Colorado Avalanchen leikki ihmetyttää
Aki-Petteri Pulkkinen: Colorado Avalanche hämmensi NHL-ympyröitä Suomen aikaa lauantai-iltana, kun se kauppasi maalivahtilupauksensa Justus Annusen Nashville Predatorsiin vaihdossa Scott Wedgewoodiin.
Sanotaan se suoraan: kaupassa ei ole Avalanchen kannalta mitään järkeä. Maalivahtien tilastoissa ei ole isoja eroja, Wedgewood on pelannut tällä kaudella Annusta vähemmän ja on kempeleläistä kahdeksan vuotta vanhempi. Lisäksi Avalanche antoi Predatorsille kaupan kylkiäisiksi loppupään varausvuoron.
NHL:ssä ei toki ole harvinaista, että organisaatiot käyvät kauppaa vain kaupankäynnin ilosta tai herättelyn toivossa.
Kantrikaupungissa hierotaan varmasti käsiä yhteen, vaikka kauppa ei ollut iso. Voitto mikä voitto. Nykyisellään Annunen on vähintäänkin yhtä luotettava kakkosmaalivahti Saroksen takana kuin Wedgewood. Lisäksi nuoremman Annusen myötä Predatorsin maalivahtitilanne on tulevaisuudessakin vakaa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun organisaatiossa on suomalainen maalivahtitandemi.
Teemu Utriainen: Olin ennen kauden alkua vakuuttunut, että Annunen nousee Avalanchessa viimeistään kalenterivuoden 2025 alussa pitkäaikaiseksi ykkösvahdiksi. Mahdollisuus avautui jo aiemmin, kun Aleksandr Georgijev ei lokakuussa saanut silmiäänkään kiinni. Annunen ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, ja nyt tuli lähtö.
Ainoa edes jonkinlainen, joskin huono sellainen, syy kauppaan voisi olla se, että Wedgewoodin sopimus on voimassa myös seuraavalla kaudella eli heillä on ainakin jonkinlainen veteraanivahti organisaatiossa myös Georgijevin mahdollisen poistumisen jälkeen.
Avalanchessa huolestuttaa jälleen kerran myös kärkipelaajien kuormitus. Loukkaantumisia on riittänyt, mutta ovathan nuo minuutit sellaisia, että on vain ajan kysymys, milloin joku kolmikosta Nathan MacKinnon, Mikko Rantanen ja Cale Makar tippuu pois vahvuudesta. Ja vaikka ei tippuisikaan, pudotuspeleissä jalka ei liene kovinkaan raikas.
Carolina Hurricanesilla ei sittenkään riitä
Pulkkinen: Kiitospäivän viikonloppu osoitti hurrikaaneille, että joukkueella ei hienosta alkukaudesta huolimatta vielä riitä. Edistyneiden tilastojen lempilapsi Carolina Hurricanes on ollut tuttuun tapaan tilastoissa todella vahva, mutta silti se jäi tuloksellisesti täysin hallitsevan mestarin Florida Panthersin jalkoihin viikonlopun tuplapeleissä.
Hurricanes heikentyi viime kaudesta, mutta alkukauden iloinen ja voitokas rallattelu saivat ainakin allekirjoittaneen jo pohtimaan, onko tämä porukka sittenkin edelleen mestarikandidaatti. Ei, ei se ole.
Hurricanes oli Panthersiakin vastaan ajoittain dominantti, mutta kun pelattiin pudotuspelien omaisesti samaa joukkuetta vastaan kahdesti lyhyen ajan sisään, oli Panthers viikonlopun herra ja Hidalgo.
Hurricanesia vaivaavat edelleen samat ongelmat kuin ennenkin: luotettava maalivahtiosasto ja hyökkäyksen kärjen tylppyys. Tšekkihyökkääjä Martin Nečasin kuuma vire ei ole sattumaa. Hän oli myös Panthersia vastaan näkyvä ja loi etua joukkueelleen, mutta 0+0 on yhtä kuin nolla.
Raleigh'ssa on mietinnän paikka.
Utriainen: Carolina Hurricanes on ehdottomasti yksi Itäisen konferenssin suurimmista mestarisuosikeista. Oikeastaan ainoa este menestymiselle on maalivahtipeli. Viime aikoina tolppien välissä on nähty loukkaantumisten vuoksi Spencer Martin, joka on ihan täysi hupiukko tälle tasolle. En ole täysin vakuuttunut Pjotr Kotšetkovin tai Frederik Anderseninkaan tasosta, mutta Idässä oikeastaan vain Florida Panthers, Toronto Maple Leafs ja mahdollisesti New Jersey Devils kykenevät pelillisesti haastamaan Hurricanesia.
Hurrikaanilauman tulisi pyrkiä hankkimaan mitat täyttävä kakkossentteri hinnalla millä hyvänsä, sillä Jesperi Kotkaniemi ja Jack Drury pelaavat nyt liian suurissa saappaissa. Tämän jälkeen materiaali kestäisi vertailun kovimpiin kilpailijoihin. Varsinkin, jos Nečas jatkaa edes lähes samalla tasolla kuin tähän asti.
Connor McDavid nousee jälleen liigan pistepörssin voittajaksi
Pulkkinen: Skenaarion ei pitäisi toteutuessaan olla mikään ihme, sillä puhumme Connor McDavidista, ihmepojasta. Mitä elämä olisi ilman pienimuotoisia riskivetoja, joten sanon, että McDavid ei nouse tällä kaudella pistepörssin kurkoksi.
Pidän Kirill Kaprizovin ja MacKinnonin mahdollisuuksista nyt, kun he ovat muutamien pisteiden karkumatkalla. Tietysti sillä oletuksella, että edellä mainitut taiturit pysyvät loppukauden terveinä.
Utriainen: Aiemmin kauden aikana tuhannen tehopisteen maagisen rajan koko NHL:n historian neljänneksi nopeimpana pelaajana rikkonut McDavid on pisteiden valossa hieman hitaamman alkukauden sekä lyhyen loukkaantumisen jälkeen nousemassa omalle tasolleen.
McDavid dominoi parhaimmillaan sellaisella tasolla, ettei vastaavaan kykene yksikään toinen pelaaja. Viimeisen kymmenen ottelun otannalla McDavid on sarjan ykkönen tehtailtuaan 9+12=21 tehopistettä. Kaikista syötöstä peräti yhdeksän on ollut ykkössyöttöjä.
Esimerkiksi Kaprizov, MacKinnon ja Nikita Kutšerov ovat pistepörssissä vielä McDavidin edellä, mutta takaa tullaan ja lujaa. Uskonkin, että kun Edmonton Oilers parantaa kauden edetessä peliään, pistepörssin ykkösenä häärii lopulta tuttuakin tutumpi nimi: McDavid.
NHL:n pitäisi ottaa oppia NBA:sta
Pulkkinen: Koripalloliiga NBA:ssa yksi pelaaja saa kauden päätteeksi Most Improved Player -palkinnon eli kehittyneimmän pelaajan palkinnon. Pysti jaetaan yksiselitteisesti pelaajalle, joka on kehittynyt eniten suhteessa aikaisempiin kausiin. Tämä titteli pitäisi ottaa oitis mukaan myös NHL:ään.
Ja ei, se tosiasia, että Lauri Markkanen on voittanut pystin, ei vaikuta tähän mielipiteeseen.
NHL:ssä nähdään joka kausi hurjia pelaajatarinoita, jotka ansaitsisivat tulla kuulluiksi. Tämä olisi myös erittäin mainio markkinointikikka sarjalle. NBA hehkuttaa palkintoa vuolaasti, ja NHL voisi rakentaa pystin ympärille samanlaista tarinaa. Samalla sarja voisi hyvällä syyllä myydä pelaajia, jotka eivät välttämättä aikaisemmin ole parrasvaloissa pyörineet.
Tällä kaudella hyviä esimerkkejä hurjasti kehittyneistä pelaajista ovat muun muassa Hurricanesin Nečas ja Washington Capitalsin Dylan Strome.
Utriainen: Erinomainen idea, ja kannatan varauksetta. Kuten Pulkkinen edellä jo kirjoittikin, saisi tällaisen palkinnon avulla moni harmillisen pienelle mediahuomiolle jäävä pelaaja ansaittua lisänäkyvyyttä.
Jo aiemmin mainittujen pelaajien lisäksi nostaisin esille haastajina ainakin Vegas Golden Knightsin tähtitasoa kutkuttelevan Ivan Barbašovin, hieman kärjistetysti sanoen New York Rangersin alkukauden parhaan hyökkääjän Will Cuyllen, Los Angeles Kingsissä avainhyökkääjäksi nousseen Alex Laferrieren ja todellisena mustana hevosena Ottawa Senatorsin ykkösketjusta vakiopaikan napanneen Adam Gaudetten.
Puolustajista haluaisin kehua Los Angeles Kingsin Vladislav Gavrikovia, joka on Drew Doughtyn loukkaantumisen aikana noussut uudelle tasolle, ennätyksellisen kovan alkukauden pelanneen Winnipeg Jetsin Neal Pionkia, San Jose Sharksissa avainmieheksi noussutta Jake Wallmania, Utah Hockey Clubissa ilmiömäisesti näyttöpaikkansa käyttänyttä Michael Kesselringiä sekä Washington Capitalsissa vihdoinkin potentiaalinsa lunastanutta Rasmus Sandinia.
Maalivahdeista riittää, kun kirjoitan yhden nimen: Kevin Lankinen. Kuka olisi tällaiseen vielä harjoituskauden aikana uskonut, kun Lankisen jatkaminen koko sarjassa oli vielä kyseenalaista? Huikeaa tekemistä ensimmäisistä otteluista lähtien, ja Artūrs Šilovs on ollut Lankiseen verrattuna täysi turisti.
Tehkää tästä todellisuutta. Palkinnon nimeksi sopisi vaikkapa Olli Jokinen -palkinto, sillä kyllähän hän on kehittymisessä johtavaksi pelaajaksi hyvä esimerkki yhdelle jos toisellekin. Nämä ovat tarinoita, joista uskoisin jääkiekkoa myös satunnaisesti seuraavien kiinnostuvan.
