1. A-joukkueen pelaajalle nro 5 on päätuomari tuomitsemassa siirrettynä rangaistuksena pienen rangaistuksen koukkaamisesta. Kun peli katkaistaan, tuomitaan joukkueelle A samalla pelikatkolla lisäksi joukkuerangaistus syynä liian monta pelaajaa jäällä. Tulkinnan mukaan A5 voi kärsiä sekä oman pienen rangaistuksensa koukkaamisesta että oman joukkueen joukkuerangaistuksen. Peliä jatketaan neljällä kenttäpelaajalla viittä vastaan neljä minuuttia, ellei joukkue B tee maalia.
oikein/väärin
2. Välittömästi joukkueen A tekemän maalin jälkeen joukkueen B kapteeni pyytää joukkueen A maalintekijän (A6) mailan lappeenkaarevuuden mittaamista. Päätuomari mittaa mailan ja toteaa, että maila on laiton. Päätuomari hylkää maalin, mutta mitään rangaistusta ei tuomita.
oikein/väärin
3. Toinen joukkue on varsinaisen peliajan päättyessä kahdella pelaajalla vajaa. Jatkoaika aloitetaan pelaamalla viidellä kolmea vastaan. Kun seuraava pelikatko syntyy, on kenttäpelaajien lukumäärä jäällä viisi neljää vastaan. Pelikatkon jälkeen jatketaan peliä neljällä kolmea vastaan.
oikein/väärin
4. Joukkueen B pelaajalle on tulossa rangaistus siirrettynä (päätuomarin käsi on ylhäällä). Siirretyn rangaistuksen aikana joukkue A tekee epäselvän maalin, mutta peli jatkuu. Seuraavalla katkolla linjatuomari tulee kertomaan, että epäselvässä pelitilanteessa oli syntynyt maali ja todetaan maalin syntyneen. A-joukkueen tekemä maali hyväksytään ja B-joukkueelle tuomitaan siirrettynä ollut rangaistus.
oikein/väärin
5. Ottelussa on kerran esiintynyt tönimistä ja pullistelua, ja päätuomari on varoittanut tästä molempia joukkueita. Seuraavalla kerralla, jos tätä pullistelua esiintyy uudelleen vihellyksen jälkeen, tuomitsee päätuomari syyllisille rangaistukset syynä pieni käytösrangaistus.
oikein/väärin
Sääntökoe Kokeen vastaukset lyhyine perusteluineen
[lue lisää] |
6. Hyökkäävän joukkueen B pelaaja on ampunut kiekon vastustajan maalin takaverkolle. Puolustavan joukkueen pelaajalla A4 on mahdollisuus pelata kiekko pois maaliverkolta, mutta hän ei tee näin. Päätuomari kehottaa pelaajaa pelaamaan kiekkoa, mutta edelleenkään hän ei tee näin, vaan yrittää peittää kiekkoa siten, että kukaan muukaan pelaaja ei pysty pelaamaan kiekkoa. Päätuomari katkaisee pelin ja varoittaa puolustavaa joukkuetta pelin viivyttämisestä (kiekon pelaamatta jättäminen). Seuraava aloitus suoritetaan joukkueen A puolustusalueen b-pisteeltä.
oikein/väärin
7. Ottelun katsoja häiritsee rangaistuspenkillä olevaa pelaajaa. Tässä tilanteessa pelaaja huitaisee mailallaan katsojaa kevyesti käsille. Päätuomari tuomitsee tästä tilanteesta pelaajalle pelirangaistuksen käytöksestä, koska kysymyksessä oli katsojaan kohdistunut rike. Lisäksi tapauksesta pitää kirjoittaa raportti ottelun jälkeen.
oikein/väärin
8. Joukkueen A pelaaja on poistettu aloituksesta viivyttelyn takia. Samassa aloituksessa aloittajaksi tuleva pelaaja A8 viivyttelee aloitukseen tuloa. Päätuomari kehottaa (varoittaa) huudoillaan pelaajaa A8 tulemaan aloitukseen välittömästi, mutta kyseinen pelaaja viivyttelee edelleen. Tässä tilanteessa päätuomari tuomitsee pelaajalle A8 pienen rangaistuksen pelin viivyttämisestä.
oikein/väärin
9. Puolustusalueen aloituspisteellä tapahtuvassa aloituksessa joukkueen B pelaaja tulee liian aikaisin aloitusympyrän sisään. Linjatuomari vaihtaa joukkueen B aloittajan ilman varoitusta. Ennen kiekon pudottamista toinen joukkueen B pelaaja (B12) tulee aloitusympyrän sisään. Tässä tilanteessa päätuomarin on säännön mukaan tuomittava pelaajalle B12 pieni rangaistus.
oikein/väärin
10. Joukkueet aloittavat jatkoajan pelaamalla neljällä neljää vastaan. Ajassa 60.44 tuomitaan kummallekin joukkueelle yksi pieni rangaistus. Peliä jatketaan katkon jälkeen kolmella kolmea vastaan.
oikein/väärin
11. Aloittava linjatuomari voi pudottaa kiekon jäähän, jos toinen joukkue tarkoituksellisesti viivyttelee vaihtoa, vaikka tällä joukkueella ei ole oikeaa lukumäärää pelaajia jäällä.
oikein/väärin
12. Peli katkaistaan joukkueen A maalivahdin ottaessa kiekon hanskaansa. Pelin katkaisun jälkeen joukkueen B pelaajalle tuomitaan rangaistus. Seuraava aloitus suoritetaan joukkueen A puolustusalueen aloituspisteestä, koska pelikatkon syynä oli joukkueen A maalivahdin kiekon sulkeminen.
oikein/väärin
13. Pelaajalle, joka tarkoituksellisesti tönäisee tuomaria, tuomitaan erotuomarin harkinnan mukaan käytösrangaistus tai pelirangaistus käytöksestä.
oikein/väärin
14. Pelaaja tahallisesti ohjaa kiekon vastustajan maaliin kypärällään. Maali hyväksytään.
oikein/väärin
15. Pelaajia vaihdettaessa joukkue B on viivytellyt vaihtoja siten, että päätuomari on jo huomauttanut joukkuetta tästä. Jälleen vaihtotilanteessa pelaaja B5 viivyttelee kentälle tulossa. Tällöin päätuomari tuomitsee B5:lle pienen rangaistuksen pelin viivyttämisestä.
oikein/väärin
16. Kyseenalainen tilanne joukkueen A maalilla (kiekko käy maalissa), mutta peli jatkuu. Pelin jatkuessa A6 koukkaa vastustajaa ja peli katkaistaan rikkeen takia. Linjatuomari tulee kertomaan päätuomarille maalin syntyneen kyseisessä epäselvässä tilanteessa. Tällöin maali hyväksytään B-joukkueen hyväksi ja A6:lle tuomitaan rangaistus koukkaamisesta. Maalin syntyhetkeksi kirjataan pelikatkoa vastaava aika, ja rangaistus kirjataan alkavaksi samalla hetkellä.
oikein/väärin
17. Joukkueen A pelaaja nro 4 pelasi kyynärsuojat näkyvissä pelipaidan hihat ylös käärittyinä, minkä takia päätuomari varoitti A-joukkuetta tästä asiasta. Hiukan myöhemmin pelaajalla A8 on myös hihat käärittynä ylös ja kyynärsuojat näkyvissä. Tässä tilanteessa päätuomari tuomitsee pelaajalle A8 pienen rangaistuksen.
oikein/väärin
18. Säännön mukaan pelaajalle ei voida tuomita ottelurangaistusta syynä laitataklaus, ellei rikottu pelaaja vahingoitu.
oikein/väärin
19. Pelaaja B12 lähtee niin aikaisin pelaajapenkiltä kentälle, että hänen kanssaan vaihtava kanssapelaaja on vielä jäällä, kun B12 on kiekko jalkojen edessä maalialueen tuntumassa. B12 ei kuitenkaan pelaa kiekkoa mailallaan tai luistimillaan, koska hän on tietoinen aikaisesta vaihdostaan. Päätuomari tuomitsee tilanteessa rangaistuksen joukkueelle B, syynä liian monta pelaajaa jäällä, vaikka B12 ei pelannutkaan kiekkoa.
oikein/väärin
20. Joukkue A saa seuraavat rangaistukset:
A3 2min 3.00,
A5 2min 3.20,
A8 2min 3.30,
Pelikatkoa ei synny. Joukkueella A on oikeus neljään kenttäpelaajaan ajassa 5.20. Joukkue saa päättää, kumpi pelaajista, A3 vai A5, palaa jäälle ajassa 5.20.
oikein/väärin
21 Joukkue A on vaihtamassa kenttäpelaajaa ja maalivahtia keskenään pelin käydessä. Juuri jäälle astuneen maalivahdin tilalle tullut kenttäpelaaja A8 pelaa kiekkoa tarkoituksellisesti maalivahdin ollessa vielä jäällä 2 metrin päässä pelaajapenkistä. Päätuomari ei tuomitse mitään rangaistusta joukkueelle A, koska maalivahti ja kenttäpelaaja ovat ns. vaihtoalueella eli kolmen metrin päässä pelaajapenkistä vaihdon tapahtuessa.
oikein/väärin
22. Joukkueiden poistuessa erätauolle pukukoppeihin, tönäisee joukkueen A pelaaja A28 vastajoukkueen pelaajaa B4 tarkoituksellisesti pukukoppikäytävällä. Tähän syynä oli pelaajien keskeinen kuuma tilanne jäällä aivan erän lopulla. Tönäisystä harmistuneena B4 lyö nyrkillä välittömästi pelaajaa A28 kasvoihin. Tuomarit näkivät tilanteen alusta alkaen ja ehtivät väliin, eikä siten enempää kahinaa päässyt syntymään. Päätuomari voi sääntökirjan mukaan tuomita tilanteesta esim. B4:lle ottelurangaistuksen syynä nyrkkitappelu tai 5 minuuttia+ pelirangaistus, syynä väkivaltaisuus ja A28:lle pienen rangaistuksen syynä väkivaltaisuus.
oikein/väärin
23. Joukkueella A on pelaaja (A3) kärsimässä pientä rangaistusta. Joukkueelle A on tulossa siirrettynä lisää yksi pieni rangaistus (pelaajalle A11 koukkaamisesta). Siirretyn rangaistuksen aikana joukkue B tekee maalin. Tällöin maali hyväksytään, A3 pääsee pois rangaistusaitiosta ja siirrettynä ollut A11:n rangaistus pannaan täytäntöön.
oikein/väärin
24. Joukkue A saa seuraavat rangaistukset:
A6 2+5+pelirangaistus 4.00,
A9 2min 8.00
Ajassa 9.15 tulee maali. Tällöin A9 palaa jäälle.
oikein/väärin
25. Jäällä ollut pelaaja A6 puuttuu ensimmäisenä pelaajana kahden pelaajan väliseen kiistaan. Tällöin A6:lle on säännön mukaan tuomittava pelirangaistus.
oikein/väärin
26. Joukkueet A ja B saavat seuraavat rangaistukset:
A3 2+2min 3.00, B11 2min 3.00,
A6 5min + pelirangaistus 3.00, B14 ottelurangaistus 3.00,
A7 2min 3.00, B16 2+5+pelirangaistus 3.00,
Ajassa 3.00 peliä jatketaan neljällä neljää vastaan.
oikein/väärin
27. Varsinaisen peliajan päättyessä joukkueet pelaavat neljällä neljää vastaan kummankin joukkueen pelaajan kärsiessä yhtä kelloon asetettua rangaistusta. Jatkoaika aloitetaan tällöin kolmella kolmea vastaan.
oikein/väärin
28. Pelaaja taklaa varsin voimakkaasti ja kovalla vauhdilla vastustajaa päähän. Taklattu pelaajaa kaatuu vaarallisen näköisesti, mutta noustuaan ylös pystyy kuitenkin jatkamaan peliä. Päätuomarilla on tämän tyyppisissä tilanteissa sääntökirjan mukaan mahdollisuus tuomita jopa ottelurangaistus, vaikka pelaaja ei loukkaantunut.
oikein/väärin
29. Joukkueen A maalivahdille tuomitaan Mestiksen ottelussa 10 minuutin käytösrangaistus ajassa 57.10. Maalivahdin sijaisena rangaistuksen kärsii joukkueen jäällä ollut kenttäpelaaja. Koska otteluaikaa on jäljellä vähemmän kuin 10 minuuttia, tuomaristo ohjaa maalivahdin sijaisen suoraan pukuhuoneeseen.
oikein/väärin
30. Hyökkääjäpelaaja B22 tavoittelee kiekkoa vastustajan maalin edessä voimallisesti siten, että maalivahdin pyrkiessä peittämään jäässä olevaa kiekkoa, hyökkääjä B22 yrittää huitaista kiekon mailallaan maaliin. Maalivahti ehtii kuitenkin peittämään kiekon käsineellään selvästi ennen kuin B22:n maila osuu tässä tapauksessa maalivahdin hanskalle. Päätuomari tuomitsee B22:lle tilanteessa rangaistuksen, koska B22 huitaisi mailallaan maalivahtia, vaikka kysymyksessä oli kiekontavoittelutilanne.
oikein/väärin