Kausi on päässyt puoleen väliinsä, eikä lahtelaisjoukkueen tekemiseen ole vielä tullut tarvittavaa jatkumoa, joka kielisi selkeästi noususta pois sarjan tyvipäästä. Vaikka lahtelaiset saivatkin helpottavan voiton ennen taukoa, voivat mastokaupunkilaiset kokea isonkin takaiskun vielä ennen vuodenvaihdetta.
Huiman viime kauden jälkeen voitaisiin sanoa, että Lahdessa ollaan palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Turkoosipaitaisten kannattajille viime kausi oli jatkuvaa juhlaa, kun ennätyksiä rikottiin ja uutta koettiin jatkuvasti. Tällä kaudella ei riemuun ole ollut juurikaan aihetta.
Pelicansin suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut se, ettei joukkue saa aikaiseksi minkäänlaista hyvää putkea käyntiin. Hyvät esitykset jäävät yksittäisiksi otteluiksi, kun taas huonot esitykset ovat muuttuneet pitkään jatkuneiksi huonoiksi putkiksi.
Ongelmakohtia on löytynyt liian monia. Välillä Pelicans on tuskaillut huonon liikkeensä kanssa ja sitä on perusteltu rankalla harjoituskaudella.
On ollut maalivahtiongelmia, ja oman pään korjauduttua on jouduttu tuskastelemaan kun kiekkoa ei saada kahteen sataan minuuttiin vastustajan reppuun millään ilveellä. Koko Pelicansin pelistä on puuttunut kauden aikana se viimekautinen raikkaus.
Taistelu, kas siinä ratkaisu
Lahtelaiset saivat helpotusta tuskaansa kaataessaan KalPan sopivasti ennen maajoukkuetaukoa. Joukkueen peli-ilmeessä oli nähtävissä yksi selkeä muutos, jokainen kentällä ollut pelaaja kamppaili aivan eri sykkeellä kun aiemmin. Joukkueen käskyttäjän Kai Suikkasen mukaan joukkueessa oltiin sovittu, että peli pelataan, ''kun kamppailtaisiin oman isänmaan rajasta''. Simppeli pelinmuutos toimi.
Turkoosipaidoissa ei paljon pelaajissa ylisuorittajia löydy, mutta suuresti on kauden aikana lonkuttanut rattaissa myös joukkueen peli itsessään. Pelicans on mennyt joko liian hitaasti, liian haastavasti taikka liian yksin. Nyt, yllättäen juuri joukkuepelaamisella alkoi työskentely antaa jo parempia näyttöjä.
Muuta muutosta lahtelaisten peli ei nähtävästi vaatisikaan. Kun aiemmin on menty liian hankalasti, on väärissä rooleissa pelaamaan joutuneiden pelaajien parempi toteuttaa yksinkertaista ja toimivaa suunnitelmaa.
Seikola suurimpana floppina
Kauden alla Pelicansin kokoonpanossa oli runsaasti kysymysmerkkejä. Potentiaalia löytyi ulkomaalaishankintojen Angelo Espositon, Ryan O'Marran ja Danny Richmondin muodossa. Myös kokoa ja kokemusta oli hankittu lisää, juuri niitä ominaisuuksia, joita Pelicansilta puuttui viime keväänä JYPiä vastaan finaalisarjassa ja joiden avulla jyväskyläläiset kohti mestaruutta lopulta menivät.
Kuitenkaan mitään näistä ei saatu. Isokokoiset pelaajat ovat hidastaneet Pelicansin pelaajien peliä reilusti, eivätkä vanhemman kaartin pelaajat ole antaneet kaivatun kokemuksen näkyä kentällä.
Ulkomaalaisista Esposito on loukkaantuneena ja O'Marra lähti. Ainoastaan puolustaja Richmond on esiintynyt positiivisempaan suuntaan kauden edetessä.
Epäonnistujia riittää Lahdessa, mutta heitä on turha eritellä yksi kerrallaan. Suurimmaksi flopiksi kaikkien pelaajien joukosta on noussut Markus Seikola. Entinen puolustajatykki on muuttunut nallipyssyn lisäksi rähmäkäpäläksi.
Viime kaudella Seikolan virheet puolustuspäässä paikkasi varmalla suorittamisellaan Pelicansin puolustuksen selkäranka ja Seikolan pakkipari Joonas Järvinen. Järvisen matkattua Pohjois-Amerikkaan, näkyvät Seikolan virheet paljon selkeämmin.
Tapaus Radek Smolenak
Yksi mies on noussut Pelicansissa kuitenkin lähes lahtelaisten ''kansansankariksi''. Radek Smolenak.
Tšekki on iskenyt kauden alkuun 17 rysää ja on ollut lahtelaisten paras pistemies. Smolenak on rohmunnut tällä kaudella jo kaksi kypärätemppua ja kantanut vastuun suurimmilta osin lahtelaisten maalintekovoimasta.
Kannattajien sankariksi mies on noussut sillä, kuinka hän näyttää rakkauttaan lahtelaiskannattajia kohtaan jokaisen ottelun jälkeen, juhlien jokaista voittoa riehakkaasti. Yksi tyylikkäistä miehen traditioista on käydä joka ottelun jälkeen heittämässä ylävitoset pleksin takana istuvan kehitysvammaisen tytön kanssa. Tämä jos joku, kertoo miksi miestä arvostetaan Lahdessa.
Smolenak ei ole kuitenkaan tyypiltään sellainen pelaaja, joka kannattelisi joukkuetta yksin, taikka nostaisi ketjukavereitaan pelaamaan huipputasolla. Hän tekee oman työnsä aina, mutta tarvitsisi tukijoukkoja auttamaan, jotta saisi vielä enemmän aikaan.
Smolenak otti jopa hieman Pelicansin urheilujohtajan roolia haltuunsa, kun mies toi lapsuudenystävänsä Ondrej Pavelecin Lahteen. Pavelecin kerrotaan myös tšekkimedian tietojen mukaan jatkavan Pelicansissa vielä muutaman ottelun maajoukkuetauon jälkeen.
Smolenakin sopimus on piakkoin katkolla ja toimitusjohtaja Ilkka Kaarnalla on mietittävänään tiukka kysymys, suostuuko hän Smolenakin ja tämän agentin pyytämään korkeaan hintapyyntöön. Lahtelaisyleisö haluaisi tätä varmasti, mutta palveleeko se taas seuraa?
Kuitenkin lahtelaiset tarvitsevat nimenomaan uutta alkua ja jotakuta, joka sytyttäisi seuran kamppailemaan noususta kohti ylempiä sijoituksia.
