoaikaosumallaan Pelicansin jälleen finaaleihin, ja saman illan aikana varmistui myös tuleva finaalivastustaja.
Ennakkoon finaaliuusinnan asetelmia pidettiin Pelicansin kannalta huomattavasti myönteisempinä viime kauteen verrattuna. Lopulta Tappara vesitti nämä näkemykset, mutta tuolloin optimismi oli vielä korkealla Pelicans-yhteisössä.
Kauden synkin hetki: Marraskuun pimeys
3.11. on sellainen päivämäärä, jolloin monen lahtelaisen kiekkofanin usko oli koetuksella, ja pinna alkoi olla täynnä. Pelicans hävisi tuolloin voittolaukauskilpailun jälkeen omien vaikeuksiensa kanssa painineelle SaiPalle lukemin 3–4. Kotiyleisön edessä koettu tappio sai yleisön reagoimaan vahvasti buuausten ja huuteluiden kera, kun tulosta ei tahtonut tulla.
Media vaati potkuja. Keskustelupalstat täyttyivät faneista, jotka kokivat, että Tommi Niemelän palvelukset olivat nyt nähty. Joukkue oli heidän mukaansa haluton, eikä Niemelällä ollut otetta joukkueesta. Kaikki sikäli ymmärrettäviä kokemuksia.
Kaiken lisäksi paria päivää aiemmin oli ollut se kuuluisa Darts-turnaus, joka lopulta kehysti koko Pelicansin kautta positiivisessa valossa, mutta joka tuntui tuolloin herättävän enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Ulkopuolelta on vaikea sanoa, oliko luottamus Niemelään seuran sisällä todella 100-prosenttinen. Mutta näin jälkikäteen katsottuna on syytä nostaa hattua siitä, että seurajohdossa pidettiin päät kylminä ulkopuolelta tulleesta paineesta huolimatta, sillä lopulta kausi päättyi seuran kannalta melko mukavasti – ainakin loppusyksyn tilanteeseen peilattuna.
Mitä seuraavaksi?
Niemelän neljän kauden projekti päättyy pääkäskijän vaihtaessa osoitetta, mutta 40-vuotias valmentaja jättää Pelicansiin perinnön, josta seuraavan päävalmentajan on hyvä jatkaa.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Juhamatti Yli-Junnila olisi Niemelän seuraaja, mutta seura ei ole tätä tietoa vielä vahvistanut. Kaksi edelliskautta apuvalmentajana toiminut Yli-Junnila on valmentanut organisaatiossa kaudesta 2016-17 asti, jolloin hän toimi U16-joukkueen päävalmentajana.
Seuran sisältä tuleva valmentaja tuntuu loogiselta ajatukselta siinä mielessä, että Pelicans on pyrkinyt junioripolun lisäksi luomaan valmentajien osalta yhtenäisiä linjoja seuran sisällä sen suhteen, miten jääkiekkoa pelataan. Firman miehenä Yli-Junnila tuntee jo toimintavat ja tulee oletettavasti jatkamaan vahvaa kiekollisen pelin identiteettiä, mikä Niemelän aikakaudella ehdittiin rakentamaan. Oletukset eivät kuitenkaan ole mielekkäitä, joten annetaan ajan näyttää.
Pelaajiston osalta vaihtuvuutta tulee jälleen olemaan runsaasti, ja ensi kauden voimasuhteita on vaikea arvioida ennen tietoa lopuista pelaajista. Varmoista jatkajista isoimpia nimiä ovat muun muassa Michal Jordán, Juhamatti Aaltonen sekä Ryan Lasch, joiden ympärille on hyvä lähteä rakentamaan.
Maalivahtiosaston suhteen on mielenkiintoista nähdä, hakeeko Pelicans vahvistuksia muualta, vai pääseekö Jasper Patrikainen, 23, viimein lähtemään kauteen ykkösvahtina. Ennen loukkaantumistaan Patrikainen nimittäin osoitti sellaisia otteita, joilla ainakin mahdollisuus tähän tulisi saada.
Kauden hahmo: Ryan Lasch
Joukkueen kultakypärää yksinoikeudella kantanut Lasch ei enää kuluneella kaudella häikäissyt nopeudellaan, mutta kiekolla vahva ja peliä erinomaisesti rytmittävä 37-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä kykeni petaamaan maalipaikkoja ketjukavereilleen tehtaan takuulla ottelusta toiseen.
9+45 tehot runkosarjaan iskenyt Lasch oli Liigan pistepörssissä sijalla kahdeksan, eikä tahti hiipunut pudotuspeleissäkään. Kevään ottelut kartuttivat nimittäin Laschin pistesaldon 14 (3+11) tehopisteeseen.
Ammattilaisen elkein marraskuun kokoonpanosta pudottamiseen suhtautunut Lasch osoitti kauden aikana johtajuutta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Näitä ominaisuuksia Pelicans tulee myös ensi kaudella häneltä kaipaamaan.
