Moni muistaa tarinan siitä, kuinka nuori Jyrki Lumme törmäsi pakkipariinsa Vesa Saloon maalin takana.
Vastustajan maalin.
Se, että tämä tarina on jäänyt elämään, kertoo siitä, kuinka hyvin Lumme edelleen muistetaan. Samalla se kertoo myös siitä, kuinka yksiulotteisesti jääkiekkoon aikoinaan suhtauduttiin: hyökkääjät hyökkäävät, puolustajat puolustavat ja valmentajat huutavat. Jyrki Lumme ei sopinut tähän muottiin.
Lumme oli hyökkäävä puolustaja, joka kuljetti mielellään kiekkoa jopa ylimpänä miehenä. Nykyajan pelipaikattomampi jääkiekko – kolmella kolmea vastaan pelattavista jatkoajoista puhumattakaan – olisi hänelle herkkua.
Lumpeen vahvin osa-alue oli luistelu, tai pikemminkin liukuminen. Jykeväjalkaisen puolustajan bravuuri oli polkaista pari terävää potkua ja aloittaa niillä pitkä, rauhallinen liukunsa, jota hän ohjasi kantapäillään.
Erikoisesta takakenoisesta asennosta huolimatta Lummetta oli vaikea horjuttaa. Hänen katseensa tarkkaili koko ajan omien pelaajien liikkeitä. Laajan kaarroksen jälkeen luvassa oli lopulta joko nappisyöttö takatolpalle tai oma terävä rannelaukaus kohti maalia.
Uutta vauhtia KooVeesta
Omien sanojensa mukaan Pohjois-Amerikkaan "kokeilemaan ja katsomaan" lähteneen Lumpeen reissu NHL:ssä kesti peräti 15 kautta. Lumme pelasi 985 runkosarjaottelua. Suomalaispuolustajista ainoastaan Teppo Numminen ja Kimmo Timonen ovat pelanneet enemmän NHL-otteluita.
Suomen maajoukkueessa Lumme pelasi kolmissa olympiakisoissa, viisissä MM-kisoissa sekä World Cupissa ja Kanada Cupissa.
Lumme ei ollut kuitenkaan mikään teinitähti. Ei ollut millään lailla varmaa, että hänestä tulisi ammattilainen – tai edes liigapelaaja. Nuorella Lumpeella oli vaikeuksia mahtua pelaamaan Ilveksessä ja hän siirtyikin viimeisiksi juniorivuosikseen KooVeeseen.
Lumme pelasi KooVeessa myös kauden kakkosdivisioonaa, josta hänet nostettiin Ilveksen SM-liigajoukkueeseen kaudeksi 1985–1986. Mutta ei liigaurakaan mitenkään satumaisesti alkanut: omissa kolisi heti Lumpeen ensimmäisen pelin ensimmäisessä vaihdossa.
Alle 20-vuotiaiden MM-kisat olivat sujuneet hyvin, mutta tieto NHL-varauksesta tuli Lumpeellekin yllätyksenä kesken juhannusjuhlien. Lumme oli Montreal Canadiensin kolmannen kierroksen valinta kesän 1986 varaustilaisuudessa.
Seuraavien kahden kautensa aikana Lumme nousi paitsi Ilveksen tehopuolustajaksi, mutta myös sensaatiohopeaa Calgaryn olympialaisista voittaneeseen maajoukkueeseen. Lähtö Montrealiin oli edessä kesällä 1988.
Excuse-moi, parles tu français?
Lumme oli ensimmäinen suomalainen Canadiensin seurahistoriassa. Montreal oli vielä muutenkin yksi viimeisistä ranskankielisten linnakkeista. Kaudella 1988–1989 Petr Svobodaa, Mats Näslundia sekä muutamaa jenkkiä lukuun ottamatta kaikki muut joukkueen pelaajat olivat kanadalaisia.
Montrealissa eurooppalaispelaajan oli oltava paljon parempi kuin samaa pelipaikkaa kärkkyneen "oman pojan". Oli selvää, että Lumpeelle ei olisi kärkiroolia, tai edes varmaa paikkaa NHL-joukkueesta.
Stanley Cup –finaaleihin yltäneen Canadiensin kärkipakkeja olivat koko liigan huipputasoa olleet Svoboda ja Chris Chelios sekä kuusi mestaruutta voittanut konkaripakki Larry Robinson. Suurin osa Lumpeen tulokaskaudesta kului joko farmissa tai toipilaana, mutta pääsi hän NHL:ssäkin pelaamaan 21 ottelua.
Lumpeelle ei lupailtu merkittävää roolia seuraavallekaan kaudelle, mutta hän otti silti paikan joukkueen vakiokokoonpanosta. Lumme ei kuitenkaan sopinut Canadiensin kurinalaiseen ja varovaiseen pelityyliin. Seura päätyikin kauppaamaan hänet Vancouver Canucksiin aivan siirtorajan viime hetkinä maaliskuussa 1990.
Stanley Cup jäi vain yhden voiton päähän
Siirto legendaarisesta Canadiensista sarjan hännillä rämpivään Canucksiin ei varmastikaan ollut toivottu uutinen Lumpeelle, vaikka tie Montrealissa olikin vaikuttanut ohdakkeiselta. Siirto osoittautui kuitenkin Lumpeelle todelliseksi onnenpotkuksi.
Lumme nousi saman tien Canucksin runkopelaajaksi ja pian myös yhdeksi kärkipelaajista. Hän vietti Vancouverissa yli kahdeksan vuotta, jotka olivat pelillisesti myös hänen parhaat vuotensa.
Lumme oli mukana nostamassa hännänhuippuihin kuulunutta Canucksia joukkueeksi, joka taistelee Stanley Cup –mestaruudesta kotihallissaan. Lumpeesta tuli myös yksi vancouverilaisten suosikkipelaajista ja seuralegenda.
Canuck-valmentaja Pat Quinn oli ollut omalla pelaajaurallaan kovaotteinen peruspakki, joka oli pyrkinyt pääsemään kiekosta eroon mahdollisimman nopeasti ja tyylipisteistä välittämättä aina, kun se oli hänen lavassaan.
Valmentajana Quinn ymmärsi antaa kuitenkin vapauksia luoville eurooppalaispelaajilleen: ennen kaikkea tähtihyökkääjä Pavel Burelle, mutta myös Lumpeelle. Canucks oli jo aiemmillakin kausilla 1990-luvun alussa väläytellyt potentiaaliaan, mutta kompastunut sitten pudotuspeleissä.
Kaudella 1993–1994 Bure tykitti runkosarjassa 60 maalia ja Lumme nakutti omat ennätystehonsa 13+42 . Mutta mikä tärkeintä: joukkue oli viimein valmis pärjäämään myös tosipeleissä. Canucks pudotti tieltään Calgary Flamesin, Dallas Starsin sekä Toronto Maple Leafsin, ja eteni finaaleihin.
Oilers-konkareiden, kuten Esa Tikkasen ja Mark Messierin, tähdittämä New York Rangers meni finaalisarjassa 3–1-johtoon. Canucks kiri kuitenkin tasoihin ja vei ratkaisun seitsemänteen peliin. Tiukka trilleri päättyi isäntien mestaruusjuhliin, kun Rangers vei pelin maalein 3–2. Lumme syötti finaalisarjassa neljä maalia.
Muu maa mustikka
Lumme pelasi finaalikevään 1994 jälkeen vielä neljä kautta Vancouverissa ja nousi Canucksin seurahistorian kaikkien aikojen tehokkaimmaksi puolustajaksi. Menestysmiehistö oli kuitenkin hajonnut taivaan tuuliin ja seuran tulevaisuuskin näytti yhtä aurinkoiselta kuin syksyinen taivas Länsi-Kanadassa.
Canucks jäi pudotuspelien ulkopuolelle sekä kausina 1996–1997 että 1997–1998. Lumpeen seurastatuksesta huolimatta ei siis ollut suuri yllätys, että hän päätti siirtyä vapaaksi agentiksi tultuaan uusiin maisemiin kesällä 1998.
Lumme pelasi Vancouverin vuosiensa jälkeen vielä viisi kautta NHL:ssä hyvällä tasolla. Samanlaista pelillistä kotia kuin mikä Canucks oli hänelle ollut, ei kuitenkaan enää löytynyt.
Vancouverin sateista Lumme siirtyi Arizonan kuivuuteen. Hän pelasi Phoenix Coyotesissa kaudet 1998–2001. Henkilökohtaisella tasolla Lumpeella sujui hyvin myös Phoenixissa. Hän oli kaikilla kolmella kaudellaan toiseksi tehokkain puolustaja joukkueessaan – heti Teppo Nummisen jälkeen.
Joukkue oli kuitenkin huono. Kaudella 2000–2001 kojoottien kiekkokausi loppui runkosarjaan. Joukkuetta alettiin uudistaa ja Lumme myytiin kesällä Dallasiin.
Teksasissa odotukset joukkuetta kohtaan olivat kovat. Stars oli kerännyt menestystä edellisiltä vuosilta ja pääsi nyt pelaamaan aivan uudella kotiareenallaan. Kausi lähti kuitenkin käyntiin heikosti sekä Lumpeelta että koko joukkueelta.
Pelit sujuivat kehnosti ja seurajohto, valmentajat ja pelaajat riitelivät. Ensin lähti Lumme, vähän myöhemmin valmentaja Ken Hitchcock.
Lumpeen uusi seura oli Toronto Maple Leafs, jonne hänet kaupattiin marraskuussa 2001. Maple Leafsin pääjehuna hääri Lumpeen vanha tuttu: Pat Quinn, joka tiesi hyvin, mitä uutta suomalaispakki voisi tuoda menestystä janoavaan joukkueeseen.
Lumme kuuluikin Maple Leafsin runkopelaajiin, mutta kausi jäi harmillisen rikkonaiseksi. Lumme koki kovia pudotuspeleissä ja pystyi toipilaana vain harmittelemaan katsomosta käsin, kun Maple Leafs hävisi välieräsarjan Carolina Hurricanesille – ja mestaruutta kaivanneessa Torontossa jouduttiin pettymään jälleen kerran.
Vielä kerran Ilveksessä, tai miksei vaikka kahdesti!
Lumme pelasi vielä yhden täyden kauden Torontossa, mutta tuo kausi 2002–2003 jäi hänen viimeiseksi NHL:ssä. Sopimusta olisi ollut jäljellä vielä vuosi, mutta kokenut suomalainen ei kuulunut enää Maple Leafsin tulevaisuudensuunnitelmiin ja seura osti sopimuksen ulos.
Vancouveriin muuttaneen Lumpeen pelit näyttivät jo pelatuilta, mutta kuinkas sitten kävikään? Tampereelta kuului kummia kesällä 2005. Muutamaa vuotta aiemmin Ilveksen osaomistajaksi ryhtynyt Lumme oli nähty joukkueen harjoituksissa.
Kaksi vuotta pelaamatta ollut Lumme palasi kaukaloon ja pelasi Ilveksessä täyden liigakauden 2005–2006. Hän teki joukkueen riveihin vielä toisenkin yllätyspaluun: 40-vuotiaana kesken seuraavan kauden. Pitkä ja kunniakas ura päättyi lopulta kevään 2007 pudotuspeleissä.
Päivitetty 16:15 21.7.2024. Vuoden 1994 ratkaiseva Stanley Cup finaali pelattiin New Yorkissa eikä Vancouverissa, kuten jutussa alun perin mainittiin.
