Romania – Japani 2-3 ja. (1-1, 1-0, 0-1, 0-1)
Romania onnistui niistämään Japanilta pisteen päivän ensimmäisessä ottelussa. Vaikka japanilaiset saivat ottelun lentävään lähdön Kenta Tagakin kolmannen peliminuutin osumalla, johti Romania ottelua kahden erän jälkeen lukemin 2-1.
Tomoya Echigo toi kuitenkin japanilaiset päätöserässä tasoihin, ja Shogo Nakajima ratkaisi kaksi pistettä japanilaisille jatkoajalla.
Japanille pistemenetys tarkoitti sitä, että sillä ei ole enää edes teoreettista mahdollisuutta nousta IA-divisioonaan, mikä on japanilaisille pettymys. Voitolla Romania sen sijaan piti toiveet elossa omassa selviytymistaistelussaan: mikäli se voittaa huomenna Kroatian varsinaisella peliajalla, tippuu Kroatia Romanian sijaan.
Viro – Kroatia 5-1 (2-0, 1-1, 2-0)
Viro jatkoi väkeviä otteitaan turnauksessa, ja voitti Kroatian selkein lukemin. Ottelua oli pelattu neljä minuuttia, kun Robert Rooba vei virolaiset maalin johtoon. Virolaiset iskivät vielä avauserän viimeisellä minuutilla, kun Roman Andrejev osui maalipuiden väliin.
Vaikka Borna Rendulic toi kroatialaiset vielä maalin päähän toisessa erässä, iski Viro vielä kolmesti Riho Embrichin ja Robert Arrakin osuessa. Tästä sillasta Kroatia ei enää noussut.
Virolle voitto tarkoittaa sitä, että se pelaa turnauksen päätösottelussa kullasta ja noususta IA-divisioonaan. Suoritus olisi virolaisille historiallinen, sillä se ei koskaan aiemmin ole IA-divisioonaan selvinnyt. Kroatia puolestaan joutuu pelaamaans sarjapaikastaan huomenna Romaniaa vastaan.
Liettua – Ukraina 5-4 ja. (1-1, 1-1, 2-2, 1-0)
Turnauksen aikana vahvasti alisuorittanut Ukraina haastoi yllättäen kisaisäntä Liettuan tosissaan perjantain iltapelissä. Liettua pääsi ennen avauserän puoliväliä johtoon Daniel Bogdziulin maalilla, mutta Ukraina tasoitti vielä ennen toista erää.
Toisessa erässä Ukraina pääsi jopa hetkeksi johtoon Nikita Butsenkon maalilla, mikä oli liettualaisille uusi tilanne. Kauaa kisaisännät eivät kuitenkaan viihtyneet tappioasemassa, vaan Paulius Gintautas täräytti Liettuan tasoihin jo ennen erän puoliväliä. Toisen erän lopulla Liettua sai rangaistuslaukauksen, mutta sitä Edgar Rybakov ei onnistunut hyödyntämään.
Päätöserään kisaisännät tulivat vahvasti, ja ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen Liettua johti ottelua 4-2. Ukraina puserti itsensä kuitenkin väkisin tasoihin viimeisellä viidellä minuutilla, ja ottelussa mentiin jatkoajalla. Jatkoaikaa ei kuitenkaan tarvittu kuin minuutti, jonka jälkeen Arnoldas Bosas ratkaisi ottelun.
Vaikka Liettua menetti pisteitä, se johtaa sarjaa silti tässä vaiheessa pisteen erolla Viroon. Näin ollen huomenna iltaottelussa pelataan nousun ja kullan ratkaiseva ottelu. Pelin henki on se, että Viro-Liettua-ottelun voittaja nousee ensi kaudeksi IA-divisioonaan ja toinen jää joko hopealle tai pronssille.
Ukrainalle piste oli niin ikään tärkeä. Sarjapaikka varmistui jatkoaikapisteellä, ja sillä on huomenna mahdollisuus vielä napata pronssia, mikäli se voittaa Japanin varsinaisella peliajalla.