Kausi 2012 - 2013 on runkosarjan osalta puolimatkan krouvissa. Rauman Lukko kuuluu siihen kastiin joukkueita, jonka suoritus on ollut ennakoitua heikompaa. Joukkue ei tosin ole sellainen, mitä päävalmentaja Risto Dufva olisi halunnut.
Menestymiseen tarvitaan aina hyviä pelaajia, mitenkään hyvää pelitapaa unohtamatta. Kyseinen kausi on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että NHL:ssä on työsulku estänyt pelaamisen. Lukko sai tämän tilanteen kautta kolme todellista ammattimiestä mukaansa. Seuraavassa pohdintaa siitä, miten raumalaisjoukkue on onnistunut eri osa-alueilla.
Maalivahtiosasto - ei valittamista
Lukko kiinnitti kesällä 2012 oma kylän poikansa peräti viisivuotisella sopimuksella joukkueensa viimeiseksi lukoksi. Petri Vehanen on nimi, jonka varaan on helppo rakentaa tulevaisuutta. Kun lisäksi Vehasen aisaparina toimii hyviä otteita viime keväänä esittänyt tanskalainen Simon Nielsen, oli maalivahtiosasto ennen kautta hyvissä kantimissa.
Näin asia on ollutkin, vaikka Vehanen ilmoitti jo kesällä, että hänen pääsemisensä huippuiskuun saattaa viedä aikaa. Harjoittelu kun oli jäänyt olemattomaksi miehen viimeisellä KHL-kaudella. Vehanen tiesi mistä puhui, kiekot tippuivat eteen ja runkosarjan ensimmäisen voittopelin metsästämiseen meni yllättävänkin paljon aikaa.
Vehanen ja Nielsen jakoivatkin torjuntavastuun lähes puoliksi lokakuun loppuun asti. Marraskuun alusta alkaen Vehasen torjuntavire on ollut huomattavasti alkukautta paremmalla tasolla. Tämän myötä Nielsenin työt ovat vähentyneet ja tanskalainen on käynyt jo pariin kertaan lainalla Mestiksen puolella pitääkseen torjuntavirettään paremmin yllä.
Kevätkauden menestyminen ei ole maalivahdeista kiinni. Torjuntavireensä löytänyt Vehanen ja luotettava kakkosmies Nielsen pystyvät torjumaan riittävän kovalla prosentilla kiekkoja.
Puolustajat - laidasta laitaan
Harjoituskaudesta alkaen Lukon puolustuskalusto ei suoriutunut tehtävistään riittävän hyvin. Lokakuun alussa alakerta kuitenkin vahvistui tanskalaisella NHL-pelaajalla, kun Philip Larsen saapui Raumalle. Hurjat minuutit illasta toiseen pelaava ammattilainen onkin tuonut jämäkkyyttä Lukon alakertaan. Koko harjoituskauden missannut Larsen on omalla panoksellaan pystynyt auttamaan Lukon voittojen tielle enemmän kuin muut puolustajat yhteensä.
Ulkomaalaisvahvistukseksi hankittiin Porissa kaksi kautta pelannut Ryan Caldwell. Viime kaudella pienistä vammoista kärsinyt kanadalainen oli alkukaudesta jopa joukkueensa paras pistemies. Otteet ovat olleet kuitenkin pääsääntöisesti flegmaattisia ilman sitä kovuutta, jota puolustajalta aina vaaditaan. Pitkään jatkunut aneemisuus poiki lopulta sen, minkä moni osasi odottaa. Edellisen kamppailun Caldwell seurasi katsomon puolelta - eikä syyttä. Penkityksen olisi itseasiassa pitänyt tapahtua jo paljon aiemmin.
Toinen ulkomaalaisvahvistus, toista kautta Raumalla pelaava Matt Generous, on ollut puolustava puolustaja, vaikka Lukko hänet kiinnittäessään puhuikin aivan muista arvoista. Kun pelipaikaksi tuli ruutu Larsenin rinnalta, on yhdysvaltalaispuolustaja parantanut otteitaan. Tosin Larsenin rinnalla pelaaminen on helpompaa, koska kiekollinen vastuu on aina tanskalaisella.
Kotimaiset nimet Harri Tikkanen, Tommi Kovanen sekä Otto Honkaheimo ovat periaatteessa suorittaneet kaikki samalla tavalla. Parannettavaa on, mutta työ on tullut tehtyä kohtuullisesti.
Larsenin ohella positiivista osastoa ovat olleet omat nuoret miehet, Jesse Virtanen ja Juho Tommila. Vastuuta olisi voinut antaa enemmänkin, mutta valmennus on peluuttanut minimaalisen pientä miesmäärää. Lisäksi sopimuspelaajista Anssi Rantanen pääsi kerran tositoimiin, ja se riitti Dufvalle. Nykyisin forssalaiskasvatti kiekkoilee TPS:ssä.
Kokonaisuutena voidaan todeta puolustajien onnistuneen tyydyttävästi. Huippuosaamista on ollut tarjolla Larsenin muodossa, mutta huonoakin pelaamista näkyy kaukalossa. Mikäli NHL saadaan käyntiin nopealla aikataululla, Lukko tulee taistelemaan paikasta kymmenen parhaan joukkoon. Enempää ei kannata toivoa jäljellä jäävällä kalustolla.
Vahvistuksia siis tarvitaan, mikäli NHL alkaa. Mutta kuten tunnettua, hyvistä puolustajista ollaan kiinnostuneita todella monessa seurassa. Siinä kilpalaulannassa Lukko ei välttämättä ole maailman houkuttelevin vaihtoehto.
Hyökkäysosasto- repaleisuus vaivana
Lukon hyökkäyskalustoa katsoessa voidaan sanoa materiaalin olevan hyvällä tasolla, varsinkin nyt kun NHL:ssä pelit ovat seis. Frans Nielsen ja Mikkel Bödker ovat todellisia osaajia ja se näkyy kaukalossa. Bödker valittiin marraskuun parhaaksi pelaajaksi ja ihan ansaitusti. Lisäksi alunperin ykkössentteriksi palkattu Justin Azevedo on hoitanut ruutunsa mallikkaasti.
Mutta suurin ongelma hyökkäyksessä on muutaman pelaajan loukkaantuminen. Lauri Tukonen pystyy vastaamaan haasteeseen, mikä vaaditaan tulosyksikön pelaajalta. Samoin Jussi Pesonen pääsi sille tasolle, jota häneltä odotettiin sopimusta tehtäessä. Loukkaantumiset ovat kuitenkin pilanneet molempien alkukauden. Kummankin tilasto kertoo pelejä olevan takana vasta 13. Jos kyse olisi rivimiehistä, asia ei olisi niin paha. Mutta kun molempien on pitänyt vastata myös tehopisteistä, on tilanne Lukon kannalta hankalampi.
Aina voidaan tietysti sanoa, että kyllä joku ne pisteet sitten tekee, mikäli toinen loukkaantuu. Näinhän asian pitäisi olla, mutta Lukossa se ei ole realisoitunut toteutuksen asteelle. Osa hyökkääjistä on joutunut tahtomattaan väärään rooliin, ja se on näkynyt pelaamisessa. Rikkovan pelaajan ei ole ollut helppo siirtyä tulosyksikköön ja pystyä siellä vastaaman maaleista sekä maalisyötöistä.
Lukon valmennus on jakanut peliaikaa hyökkääjille huomattavasti laajemmin, mitä puolustuspäähän. Yrittäjiä on ollut yhtä paljon kuin pelaajia yleensäkin on käytettävissä. Tulos on kuitenkin jäänyt odotettua laihemmaksi.
Syitä tehottomuuteen voidaan hakea monestakin suunnasta. Jos puolustus ei pysty pelaaman kiekkoa hyökkäykselle, on hyökkäyspelaaminen varmasti vaikeaa. Näinkin on käynyt, mutta ei kaikki vika ole puolustajissa. Hyökkäyspäässä alisuorittajia on useampia. Tehopisteitä katsomalla jokainen pystyy päättelemään ketä näillä alisuorittajilla tarkoitetaan.
Dufvan viljelemä pelitapa on lopulta varsin yksinkertainen, pyritään voittamaan tilaa pelaamatta itseään ulos tilanteista. Eli mahdollisissa kiekon menetyksissä löytyy aina määrätty määrä pelaajia kiekon ja oman maalin välistä. Pelitapaan kuuluvat nopeat pystysyötöt ja niiden haut tyhjästä tilasta. Molemmissa on ollut puutteita. Syötöt puolustuksesta viipyvät ja hyökkääjät jäävät vastapuolen pelaajan taakse piiloon.
Lisäksi se viimeinen suoritus, eli kiekon siirto maaliin on osoittautunut monelle hyökkääjälle yllättävänkin vaikeaksi asiaksi. Paikkoja ei ole siunaantunut hukattavaksi asti, mutta ne vähätkin mahdollisuudet on jätetty käyttämättä.
Tulevaisuuden näkymät
Riippumatta siitä, mitä NHL:ssä tapahtuu, Lukko tuskin muuttaa pelisysteemiään. Dufva on menestynyt nykyisellä pelisysteemillään jo monena vuonna, joten helposti sitä ei lähdetä vaihtamaan. Eikä siinä vaihdossa oikein järkeä olekaan. Suurin pointti lähtee pelaajista, unohtamatta mitenkään valmennuksen vastuuta.
Turha nykyistä taaperrusta on pistää kenenkään yksittäisen pelaajan piikkiin. Tai edes kolmen pelaajan kontolle. Tärkein asia Lukon mahdollisen menestyksen kannalta on, että jokainen pelaaja pystyy nostamaan tasoaan syksyisestä pelaamisesta. Kokonaisvaltainen tasonnosto takaa laadukkaampia hyökkäyksiä vastustajan päähän, on kentällä mikä Lukko-viisikko tahansa. Samoin puolustuspelaaminen tiivistyy entisestään.
Pelin osa-alueista erikoistilannepelaaminen on yksi, mihin valmennuksen pitää löytää lisää ideoita. Lukko on niin ylivoima- kuin alivoimapelaamisessa samoilla sijoilla, millä itse joukkue on runkosarjassa, ulkona pudotuspeleistä. Kestävää kehitystä ei ole luvassa, mikäli alivoimaa ei pystytä hoitamaan nykyistä tekemistä paremmin. Ylivoimassa kiekko on liikkunut mukavasti, mutta valitettavan tehottomasti.
NHL sinällään on juttu, joka näyttelee Lukon kohdalla isoa roolia. Tanskalaiskolmikko on ollut niin suuressa roolissa, että vaikea on uskoa joukkueen menestykseen mikäli he poistuvat rivistöstä. Oletettavasti Lukko pyrkii olemaan aktiivinen siirtomarkkinoilla NHL:n alkaessa, mutta korvaajien löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty.
Kuten jutun alussa tuli mainittua, alunperinkin joukkueen rakennus epäonnistui. Jos korjausliikkeen tekeminen ajoittuu viime hetkille, joulu-/tammikuulle, ei tehtävä ole mikään yksinkertainen.
Tilastot ovat sinänsä mielenkiintoinen juttu, että niiden kautta pystyy todistelemaan erilaisia asioita ja siten kuten parhaaksi itselleen näkee. Lukon kohdalla tilannetta voidaan tarkastella ala-arvoisesti menneen alun jälkeen. Kuusi ottelua tuotti vain yhden sarjapisteen. Mutta sitä seuraavat 24 ottelua Lukko on pelannut neljänneksi parasta kiekkoa, kun otetaan tarkasteluksi saadut pisteet ottelua kohden.
Edellä on vain kolmikko Jokerit, Kärpät ja KalPa. Kun vielä katsotaan kolmen pisteen voittoja kyseisenä ajanjaksona, voidaan todeta Lukon johtavan sitä tilastoa yhdessä Jokerien kanssa. Ettei totuus kuitenkaan unohdu, Lukko on sarjataulukossa sijalla 11, joka ei oikeuta edes pudotuspeleihin.
Sanovat tilastot mitä tahansa, seuraava on faktaa. Lukko tarvitsee enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia kevätkaudella, mikäli joukkue aikoo taistella paikasta kuuden joukkoon. Se kun on 100 pisteen kanssa valmennuksen virallisesti asettama tavoite kaudelle 2012 -2013.
