Maalivahdit
4,5
Eetu Laurikainen
Saapui Pohjois-Amerikasta yllättäen HPK:n maalille. Otti välittömästi ykkösveskarin paikan ja käänsi joukkueen kurssia positiivisempaan suuntaan.
1,5
Jere Myllyniemi
Seurajohdolta riskihaku ykkösmaalivahdin tontille. Oli Pelicansissa hyvä, mutta pitkä pelaamattomuus lonkkaleikkauksen jäljiltä aiheutti kysymyksiä. Alkukauteen mahtui muutama hyvä peli, mutta liian usein selän taakse löpsähti myös luvattoman helppo osuma.
Puolustajat
4
Joonas Lehtivuori
Nousi nopeasti Kerhon ykköspuolustajaksi. Varmaotteinen kiekollinen liideri ei ole ollut välitön maaliuhka, mutta on pystynyt toimimaan pelinrakentajana. Loukkaantuminen katkaisi ikävästi hyvän syksyn.
2
Santeri Saari
Odotukset olivat ennen kautta suuret. Kenties liiankin suuret? 21-vuotiaasta puolustajasta odoteltiin HPK:n ykköspuolustajaa, mutta suoritustaso ei syksyllä ole riittänyt. Joulun lähetessä paransi muun joukkueen mukana otteitaan.
2
Henri Auvinen
Kovaotteinen puolustaja on pelannut syksyllä myös hyökkääjänä. Puolustajana syksyyn mahtui nippu hasardeja. Pelasi parhaat pelinsä nelosketjun rymistelevänä energiahyökkääjänä.
3,5
Antti Bruun
Konkari saapui paikkaamaan loukkaantumissumaa. Häneltä ei odotettu ihmetekoja, eikä hän niitä syksyllä tehnytkään. Oli kuitenkin todella varma kiekollisena ja täräytti myös HPK-puolustukselle harvinaisen maalin.
3
Henrik Forsberg
Auvisen tapaan pelasi syksyllä sekä puolustajana että hyökkääjänä. Ei ihmetekoja kummallakaan tontilla, mutta ei toisaalta notkahduksiaan. Forsberg on tarjonnut sitä, mitä häneltä on odotettukin. Jämäkkää peruspeliä.
2
Joni Tuulola
Saaren tavoin odotukset olivat suuret, mutta on muistettava, että kyseessä on vasta 19-vuotias peluri. Ei ole pelannut yhtä rohkeasti kuin viime kaudella ja puolustuspelaamisessa ajoittaista höntyilyä. Alle 20-vuotiaiden MM-kisat voivat tehdä Tuulolan itseluottamukselle todella hyvää.
2,5
Petteri Nikkilä
Alkukauden hasardipakki on pikku hiljaa palannut viime kauden tasolleen. Kiekko ei enää polttele samaan tapaan lavassa, eivätkä näyttävät taklaukset enää aiheuta ylivoimahyökkäyksiä omaan päähän.
4
Matias Haaranen
Nousi kuin varkain pelaavaan kokoonpanoon ja erottui heti kentältä muutenkin kuin pienen kokonsa vuoksi. Pelaa kiekollisena kuin itseään kymmenen vuotta vanhemmat. Ei höntyile, uskaltaa pelata. Puolustuspäässä pyrkii puolustamaan luistelemalla, painissa koko aiheuttaa omat rajoituksensa.
Hyökkääjät
5
Otto Paajanen
Viime kaudella tuntui, ettei osuisi edes ladon seinään sisäpuolelta. Paikkoja kuitenkin oli, joten oli vain ajan kysymys, koska verkko alkaisi heilua tiheämmin. Harva kuitenkaan olisi uskonut, että joulutauolla Paajanen keikkuisi maalipörssin kärkikahinoissa. Maalien mättämisen ohella hoitaa puolustusvelvoitteet edelleen moitteetta.
4,5
Juha Koivisto
Juha Koivisto on ollut Juha Koivisto. Kovaa luistelua ja tunnollista kahden suunnan pelaamista. Menee mitään pelkäämättä pieniin väleihin. Yhteispeli Paajasen kanssa toimii erinomaisesti, ja laitahyökkääjän piste-ennätys onkin enää neljän pisteen päässä.
3,5
Juhani Jasu
Viime kaudella oli fanien hampaissa. Tänä syksynä Jasu on ollut oikeassa roolissa. Rouhii, raastaa ja kaapii aloituksia. Pisteitäkin on tullut ihan mukavasti, mahdollisuudet jopa oman ennätyksen rikkomiseen.
3
Antti Miettinen
Paluumuuttajalta odotettiin johtajuutta ja tehoja. Peruspelaaminen on ollut hyvää, mutta hyökkäyspään tehoja voisi olla tässä vaiheessa hieman enemmänkin.
2,5
Waltteri Hopponen
Nuori hyökkääjä on ollut mukana rotaatiossa. Pelipaikka- ja aika on vaihdellut reilusti. Tällä kaudella totuttelee vielä liigavauhtiin.
2
Riku Hahl
Loukkaantumiset ovat sotkeneet paluumuuttajan syksyn. Ei ole ollut kaukalossa parhaimmillaan, mutta kopissa vahva johtaja.
3
Vojtech Polak
Korkeimman profiilin hankinta kesältä ei ole vielä vastannut täysin odotuksiin. Toistaalta on jäänyt HPK:n heikossa ylivoimassa hyödyttömäksi pelin ulkopuolella seisoskelijaksi, kun peliä pyöritetään toisella laidalla.
5
Sakari Manninen
Hämeenlinnassa uskottiin ja toivottiin Mannisesta uutta ykkössentteriä. Juonikas taituri on vastannut huutoon erinomaisesti. Saisiko laiturin tontilla kuitenkin vielä enemmän tehoja irti? Syksyllä kuorma oli valtava ja joutui tekemään ehkä liiaksikin töitä joka puolella kaukaloa.
1,5
Peter LeBlanc
Harjoituskaudella verkko heilui, runkosarjassa ei. Ei erotu kentältä muuten kuin persoonallisen luistelutyylinsä ansiosta.
1
Joona Karevaara
Palasi kotikaupunkiin tehokkaiden Mestis-kausien jälkeen. Pelaaja, joka elää hyökkäyspään onnistumisista on saalistanut syksyn aikana yhden syöttöpisteen. Ei ole onnistunut muuntautumaan rouhijarooliinkaan.
Karevaara on Jatkoajan vedenjakajalla-pelaaja, eikä syksyn perusteella voida ennustaa kovinkaan pitkää liigataivalta.
4
Heikki Liedes
Pirteä syksy karmit kaulassa maalille ajavalle hyökkääjälle. Lähti kovilla tavotteilla kauteen ja on onnistunut ne myös toistaiseksi täyttämään. Joukkueen toiseksi paras maalintekijä.