Halifaxin hurjat

NHL / Artikkeli
Sunnuntai on tärkeä päivä Jonathan Drouinille (vas.), Zachary Fucalelle (kesk.) ja Nathan MacKinnonille.
Kuva © Getty Images
Halifax Mooseheads voitti tänä vuonna Memorial Cupin, Kanadan juniorisarjojen lopputurnauksen, johon osallistuvat järjestävän paikkakunnan joukkue sekä mestarit OHL, WHL ja QMJHL-sarjoista. Halifaxin joukkueesta löytyy kova kolmikko sunnuntain varaustilaisuuteen.

Aloitetaan ehkä ennakkoon kovimmasta, keskushyökkääjä Nathan MacKinnonista. Colorado Avalanche pitää hallussaan varaustilaisuuden ensimmäistä vuoroa. Seuran uusi pomo Joe Sakic sekä seuran uusi päävalmentaja Patrick Roy ovat viime päivien aikana toistuvasti sanoneet Coloradon varaavan MacKinnonin. Hän on heidän mukaansa sen luokan pelaaja, ettei hänen varaamistaan voi jättää väliin.

Ei, vaikka varaustilaisuudessa olisi tarjolla ehkä NHL-tasolle eniten valmis puolustaja (Seth Jones) sitten vuoden 1993 ja Chris Prongerin. Mutta se on totta, että hyökkääjä voi olla ratkaisevassa roolissa nopeammin kuin puolustaja. Taitava juniorihyökkääjä voi esimerkiksi ylivoimalla saada tulosta aikaan lähes heti, kun puolustajalla taas on oma vastuunsa, joka aiheuttaa sen, ettei puolustaja ole yhtä nopeaa yhtä ratkaisevassa roolissa kuin hyökkääjä.

MacKinnon tulee Cole Harbourista. Kaupunki tunnetaan myös erän toisen pelaajan kotikaupunkina, Sidney Crosbyn. MacKinnon on pelannut urallaan myös saman koulujoukkueen riveissä kuin Crosby, Shattuck St. Mary’s:n.

MacKinnon on huikaiseva maalintekijä. Hänen rannelaukauksensa on varaustilaisuuden paras. Hän osaa suojata kiekkoa erinomaisesti ja MacKinnon omaa todella hyvän tasapainon, joten häntä on vaikea horjuttaa pois kiekosta. Hän on lähes aina siellä mihin kiekko tulee. Tähän auttaa MacKinnonin ihailtava luistelutaito ja pelinluku.

Meneekö MacKinnon varaustilaisuuden ensimmäisenä vai Seth Jones (oik.)?
Meneekö MacKinnon varaustilaisuuden ensimmäisenä vai Seth Jones (oik.)?
Kuva © Getty Images

MacKinnon on syntynyt 1.9.1995, joten hän on yksi varaustilaisuuden nuorimmista pelaajista (esimerkiksi Jones on lähes vuoden vanhempi). Tämä voi olla yksi asia, joka kääntää lopulta MacKinnon-Jones taistelun kanadalaishyökkääjän eduksi. MacKinnon on parempi pelaaja tällä hetkellä kuin mitä Jones oli 11 kuukautta sitten, vaikka hyökkääjän ja puolustajan vertaaminen onkin hieman hankalaa. Sanotaanko vaikaa sitten näin, että MacKinnon on tällä hetkellä parempi pelaaja NHL-joukkueelle kuin Jones oli 11 kuukautta sitten.

Halifaxin Memorial Cup –voitossa MacKinnon oli todella ratkaisevassa roolissa. Finaalissa Halifax kohtasi Jonesin Portlandin ja MacKinnon teki hattutempun. Sekin voi olla yksi asia, joka kallistaa vaakakuppia kanadalaisen suuntaan. Ei ole suuren suuri ihme, jos MacKinnon lopulta on koko varaustilaisuuden ykkösvalinta.

Varaustilaisuuden taitavin

MacKinnonin ketjukaveria, laitahyökkääjä Jonathan Drouinia pidetään yleisesti varaustilaisuuden taitavimpana mailankäsittelijänä. Hän voi olla kärkipäässä valittavista riskialttein pelaaja, mutta hänen potentiaalinsa voi olla jopa kaikkein korkein.

Jos MacKinnon on maalintekijä, on Drouin pelinrakentaja. Syöttötaito ja äärimmäisen taidokas pelinluku on se, mistä Drouin tunnetaan. Laiturin merkitystä keskushyökkääjä MacKinnonille ei voi korostaa. 76%:ssa MacKinnonin runkosarjapisteistä mukana oli Drouin (MacKinnon oli 61%:ssa Drouinin pisteistä).

Drouin osaa laukoakin syöttötaidonsa lisäksi. Hän oli 56 maalin vauhdissa tällä kaudella, mutta loukkaantuminen vei mahdollisuudet saavuttaa tuo määrä, ja kun muistetaan, että varaustilaisuudessa on ainoastaan yksi 50 maalia tehnyt (Anthony Mantha), oli Drouinin tahti hurja.

Drouinin rannelaukaus onkin tarkka ja se lähtee nopeaa. Nimenomaan nopeaa. Drouin ei paljoa viritä vetoaan, kun se jo lähtee tarkasti kohti maalia.

Puolustuspelissä piilee Drouinin heikkoudet. Hänen tarvitsee vielä kasvattaa massaa ja lihaksia pärjätäkseen isoja NHL-pelaajia vastaan. Ehkä tämän vuoksi Drouinin olisi hyvä pelata vielä yksi kausi QMJHL:ssä. Mutta hän on toisaalta tasonsa jo näyttänyt. Drouin oli ensimmäinen pelaaja sitten Crosbyn ja vuoden 2005, joka valittiin CHL:n (Kanadan juniorisarjojen kattojärjestö) vuoden pelaajaksi varausvuotenaan.

Halifaxin laituri on ehdottomasti viiden ensimmäisen varauksen joukossa. Ei olisi ihme, jos Drouinin nimi kuultaisiin jo kolmen ensimmäisen varauksen joukossa.

Paras maalivahti

Halifaxista varaustilaisuuteen tulevan huippukolmikon täydentää maalivahti Zachary Fucale. Hän on varaustilaisuuden paras maalivahti.

Zachary Fucale on varaustilaisuuden paras maalivahti.
Zachary Fucale on varaustilaisuuden paras maalivahti.
Kuva © Getty Images
Joku voisi sanoa, että Fucale saa sen vuoksi paljon anteeksi, kun pelaa parhaimman juniorijoukkueen takana, mutta toisaalta voi sanoa, että Halifaxin hyökkäävä pelitapa saa paljon anteeksi Fucalen varman työskentelyn ansiosta.

Fucale on tyyliltään rauhallinen ja hyvin sijoittuva maalivahti. Hän ei panikoi maalinsuulla. Lisäksi hän omaa lähes rajattoman itseluottamkusen. Fucale pelasi tällä kaudella 76 ottelua. Hän ja Halifax voitti näistä otteluista 67.

Fucale varataan todennäköisesti ensimmäisen ja toisen kierroksen välimaastossa. En yllättyisi, jos Calgary Flames käyttäisi yhden kolmesta ensimmäisen kierroksen vuoroistaan kanadalaismaalivahtiin. Flamesin huhuttiin pyytäneen kauppatakarajalla lupaavaa maalivahtia vaihdossa Jarome Iginlaan. Ehkä nyt varaustilaisuudesta he sen löytävät?

Halifaxista tuleva kolmikko on kovin kolmikko yhdestä joukkueesta. Hyvän vastuksen heille tosin antavat London Knightsin, Nikita Zadorov, Bo Horvat ja Max Domi.

On kova juttu kuitenkin, että vasta varausikäänsä tulevat pelaajat ovat ratkaisevassa roolissa Memorial Cupin voitossa. Näin oli tänä vuonna Halifaxissa. Sieltä varaustilaisuuteen saapuu kolme voittajaa. Kolme korkealla varattavaa pelaajaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle