Mestis-ennakko: Uudet tulokkaat aiheuttavat vain pientä liikehdintää sijoituksissa, sen sijaan pelaajakato näkyy

MESTIS / Artikkeli
Jatkoajan toimitus arvioi Mestis-tulokas FPS:n jäävän runkosarjan viimeiseksi.
Kuva © Samuli Huikuri

Mestis-joukkueet ovat käyneet samoin kovia myllerryksiä koronan vuoksi kuin moni muukin urheilujoukkue. Varat ovat vähissä, sopimuksia on tehty normaalia myöhemmin ja yhdessä harjoittelu on ollut minimaalista normaaliin nähden. Kauteen lähdetään silti innokkaasti ja odottavaisin mielin.

Poikkeuksellista alkavalle kaudelle on karsintapelien puuttuminen. Nähtäväksi jääkin kuinka paljon muutos vaikuttaa keväällä peleihin ja erityisesti pelaajaliikenteeseen. Käykö samoin kuin Liigassa, jossa hännillä pyristelevät joukkueet kauppaa parhaansa muille?

Kevät kauden jäätyä kesken tarjoutui Kiekko-Espoolle ja FPS:lle mahdollisuus nousta Mestikseen niin sanotusti takaoven kautta. Arvioimme, että 14 joukkueen jumboksi jää näistä toinen.

14. FPS, Forssa − Forssa palaa haastajana Mestis-kartalle

Legendaarisissa vihreissä peliasuissa pelaava FPS palasi pitkästä aikaa takaisin valtakunnan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Asko Rantasen luotsaama ryhmä on yllättänyt Jatkoajan toimituksen pyyhe kintuissa useaan otteeseen viime kausien menestyksellään Suomi-sarjan puolella. Koronakevät keskeytti Suomi-sarjan välierät viime keväänä. FPS:lle tarjottiin nousua Mestikseen, eikä mahdollisuutta haluttu jättää käyttämättä.

Rantasella on käsissään tiivis runkopelaajien ryhmä, jota on täydennetty kelpo vahvistuksilla. Joukkue on parantanut kausi kaudelta, mutta nyt edessä on äkkiharppaus sarjatasoa korkeammalle. Pystyykö Rantasen joukot yllättämään asiantuntijat myös Mestiksessä?

Maalilla Suomi-sarjassa pitkään marinoituneella Petrus Lintosella ja Topi Salokannaksella on normaalia tärkeämpi rooli mahdollista menestystä ajatellen.

Forssalaisjoukkueen puolustus vaikuttaa lupaavalta. Heinolasta haalitut Joonas Uimonen ja Paavo Tyni tuovat kiekollista osaamista peräpäähän. Joona Talan Mestis-rutiini tulee myös tarpeeseen. Merkittävin ja koko sarjan kannalta yksi mielenkiintoisimmista nimistä on kovaotteinen 38-vuotias puolustaja Anssi Rantanen, joka on päävalmentaja Askon veli.

Haastaakseen muut Mestis-joukkueet uskottavasti, olisi hyökkäyspeliin löydyttävä tehoja. Kovia tehoja Suomi-sarjassa viime kausilla mättäneen Jyri Waajakosken taidot tulee nyt punnituksi Mestis-tasolla. Suomi-sarjassa ja pohjoismaiden alasarjoissa pelanneille Totte ja Eetu Mobergille Mestis on monen muun Forssassa aiemmin tehokkaasti esiintyneen pelaajan tapaan uusi ja ihmeellinen asia.

36-vuotias sotaratsu Jukka-Pekka Kurtelius tuo kokemusta ja rauhallisuutta hyökkäykseen. Kansainvälistä väriä puolestaan latvialaishyökkääjä Peterits Pujats sekä Suomen ja Venäjän passin omaava Paul Manushin.

ARVIO: Forssassa eletään nousuhuumaa ja innostus on huipussaan niin joukkueessa kuin fanienkin keskuudessa. Joukkue on osaavan valmentajan näpeissä ja runko on edelliskausilta tuttu. Mukaan on saatu oivia täsmävahvistuksia, mutta joukkueena rutiini ja kokemus Mestis-peleistä puuttuu. Yhteistyö Liiga-joukkue HPK:n kanssa on iso apu.

Syksyn voi odottaa olevan vaikea. Ratkaisevaa on se, kuinka nopeasti joukkue oppii sarjan tavoille. Lähtökohtaisesti joukkue lähtee sarjaan haastajan asemasta.

13. Peliitat, Heinola − Petäjälle uusi korttipakka käteen

Heinolassa elettiin koronan myötä keväällä vaikeita aikoita ja johtokunnassa jopa pohdittiin seuratoiminnan jatkoa Mestis-tasolla. Epätietoisen tilanteen vuoksi seura joutui luopumaan suuresta osasta pelaajistaan kilpaileviin Mestis-joukkueisiin.

Valmentaja Vesa Petäjä loihti kevään ja kesän aikana joukkueen kasaan käytännössä tyhjästä, sillä viime kauden pelaajista joukkueeseen jäi vain hyökkääjät Oskari Lemetyinen, Petteri Haveri ja Joona Lankinen.

Joukkueeseen on haettu nuoria ja potentiaalisia kykyjä, jotka eivät ole syystä tai toisesta saaneet vielä potentiaaliaan Mestis-tasolla mitattua. Harjoitusotteluiden perusteella Petäjä on tehnyt vaatimattomilla resursseilla hyvää työtä, sillä uusista löydöistä Markus Lahtinen (5+5) voitti Mestis-joukkueiden harjoituspelien pistepörssin Oliver Kinnusen (1+6) ollessa samoissa tehopisteissä toiseksi tulleen Lemetyisen (4+3) kanssa.

Hyökkäyspeli on ollut harjoituspeleissä tehokasta ja etenkin ylivoimapeli on viime kauden tapaan toiminut. Hyökkäys sai täsmävahvistuksia Lahdesta, kun yhteistyöseura Pelicansin Joel Kerkkänen ja Juuso Jämsen liittyivät heinolalaisjoukkueen mukaan.

Peliittojen ongelmat tulevat esiin puolustuspäässä, jossa ei nähdä yhtäkään viime kaudella mukana ollutta pelaajaa. SaPKosta värvätyllä 21-vuotiaalla Bernard Isiguzolla on vedettävänään kivireen painoinen vastuu heinolalaisjoukkueen puolustuksessa. Kokemusta ja rutiinia peräpäähän tuo 28-vuotias paluumuuttaja Nico Vuorijärvi.

Kokemusta Vuorijärven ja Haverin lisäksi joukkueeseen tuo Ketterästä värvätty Erno Ripatti, jonka osaamista pystytään hyödyntämään niin hyökkäys kuin puolustuspäässä. Maalilla torjuntavastuu jakautuu tulokasmaalivahti Mikael Petron ja Pelicansista saapuvien lainavahtien kesken.

Heinolalaisen kiekkoilun suurin voitto on siinä, että kaupungissa pystytään edelleen pyörittämään Mestis-tason joukkuetta.

ARVIO: Joukkueen rakentaminen käytännössä kokonaan alusta kesän keskellä ei ole ikinä optimitilanne kauteen lähdettäessä. Viisikkopelaaminen etenkin puolustus-suuntaan vaatii vielä paljon työtä ja pelejä alle. Edessä on haastava syksy.

Yllättävän hyvin sujuneet harjoituspelit antavat kuitenkin toivoa paremmasta. Joukkue koostuu tuntemattomista lupauksista, joiden onnistumisten varassa joukkueen menestysmahdollisuudet lepäävät. Rutiinitasolla pelaavan vastustajan tasolle yltääkseen on heinolalaisjoukkueen venyttävä joka kerta parhaaseen suoritukseen.

12. Hermes, Kokkola – Kärkipelaajien kato asettaa haasteita

Kokkolassa niin pelaajistossa kuin valmennuksessa on vaihtuvuus muuttanut joukkueen mahdollisuuksia edetä alkavalla kaudella pudotuspeleihin asti. Viime kauden kahdeksas sija runkosarjassa on kovan työn takana, vaikka kauden harjoitusottelut menivätkin hyvin.

Jere Härkälän johtama kokkolalaisnippu on kokenut menetyksiä kärkipelaajistossa, kun hyökkääjät Sampo Paulaharju ja Samu Markkula sekä tehopuolustaja Sebastian Moberg siirtyivät muualle. Myöskään toiseksi paras pistenikkari Riku Sihvonen ei ole tähän mennessä allekirjoittanut jatkosopimusta. Sen sijaan Hermeksen viime kauden pistekärki Eetu Paasovaara jatkaa Kokkolassa. Joukkueelle tärkeä pitkäaikainen pelaaja Henri Limma tuo puolestaan jatkuvuutta.

Maalivahtiosasto on vielä aivan kauden avauksen alla suurennuslasin alla eikä täysin vakuuta. Viime kaudella Kokkolaan siirtynyt Vilho Heikkinen jatkaa ykkösvahtina. Kärppäkasvatti on nostanut tasoaan kokemuksen myötä, mutta tarvitsee tuekseen hyvin luutivan puolustuksen. Kirittäjinä Heikkisellä toimivat Mestis-tulokkaat Teemu Määttä ja lainapelaaja Joel Blomqvist.

ARVIO: Kokkolalaisten valttikortit ovat vähissä ja kymmenen parhaan joukkoon on vaikea päästä ilman tasonnostoa. Ongelmia tulee erityisesti, jos lainapelaajaliikenne Oulun Kärppien kanssa sekoittaa kokoonpanoja jatkuvasti.

11. Koovee, Tampere − Paluu kärkijoukoista pohjalle

Viime kauden yksi ennakkosuosikeista aloitti kautensa vahvasti, mutta hiipui yllättäen kevätkaudella pudoten aivan terävimmästä kärjestä. Vahvan oman pelaajarungon lisäksi liigaseura Ilveksestä pelaajia saanut KOOVEE olisi pudotuspeleissä ollut mielenkiintoinen seurattava.

Tällekin kaudelle joukkue on kokenut todella suuren muutoksen niin pelaajiston kuin valmennuksenkin suhteen. Valmennuksen suhteen muutos saattaa olla positiiviseen suuntaan, mutta KOOVEEn oman pelaajarungon osalta ilmaan nousee isoja kysymysmerkkejä. Juuso Hahl saapuu Tampereelle Jukureiden organisaatiosta ja on harjoituskaudella osoittanut haluavansa olla nimenomaan pelaajien kehittäjä. Enemmän ehkä joukkuemenestykseen panostava Miikka Kuusela siirtyi Ilveksen U20 valmentajaksi.

Viime kauden pelaajista peräti 16 parasta pistemiestä pelannee jossain muualla kuin KOOVEEn paidassa. Joukossa on toki pari Ilveksen pelaajaa, jotka saattavat kauden mittaan käydä hakemassa yhä vauhtia mestispeleistä.

Iso muutos nähdään varsinkin maalinsuulla, josta Eetu Mäkiniemi on vahvasti pelaamassa itseään Ilveksen kokoonpanoon Liigaan. Tilalle KOOVEE hankki TUTO:sta Kimmo Rautiaisen, joka on näyttänyt olevansa kelpo maalivahti mestistasolle. Viime kausi hänellä meni suurimmaksi osaksi loukkaantumisesta kuntoutuessa, mutta toissa kaudella LeKi:n paidassa hän oli sarjan kärkitorjujia.

Puolustuksessa mielenkiitoisin tulokas on niin ikään Turusta takaisin Tampereelle palannut Jeremi Wehmas, jonka odotetaan tuovan varsinkin puolustuspelaamiseen lisää kaksinkamppailuvoimaa. Viime kauden veroisia pisterohmuja (Jimi Kuronen, Markus Västilä) siniviivalla tuskin nähdään, ellei sitten nuori Karri Aho pelaa itseään sarjan kärkipelaajaksi.

Hyökkäyspelin suhteen odotukset ovat korkealla kanadalaiskaksikon Liam Finlay ja Colton Kerfoot suhteen, mutta myös kotimaiset hankinnat Niko Lahtinen sekä Lauri Huhdanpää ovat tehokkaita pelaajia tälle tasolle. Paljon on myös kiinni siitä, millaisia pelaajia yhteistyöseura Ilves lähettää KOOVEEn avuksi.

ARVIO: Tämän hetken pelaajiston ollessa tiedossa arvioi toimituksemme KOOVEEn putoavan sarjan hännille sijalle 11.

10. KeuPa HT, Keuruu − Pelaajat karkasivat Eurooppaan

KeuPa HT:n kausi oli viime vuonna hiukan laskusuunnassa kevättä kohden edetessä. Vahvan alkukauden ansiosta runkosarjan kuudes sija lupaili kuitenkin jälleen mielenkiintoisia pudotuspelejä Keuruulle.

Tälle kaudelle muutoinkin yleistynyt maastapako Keski-Eurooppaan iski myös KeuPa HT:n riveihin. Varsinkin joukkueen terävimmät syömähampaat Janne Kettunen sekä Janne Väyrynen jättivät isot saappaat täytettäväksi Slovakian sarjaan lähtiessään.

Tulijoista Joensuusta siirtyvä Joonas Larinmaa on mielenkiintoinen seurattava. Hyökkääjä on tehnyt tasaisesti paljon pisteitä ja tulee olemaan myös Keuruulla tärkeässä roolissa. Myös JYP:stä saapuvat lainapelaajat Joni Airo ja Tomi Niku kannattaa laittaa suurennuslasin alle, sillä lahjakkaat nuoret pelaajat tuskin kauaa Mestiksessä pelaavat.

Maalivahtiosastolla nähdään myös uudet miehet, Ketterästä saapui Samuli Tervo ja Peliitoista puolestaan Sami Suni. He taistelevat tasapuolisesti vastuuvahdin roolista.

Päävalmentaja Tomas Westerlund lukeutuu Mestiksen lupaavimpiin valmentajiin ja saattaa saada joukkueestaan revittyä enemmän irti, mitä kiekkokansa osaa odottaa.

ARVIO: Kotonaan KeuPa HT on varmasti vaikea vastustaja kenelle tahansa, mutta pitkässä sarjassa kokematon joukkue ei pysty voittoja tarpeeksi keräämään.

9. RoKi, Rovaniemi − Lapin lumo ei yllä etelään

RoKi:n alkukausi viime kaudella oli luvattoman huono, mutta joukkue piristyi huomattavasti ja onnistui nostamaan itsensä lopulta karsintaviivan yläpuolelle. Tälle kaudelle toimituksemme ei kuitenkaan uskalla luvata kuin yhden sijan verran parannusta.

Rovaniemellä on kesän aikana nähty luonnollisesti jonkin verran pelaajaliikehdintää. Lähtijöistä varsinkin 20 maalia iskeneen Niko Lahtisen lähtö tekee loven rovaniemeläisten hyökkäyspeliin. Toki tulopuolella olevat ulkomaalaishyökkääjät Robin Colomban, Gabin Ville sekä Dixon Bowen saattavat täyttää odotukset ja vähän enemmänkin.

Villen paluu takaisin Hermeksestä ilahdutti joukkueen kannattajia ja hänen maanmiehensä Colomban on erittäin kehityskykyinen nuori hyökkääjä. Katsomaton kortti on myös amerikkalainen Bowen, joka saapuu Suomeen NCAA-yliopistosarjasta.

Myös maalinsuulla nähdään Rovaniemellä muutoksia, kun luottotorjuja Paavo Hölsä lähti Slovenian sarjaan pelaamaan. Tulopuolella on niin ikään NCAA:sta siirtyvä Aidan Pelino. Kanadalaisveskarin sopeutuminen suomalaiseen pelityyliin jää nähtäväksi.

Päävalmentajana jatkava Santeri Immonen on jälleen valmiina rakentamaan Lapin Lumousta, mutta kestääkö tuo lumous etelän lämmössä?

Mediapuolella RoKi on yksi Mestiksen kärkijoukkueista. Heidän harmikseen siitä ei kuitenkaan lisäpisteitä jaeta.

ARVIO: Kotipeleistä RoKi napsii paljon pisteitä, mutta pitkä vieraspelimatkat syövät tehoja ja energiaa pitkässä juoksussa liikaa.

8. TUTO, Turku − Uutta identiteettiä etsimässä

Perinteinen TUTO on hiljalleen lipunut sarjataulukossa alaspäin viime vuosina. Seura hakee vielä itseään, sillä se yhä enemmän joutuu turvautumaan liigajoukkueiden apuihin. Tälle kaudelle TUTOlle ennustetaan kotietua pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Siitä eteenpäin jatkaminen onkin paljon kiinni lainapelaajien laadusta.

Turkulaiset menettivät todella paljon viime kauden hyökkäyksestään. Varsinkin, mikäli Lassi Vanhatalo pysyy Tapparan riveissä. Erik Embrichin, Eetu Elon sekä Niko Ahoniemen korvaaminen ei tule olemaan helppoa. Katseet kohdistuvatkin Matias Lehtoseen, jonka edelliset vierailut Turussa ovat olleet tehokkaita. Myös Jonne Jantuselta odotetaan varsinaista läpimurtokautta.

Puolustuksessa mielenkiintoinen uusi kasvo on Sportista saapuva Kristian Tuohilampi, jolta löytyy aikaisempaa kokemusta turkulaisten puolustuksen johtamisesta. Tamperelaislähtöiset Valtteri Ilomäki sekä Saku Salminen voidaan myös lisätä seurattavien pelaajien listalle.

Maalinsuulle TUTO saa lupaavan Kari Piiroisen, joka palaa Suomeen kahden Kanadan juniorisarjassa pelatun kauden jälkeen. Häntä kirittää toinen nuori torjuja Waltteri Urpolahti.

Päävalmentajana jatkaa takavuosien kapteeni Antti Virtanen, jolta kyllä löytyy kokemusta rakentaa kauden aikana joukkueen peli toimivaksi.

ARVIO: TUTO tulee pelaamaan tasapaksun kauden, jonka lopullinen menestyminen on pitkälti kiinni siitä, millaiset liigalainat se Tapparalta saa.

» Lähetä palautetta toimitukselle