Angelo Esposito tuli Lahteen jo valmiiksi kovaan paikkaan. Viime kauden hopeamitalisti oli menettänyt lahtelaisyleisön rakastamat pistepörssiä hallinneet Ryan Laschin ja Justin Hodgmanin. Kaksikkoa paikkaamaan hankitulla Espositolla oli takanaan paljon kirkkaampi tulevaisuus kun Lahdessa loistaneilla Laschillä ja Hodgmanilla, mutta kuitenkin ylisanojen päälle pari loukkaantumisten viemää kautta. Kanadalaisen hartioille pistettiin kuitenkin odotukset Pelicansin uuden tehokkaan ykkösketjun kipparoinnista.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Tällä hetkellä kanadalaissentteri odottelee pelilupaa loukkaantuneena ja alla on huonosti sujunut alkukausi niin joukkueena, kun etenkin yksilötasolla.
Kerrotaan nyt ensin, mikä Italian passin omistavan sentterin pelissä on ollut katsottavaa ja jopa kehuttavaa.
Luistelu. Tämä on Espositon suurimpia vahvuuksia. Hänen luistelutyylinsä on omaperäisen pystyssä, mutta jalka liikkuu kuitenkin tyylikkäästi. Jos taas ilkeää vertailla Espositoa Pelicansin hopeakauden sankareihin, niin muistuttavat kanadalaispelaajat Hodgman ja Esposito jokseenkin tosiaan. Luistelu ei ole miehellä räjähtävää, mutta se on kyllä tarpeeksi tehokasta jättämään puolustajan kakkoseksi.
Kehun voi antaa Espositolle siitä, ettei mies ole vielä luovuttanut. Pelaaminen hänellä on jatkunut, vaikka hommat eivät suju. Ammattietiikka miehellä on kunnossa, toisin kun useilla Lahdessa vierailleilla koti- ja ulkomaalaisvahvistuksilla, joita mastokaupungissa on useiden kausien aikana katseltu.
Luistelunsa avulla kanadalaissentteri pystyy ja osaa myös hakeutua hyville maalipaikolle. Siellä alkavat kuitenkin hänen ongelmansa. Tässä kohtaa voimme hypätä Espositon alkukauden pelaajaprofiilin seuraavalle sivulle, heikkouksiin.
Juuri maalipaikoissa näkyy selkeimmin Espositon nykyhetki. Sentteri löytää otteluissa usein useammin kuin kerran maalipaikan, mutta mistään hän ei kiekkoa saa laitettua maaliin. Ratkaisut ovat puutteellisia, vedot köykäisiä ja huonosti suunnattuja. Kun huonot ratkaisut vielä toteutuvat ottelussa monta kertaa, jatkaa sentterin selässä roikkuva satakiloinen gorilla kasvuaan raskaammaksi.
Pelicansin numero seitsemän suurin heikkous ja painolasti on tällä hetkellä hänen pelirohkeutensa. Vaikeuden vaellus kumpuaa eritoten kahdesta asiasta: itseluottamuksesta ja fysiikasta.
Espositon itseluottamus on maassa. Mikään ei onnistu, eikä peliaikaa heru. Vaikka sentteri väläyttelisi otteluissa hyvällä pelillä ja tarjoilisi kavereille maalipaikan tai pari, hiertää miehen peli silti pahasti, eikä hyvä suorittaminen kestä koko ottelua.
Isommaksi muuriksi on osoittautunut Espositon ikäiselle pelurille yllättävä asia. Fyysinen valmius. Kanadalaisen fysiikka on vieläkin junioritasolla. Miehen sisukas yrittäminen ei millään riitä, kun tasapainoa ei löydy ja jokaiseen nurkkakamppailuun mennään kuin kananmunat kainalossa. Omaksi pohjakseni voin sanoa, etten ole nähnyt alkukauden Pelicansin kotiotteluissa Espositon voittavan puhtaasti yhtäkään kaksinkamppailua. Hämmästyin totaalisesti myös kun näin sentterin taklaavan ensimmäistä kertaa kunnolla – marraskuun 13. päivä KalPaa vastaan. Jos arastelu ei lopu, ei tule tapahtumaan myöskään muutosta miehen pelissä.
Mitä voidaan enää tehdä? Onko koomapotilas Esposito otettava pois hengityskoneesta? Vai löytyisikö vielä jostain elämän eliksiiri, joka sytyttäisi hänet takaisin henkiin?
Miehelle ei ole löytynyt sopivia ketjukavereita, joka kumpuaa koko Pelicans-joukkueen huonosta roolituksesta, joten syyttävää sormea voidaan käyttää myös hieman muuallakin kun miehessä itsessään. Espositolle ei löydetä sopivia kavereita vierelle laitettavaksi, eikä sentteri osaa pelata laidalla kunnolla, vaikka tehtävät vähenevätkin.
Pihalle häntä ei kuitenkaan pystytä laittamaan. Ottajia miehelle ei ole, eikä Esposito vie ulkomaalaispaikkaakaan. Tilanne on siis molemmille osapuolille hankalahko.
Itse en usko, että Esposito pystyisi nousemaan haudastaan, vaikka mies väläytteleekin vähän väliä. Lahtelaisten ainoa toive on, että kanukista kuoriutuisi markojantusmainen kevään lapsi.
