Maalisarakkeessa möllöttänyt nolla alkoi käydä Jonas Enlundille riippakiveksi. Maaleista elävä hyökkääjä myönsi, että kauden ensimmäisten osumien tekemien toi valtavan helpotuksen tunteen.
− Kyllä lähti apina selästä, tai pikemminkin gorilla, hän virnisti velmuun tyyliinsä.
− Joukkueelta lähti vielä vähän isompi gorilla.
Tapparalla oli nimittäin ennen Blues-kamppailua alla jo neljä perättäistä tappiota, ja sarjataulukossa joukkue oli kolmanneksi viimeisenä. Kirvespaidat tulivat kuitenkin haastamaan sarjajohtajaa hyvin latautuneena. Tapparan voitto oli ansaittu.
− Lähdimme pelaamaan tiivistä peliä puolustuksen kautta, eikä Blues ei päässyt paikoille. Oli hieno juttu saada tämä voitto, Enlund totesi.
Enlund iski voittomaaliksi jääneen 2−1-osuman ajassa 40.17 ja seuraavan osuman neljä minuuttia myöhemmin. Helsinkiläislähtöinen hyökkääjä on pelannut eri ketjussa kuin vanha tutkaparinsa Jori Lehterä, eikä peli ole kulkenut vanhaan malliin.
− Vähän nihkeää on ollut alkukaudesta. Toivottavasti se tästä lähtee. Kun sain onnistumisia, löytyi eri miehen jalat kolmanteen erään.
− Kysyin Jonakselta eilen, milloin hän rupeaa tekemään maaleja. Hän lupasi aloittaa tänään. Hienoa, että on sanansa mittainen mies, iloitsi Tapparan päävalmentaja Mikko Saarinen.
Lehterän sijaan Enlundin keskushyökkääjänä on Janne Ojanen, ja toisella laidalla viilettää Niko Nieminen. Ojanen sai syöttöpisteet molemmista Enlundin maaleista Blues-ottelusta, ja veteraani on enää kahdeksan pisteen päässä Arto Javanaisesta SM-liigan kaikkien aikojen pistetilastossa.
− Eihän siihen tarvita enää kuin viisi peliä, kun Janne sen ennätyksen tekee, Enlund heittää.
− Olisi kiva tehdä itse se juhlamaali hänen syötöstään. Rete [Janne Grönvall] on sitten toisena syöttäjänä.