Tšekki-Tanska 2–1 vml
Tanskan oli pakko voittaa Tšekki pitääkseen edes teoreettiset jatkohaaveet hengissä. Alku olikin lupaava. Nicklas Jensen jatkoi pistetehtailuaan laukomalla B-pisteeltä ottelun avausmaalin alle neljän minuutin pelin jälkeen.
Vaisusti kiekkoillut Tšekki sai parhaat paikkansa vasta erän lopun ylivoimalla, ja tällöinkin yritykset olivat täsmällistä osoitetta vailla. Pelin edetessä Tšekki missasi paikan toisensa jälkeen, ja minuutit juoksivat sitä vastaan.
Kolmannen erän kuudennella minuutilla tsekit malttoivat pelata reboundin jälkeisen tilanteen maltilla, ja Dominik Kubalík tasoitti pelin. Jatkoajalla Filip Hronek laukoi maalin, mutta pitkällisen videotarkistuksen seurauksena oli hylkäys paitsiona.
Kovatasoisessa voittomaalikilpailussa kumpikin joukkue vaihtoi maalivahtia viimeiselle kierrokselle. Roman Willin hermo piti Nicklas Andersenia paremmin, ja Tšekki kuittasi elintärkeän voiton. Tanska on ulkona pudotuspeleistä.
Yhdysvallat-Saksa 2–0
Ottelun alku oli vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoa. Paikkoja syntyi puolin ja toisin, mutta niin vain maalit pysyivät säpissä. Cal Petersen oli huomattavasti työllistetympi 11 torjunnallaan – Felix Brückmann epäsi kuusi amerikkalaisyritystä.
Yhdysvallat selvitti toisen erän alkupuolella kaksi peräkkäistä ylivoimaa, mutta sai myös kokea pahan takaiskun. Justin Abdelkader loukkasi jalkansa rajussa taklausyrityksessä ja jouduttiin taluttamaan kentältä tuskaisen näköisenä.
Pelin vanhetessa into ja intensiteetti laantuivat. Hanat pysyivät tukossa liki 40 minuuttia, kunnes Jason Robertson pääsi maalin edestä tuikkaamaan Yhdysvallat 1–0-johtoon.
Saksa sai tilaisuutensa tasoittaa kolmannen erän alussa, mutta huippuvireinen Petersen ei ollut yllätettävissä. Leon Pföderl pääsi lähimmäksi, ja kiekko lipui pari senttiä ohi tolpan. Alityöllistetty Brückmann puolestaan oli terävänä Tage Thompsonin läpiajossa.
Saksa vyöryi hyökkäyksiä toisensa jälkeen vailla tulosta. Colin Blackwell sinetöi tyhjään maaliin loppulukemat 2–0. Yhdysvallat nousi lohkon kakkoseksi, ja Saksan kohtalo riippuu varsinkin päätöskierroksen Latvia-ottelusta.
Venäjä-Ruotsi 3–2 vml
Ruotsi heräsi taistelemaan jouduttuaan selkä seinää vasten. Venäjällä oli kuitenkin materiaalietu Vladimir Tarasenkon ja Dimitri Orlovin liityttyä miesvahvuuteen, ja ottelu etenikin alusta alkaen hyvin aaltoilevasti. Maalinteon aloitti Ruotsi, joka pääsi hyödyntämään ylivoimansa: Jesper Frödén iski paluukiekon verkkoon.
Ruotsin 1–0 pysyi sitkeästi aina kolmannen erän puoleenväliin. Sitten alkoi tapahtua. Orlov toimitti kiekon maalille, jonne rynnisti kapteeni Anton Slepyšev, ja duunariosaston raataja ohjasi turnauksen toisen maalinsa.
Vain 12 sekuntia myöhemmin iski Aleksander Barabanov, ja Ruotsi oli jo toinen jalka haudassa. Sieltä sinikeltaiset nosti Victor Olofsson loisteliaan yksilösuorituksen päätteeksi.
Ruotsin kannalta raastavaa ratkaisua oli lopulta haettava voittomaalikilpailusta. Varsinaisen peliajan pirteimpiin kuulunut Rickard Rakell epäonnistui ensimmäisenä laukojana, samoin Slepyšev ja Olofsson, mutta Ivan Morozov toi etulyöntiaseman Venäjälle.
Adrian Kempe, Anton Burdasov ja Jonathan Pudas onnistuivat perätysten – Sergei Toltšinski ei. Marcus Sörensen veto meni ohi. Muutamaa sekuntia myöhemmin viides laukoja Tarasenko viimeisteli jääkylmästi kattoon. Ruotsi on ulkona pudotuspeleistä.
Norja-Kazakstan 3–1
Kazakstan varmistaisi voitolla historiallisen jatkopaikan, ja Norjalla puolestaan ei ollut enää minkäänlaista panosta, ja kenties juuri vapautuneisuus siivitti vuonomaan kontrolloimaan peliä. Kesken painostuksen iski kuitenkin Kazakstan Dimitri Ševtšenkon muodossa.
Kazakstan ei saanut hyödynnettyä hankkimaansa momentumia. Norja sai juonen päästä kiinni ja tasoituksen ylivoimalla Tomas Valkvae Olsenin mailasta.
Päätöserä ehti vanheta vain minuutin verran, kun Stefan Espeland viimeisteli turnauksen avausmaalinsa Mathias Trettenesin johtaman nopean hyökkäyksen päätteeksi. Kun pelikello ehti lyödä 59.00, iski Mathis Olimb 3–1-maalin.
Kazakstan jäi kymmeneen sarjapisteeseen, ja sen kohtalo riippuu Suomi-Kanada -ottelun lopputuloksesta.