Kolmen joukkueen kaupassa Matt Duchene siirtyi Ottawa Senatorsiin, Kyle Turris puolestaan Senatorsista Nashville Predatorsiin. Colorado Avalanche sai korvaukseksi Duchenesta Senatorsilta hyökkääjä Shane Bowersin, maalivahti Andrew Hammondin, vuoden 2018 ensimmäisen kierroksen varausvuoron ja vuoden 2019 kolmannen kierroksen varausvuoron.
Predatorsilta Avalanche sai puolustaja Samuel Girardin, hyökkääjä Vladislav Kamenevin ja vuoden 2018 toisen kierroksen varausvuoron.
NHL-toimituspäälliköt Tommi Kröger ja Juha Oinonen ottivat kolmen joukkueen välisen kaupan tarkempaan käsittelyyn.
Mitä hyötyä Avalanchelle on kaupasta?
Oinonen: Duchenen kauppaa on huhuttu jo pari vuotta, mikä oli osaltaan vaikuttamassa viime kauden heikkoihin tehoihin. Siirron varmistuminen rauhoittaa joukkueen tilannetta.
Suurin hyöty on kuitenkin kolme nuorta lupausta ja kolme kärkikierrosten varausvuoroa kahdessa seuraavassa varaustilaisuudessa. Hyviä ratkaisuja vaaditaan nyt sekä GM Joe Sakicilta että valmennukselta.
Mitä hyötyä Senatorsille on kaupasta?
Oinonen: Senators sai kaupan parhaan pelaajan ja kaipaamansa ykkössentterin. Duchene on parhaimmillaan merkittävästi Turrisia tehokkaampi pelaaja ja paluun kotiseudulle voi odottaa siivittävän kanadalaissentterin takaisin huippuvireeseen.
Predatorsin keskikaista alkaakin olla kadehdittavalla tasolla
Senatorsin onneksi myös Derick Brassard on aloittanut kautensa vahvasti, joten kokoonpanossa on leveyttä. Maalivahti Hammondin lähtökään ei ole joukkueelle ylivoimainen menetys.
Mitä hyötyä Predatorsille on kaupasta?
Kröger: Predators saa Turrisissa luotettavan täydennyspalasen keskushyökkääjäosastolleen, sillä Turris ottaa lähtökohtaisesti kakkossentterin manttelin harteilleen Ryan Johansenin takana.
Turris on nakuttanut viime kausien aikana tasaisesti 50-60 pisteen kausia, ja samantasoista panosta mieheltä voidaan odottaa jatkossakin maisemanvaihdoksen jälkeen.
Predatorsin keskikaista alkaakin olla kadehdittavalla tasolla, kun jo edellämainittujen Johansenin ja Turrisin takana nokkimisjärjestyksessä on muun muassa Nick Boninon, Calle Järnkrokin ja Colton Sissonsin kaltaisia nimiä.
Mitä Duchene ehti saavuttaa Avalanchessa?
Oinonen: Avalanche varasi Duchenen varaustilaisuuden kolmantena pelaajana vuonna 2009. OHL:ssä tehoillut keskushyökkääjä nousi NHL-kokoonpanoon heti seuraavana syksynä. Tulokaskaudella syntyi 55 tehopistettä, ja kauden päätteeksi tuli valinta tulokkaiden tähdistökentälliseen.
Parhailla kausillaan Duchene on pelannut lähes piste per peli -tahdilla ja oli kauppahuhuista huolimatta joukkueen varakapteeni kaudella 2016-17. 26-vuotiaan hyökkääjän NHL-uraan on mahtunut myös useampi vaisu kausi.
428 tehopistettä 586 ottelussa on kuitenkin kunnioitettava saavutus, ja kausilla 2010-11, 2012-14 sekä 2015-16 Duchene oli Avalanchen paras pistemies.
Mitä Turris ja Hammond ehtivät saavuttaa Senatorsissa?
Oinonen: Siirryttyään Senatorsiin Arizona Coyotesista Turris lähes kaksinkertaisti pistetahtinsa. Kausilla 2013-14 ja 2016-17 kanadalaissentteri oli myös joukkueensa paras maalintekijä. Kolme edellistä kautta Turris on lisäksi kuulunut Senatorsin kapteenistoon.
Tähtipelaajaksi Turrisia ei voi luonnehtia, mutta kokenut kanadalainen on kuitenkin monipuolinen ja tärkeä keskushyökkääjä, joka on joutunut Senatorsissa kenties liiankin suureen rooliin.
Hammond oli kausilla 2014-16 luotettava kakkosmaalivahti, mutta viime kaudella sekä vastuu että suoritustaso romahtivat. Craig Anderson ja Mike Condon turvaavat Senatorsin maalinsuun jatkossakin, eikä Hammondia jäädä kaipaamaan.
Senators sai kaupan parhaan pelaajan, joka on vieläpä joukkueen kaipaama pelaajatyyppi
Jäikö Avalanchelle aukkoja paikattavaksi?
Oinonen: Duchenen lähtö jätti Avalanchen keskikaistalle ison aukon. Alexander Kerfoot on aloittanut kautensa vahvasti, ja Tyson Jost on lupaava sentteri, mutta kakkosketjun johtaminen on tulokkaille vielä liian iso urakka.
Carl Söderberg on monipuolinen kahden suunnan sentteri, jonka yhden kauden piste-ennätys onkin 51 tehopistettä kaudelta 2015-16. Duchenen korvaajaksi ruotsalaisesta tuskin kuitenkaan on.
Avalanche ei myöskään saanut puolustustaan vahvistettua toivotulla tavalla. Girard on lupaava puolustaja, mutta 19-vuotiaalta kanadalaiselta ei kannata vielä odottaa huippusuorituksia.
Jäikö Senatorsille aukkoja paikattavaksi?
Oinonen: Duchene paikkaa Senatorsin isoimman aukon ykkösketjun keskushyökkääjänä. Clarke MacArthurin terveysongelmat ja Bobby Ryanin heikentyneet tehot jättävät laidallekin yhden aukon, jota Senators voi yrittää täyttää siirtotakarajalla.
Jäikö Predatorsille aukkoja paikattavaksi?
Kröger: Isompia korjaustarpeita Predators-kokoonpanossa ei ole, kyse on lähinnä hienosäädöstä. Puolustus on tällä hetkellä hieman kapea, mutta tilanne korjaantunee huomattavasti, kun tennesseeläiset saavat pitkäaikaispotilas Ryan Ellisin takaisin pelaavaan kokoonpanoon.
Vaikutukset muihin pelaajiin - Avalanche
Oinonen: Ykkösketjun − Gabriel Landeskog, Nathan MacKinnon ja Mikko Rantanen − tulosvastuu kasvaa entisestään. Rantasta on toistaiseksi peluutettu laidalla, mutta olisi mielenkiintoista nähdä isokokoinen suomalainen kakkosketjun keskellä.
Joka tapauksessa jonkun nykyisistä Avalanche-pelaajista on otettava Duchenelta tyhjäksi jäänyt tontti hoitaakseen. Kerfoot ja Söderberg taistelevat tiukimmin kakkossentterin paikasta. Myös laitahyökkääjiltä, erityisesti Nail Jakupovilta ja Sven Andrighettolta, odotetaan jopa tasonnostoa.
Vaikutukset muihin pelaajiin – Senators
Oinonen: Duchenen myötä kokoonpanoon tulee enemmän laatua. Ketjuna Mike Hoffman-Duchene-Mark Stone kuulostaa ennakkoon pelottavan vaaralliselta. Toisaalta Derick Brassard on aloittanut kautensa vahvasti, joten ilmaiseksi Duchene ei ykkössentterin roolia saa.
Duchenen hankinta tarjoaa päävalmentaja Guy Boucherille enemmän vaihtoehtoja ja variaatioita kärkiketjujen rakentamiseen.
Vaikutukset muihin pelaajiin – Predators
Kröger: Turrisin hankinta ja jatkosopimus tasapainottavat Predatorsin hyökkäyksen keskikaistaa merkittävästi. Johansen oli jo ennestään kiistaton ykkössentteri, mutta hänen takanaan taso laski liiaksi.
Turris voi huippupäivänä jopa haastaa Johansenin hyökkäyspelin kapellimestarin paikalla, mutta vähintäänkin hän tarjoaa laatua ja leveyttä terävimmän kärjen takana. Kun vaikuttaa, ettei Boninon tai Järnkrokin taso vielä riitä kakkossentterin tehtävään, täyttää Turris nuo saappaat mainiosti.
Avalanchella on mahdollisuudet sekä jättipottiin että "tyhjään arpaan"
Kuka voitti kaupan?
Kröger: Jättikaupan lopullinen voittaja selviää vasta, kun näemme, miten Avalanche realisoi kaupassa saadut varausvuoronsa. Mikäli joukkue onnistuu kyseisissä varauksissaan tai kauppaa vuoroja joukkuetta hyödyttävällä tavalla eteenpäin, on Avalanche selvä voittaja.
Lyhyemmällä perspektiivillä on mielenkiintoista seurata, auttaako Turrisin hankinta Predatorsia Stanley Cup -mestaruuteen saakka. Tai onnistuuko Senators todella hakemaan huippumenestystä Duchene veturinaan lähivuosina. Stanley Cup kummalle joukkueelle tahansa, ja kaupan voittaja on selviö.
Oinonen: Senators ja Predators ovat kaupan välittömät voittajat. Senators sai kaupan parhaan pelaajan, joka on vieläpä joukkueen kaipaama pelaajatyyppi. Predators sai kokemusta ja leveyttä hakiessaan revanssia kannujahdissa.
Avalanche puolestaan sai valtavasti tulevaisuuden rakennuspalikoita. Mahdollisuudet ovat sekä jättipottiin että "tyhjään arpaan". Avalanchen suoriutuminen erityisesti ykköskierroksen varausten kohdalla ei ole kehuttava − nykyistä ykkösketjua lukuun ottamatta.
Kokematon päävalmentaja Jared Bednarkaan ei välttämättä ole paras mahdollinen ihminen kehittämään nuorista lupauksista NHL-tähtiä, vaikka tukena onkin kokeneempi apuvalmentaja Ray Bennett.
Floppiriski on toki olemassa myös Duchenen ja Turrisin kohdalla, mutta Avalanche on kuitenkin todennäköisempi sössimään omat mahdollisuutensa.