Spekulaationurkkaus: Näin ratkeavat alkulohkojen lopulliset sijoitukset

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomi voi tuulettaa huomenna parhaimmillaan lohkovoittoa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Vuoden 2015 MM-kisojen alkulohkoissa on vielä paljon selvitettävää. Ostravan lohkossa ratkotaan pudotuspelipaikkoja, kun taas Prahan alkulohkossa jännitettävää on vielä sarjataulukon häntäpäässä.

Jatkoaika selvitti joukkue joukkueelta, miten lopulliset sijoitukset määräytyvät MM-kisojen päätöspäivänä. Leijonat voi nousta vielä lohkovoittoon, mutta se vaatii apuja myös muilta. Lisäksi tiistain Venäjä-peli olisi tässä tilanteessa voitettava.

Ostravan lohko

Yhdysvallat - kaikki on täysin omissa käsissä (Sijat 1-2)

Jenkkien kohtalo on heidän omissa käsissään. Huomenna yhdysvaltalaiset kohtaavat Slovakian. Mikäli Yhdysvallat kaataa Slovakian varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla, niin se varmistaa lohkovoiton. Suomi ja Venäjä ovat hävinneet Yhdysvalloille alkulohko-ottelunsa, joten kumpikaan ei tasapisteissä nousisi Yhdysvaltojen ohitse.

"Mikäli Yhdysvallat kaataa Slovakian varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla, niin se varmistaa lohkovoiton"

Jos Yhdysvallat puolestaan häviää ottelun Slovakialle jatkoajalla, niin tässä tapauksessa Yhdysvaltojen kohtalo on Suomen ja Venäjän käsissä.

Jos Suomi tai Venäjä voittaa oman iltaottelunsa varsinaisella peliajalla, niin jatkoaikatappio Slovakialle tarkoittaa lohkon toista sijaa. Jos kuitenkin Suomi-Venäjä-ottelu venyy jatkoajalle, niin yksi piste Slovakialta riittää varmistamaan lohkovoiton.

Jos kuitenkin Slovakia onnistuu voittamaan Yhdysvallat varsinaisella peliajalla, niin se tarkoittaa, että Suomi-Venäjä-ottelun voittaja menee joka tapauksessa jenkkien ohi. Näin ollen Yhdysvallat jäisi lohkossa toiseksi.

Heikosti turnauksen pelannut Slovakia on ennakkoon altavastaaja. Slovakialla on kuitenkin vielä teoreettiset mahdollisuudet jatkopaikkaan, joten jos tämä teoreettinen mahdollisuus on edelleen hengissä kello 13.15 pelattavan Norja-Valko-Venäjän jälkeen, josta slovakkien kohtalo riippuu, niin Slovakia nähdään varmasti vahvempana kuin kertaakaan aiemmin.

Yhdysvallat kuitenkin voittanee Ostravan lohkon.

Mahdolliset puolivälierävastustajat:

Sveitsi: Mikäli lohkovoitto irtoaa, niin vastassa on Sveitsi. (Prahan lohkon neljäs)

Tšekki: Tulee vastaan, mikäli joukkue sijoittuu lohkossa toiseksi. (Prahan lohkon kolmas)

Ratkaisevat ottelut:

Yhdysvallat-Slovakia, kello 17.15

Suomi-Venäjä, kello 21.15

Yhdysvaltojen lohkovoitto on joukkueen omissa käsissä.
Yhdysvaltojen lohkovoitto on joukkueen omissa käsissä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Suomi ja Venäjä - Slovakian avustuksella mahdollisuus lohkovoittoon (Sijat 1-3)

Suomi-Venäjä-ottelu on varsin kutkuttava herkkupala tiistai-illalle. Tarjolla on paikka jopa lohkovoittoon, mutta se riippuu siitä, miten Yhdysvallat pelaa päiväottelunsa Slovakiaa vastaan. Suomi ja Venäjä ovat tasapisteissä pisteen päässä Yhdysvaltojen takana sarjataulukossa ennen päätöskierrosta.

Suomen tai Venäjän lohkovoitto irtoaa, mikä Yhdysvallat häviää ottelunsa Slovakialle varsinaisella peliajalla. Tällöin jompikumpi joukkueista nousee Yhdysvaltojen ohi lohkovoittoon. Piikkipaikka on mahdollinen myös, jos Yhdysvallat häviää jatkoajalla.

"Suomi-Venäjä-ottelu on varsin kutkuttava herkkupala tiistai-illalle"

Yhdysvaltojen jatkoaikatappion sattuessa Suomelta tai Venäjältä vaadittaisiin voittoa varsinaisella peliajalla, sillä Yhdysvallat voitti sekä Suomen että Venäjän alkulohkossa. Näin ollen tasapisteissä se sijoittuisi Suomen ja Venäjän edelle.

Suomi ja Venäjä ovat varmistaneet kuitenkin jo vähintään lohkon kolmannen sijoituksen, joten tiistai-illan ottelussa taistellaan ainakin lohkon toisesta sijasta. Tästä ottelusta voittaja on vähintään lohkokakkonen.

Tiistai-illan ottelu on varmasti tasainen. Väkivahva Venäjä on hienoinen ennakkosuosikki, mutta sekin on osoittanut haavoittuvaisuutensa. Suomella on hyvällä joukkuepelillä mahdollisuus kaataa Venäjä.

Mahdolliset puolivälierävastustajat:

Sveitsi: Mikäli jompikumpi onnistuu voittamaan lohkon. (Prahan lohkon neljäs)

Tšekki: Tulee vastaan, mikäli sijoittuu lohkossa toiseksi. (Prahan lohkon kolmas)

Ruotsi: Tre Kronor tulee Ostravan lohkokolmosta vastaan. (Prahan lohkon toinen)

Ratkaisevat ottelut:

Yhdysvallat-Slovakia, kello 17.15

Suomi-Venäjä, kello 21.15

Kaataako Leijonat itänaapurin?
Kaataako Leijonat itänaapurin?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Valko-Venäjä, Slovakia ja Norja - taistelu viimeisestä paikasta auringossa (Sijat 4-6)

Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti Valko-Venäjä on varsin tiukasti kiinni viimeisessä Ostravan lohkon puolivälieräpaikassa. Kolmannelle sijalle valkovenäläiset eivät kuitenkaan enää voi nousta, sillä he pääsisivät korkeintaan tasapisteisiin Suomen tai Venäjän kanssa, jos voitto Norjasta irtoaa varsinaisella peliajalla päiväpelissä.

Sekä Suomi että Venäjä voittivat Valko-Venäjän alkulohkossa, joten tasapisteissä Valko-Venäjä jäisi joka tapauksessa neljänneksi. Slovakialla on kuitenkin mahdollisuus nousta Valko-Venäjän ohi, mikäli se ottaa täyden kolmen pisteen voiton Yhdysvalloista.

Mutta Slovakialle pelkkä voitto Yhdysvalloista ei riitä, sillä se vaatii sen, että Valko-Venäjä häviää Ostravan päivän ensimmäisen ottelun Norjalle varsinaisella peliajalla. Norja ei pelaa enää kuin kunniasta, sillä se voi parhaillaan kolmen pisteen voitolla nousta ainoastaan Slovakian edelle lohkovitoseksi, mikäli Slovakia ottelunsa häviää.

Jos siis Valko-Venäjä saa Norjalta pisteenkin, niin se varmistaa paikkansa pudotuspeleissä. Pirteitä otteluita läpi turnauksen esittänyt valkovenäläisnippu tuskin taipuu panoksetta pelaavalle Norjalle, joten valkovenäläiset ovat vahvasti kiinni paikassa lohkon neljännessä sijassa ja viimeisessä pudotuspelipaikassa.

Jos kuitenkin Valko-Venäjä häviää varsinaisella peliajalla Norjalle ja Slovakia onnistuu ottamaan täyden pistepotin Yhdysvalloilta, niin Slovakia jatkaa pudotuspeleissä ja Valko-Venäjä pakkaa kamansa ja suuntaa kotimatkalle.

Mahdolliset puolivälierävastustajat:

"Jos Valko-Venäjä saa Norjalta pisteenkin, niin se varmistaa paikkansa pudotuspeleissä"

Kanada: Valko-Venäjä tai Slovakia haastaa vaahteranlehdet puolivälierässä. (Prahan lohkon voittaja)

Ratkaisevat ottelut:

Norja-Valko-Venäjä, kello 13.15

Yhdysvallat-Slovakia, kello 17.15

Tanska ja Slovenia - Slovenian kirves on heitetty kaivoon (Sijat 7 ja 8)

Tanska ja Slovenia ovat pelinsä pelanneet. Kun kummallakin on seitsemän ottelua takana, niin Tanska on sijalla seitsemän neljällä pisteellä ja Slovenia viimeisellä sijalla kolmella pisteellä.

Kyseiset joukkueet pelasivat maanantai-iltana vastakkain, ja ottelu oli kummallekkin alkulohkon viimeinen. Ottelussa ei ollut panosta, mutta kunniapisteet nappasi Slovenia lukemin 1-0. Se ei kuitenkaan lohduta, sillä Slovenia oli jo ennen ottelua sinetöinyt tippumisensa.

Slovenia on viimeiset vuodet ollut hissijoukkue, joka on seilannut edestakaisin IA-divisioonan ja varsinaisen MM-turnauksen väliä. Viimeksi Slovenia onnistui säilyttämään paikkansa vuonna 2005, mutta kymmenen vuoden takainen suoritus ei onnistunut tällä kertaa. Jälleen slovenialaisten on aika hakea vauhtia alempaa.

Slovenialaisfanit joutuivat pettymään.
Slovenialaisfanit joutuivat pettymään.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Prahan alkulohko

Kanada, Ruotsi, Tšekki ja Sveitsi - Viimeisen kierroksen voi pelailla (Sijat 1-4)

Hiukan ehkä yllättäenkin Prahan alkulohkon kaikki pudotuspelipaikat on jaettu jo ennen päätöskierrosta. Jäljellä olevat ottelut eivät myöskään vaikuta siihen, mikä on neljän kärjen järjestys. Prahan lohkon neljänkärki on seuraava:

"Prahan alkulohkon kaikki pudotuspelipaikat on jaettu jo ennen päätöskierrosta"

1. Kanada
2. Ruotsi
3. Tšekki
4. Sveitsi

Kanada voi vielä saada lisäpisteitä tiistain päiväottelussa Itävaltaa vastaan, joilla se repisi vielä enemmän kaulaa lohkon kärjessä.

Myös Tšekki pelaa alkulohkon päätöspäivänä ottelun Sveitsiä vastaan. Kolmen pisteen voitolla Tšekki nousee tasapisteisiin Ruotsin kanssa, mutta koska tšekkiläiset hävisivät ottelunsa Ruotsia vastaan, niin keskinäisen ottelun perusteella Ruotsi pysyy lohkossa toisena.

Kuitenkin kaikkien neljän joukkueen puolivälierävastustajat ovat auki, sillä Ostravan lohkon tilanne voi elää vielä reilusti.

Mahdolliset puolivälierävastustajat:

Kanada-Valko-Venäjä/Slovakia

Ruotsi-Yhdysvallat/Venäjä/Suomi

Tšekki-Yhdysvallat/Venäjä/Suomi

Sveitsi-Yhdysvallat/Venäjä/Suomi

Löytyykö koko turnauksesta ketään, joka pysäyttäisi tappiottoman Kanadan?
Löytyykö koko turnauksesta ketään, joka pysäyttäisi tappiottoman Kanadan?
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

Saksa - Kamat pakattu ja paluumatka tilattu (Sijat 5-6)

Saksa on ottelunsa MM-turnauksessa pelannut. Se sijoittuu hyvin suurella todennäköisyydellä alkulohkonsa viidenneksi. Saksan ohi voi toki nousta vielä Itävalta, mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä, sillä Itävalta pelaa päätösottelunsa Kanadaa vastaan.

Latviakin voi nousta tasapisteisiin Saksan kanssa, mutta Latvia ei menisi Saksan ohi missään tilanteessa, sillä Saksa voitti joukkueiden keskinäisen alkulohko-ottelun lukemin 2-1.

"Itävalta tippuu vain silloin, jos Ranska voittaa tiistain iltapäiväpelissä Latvian jatkoajalla"

Itävalta, Latvia ja Ranska - Putoamispeikko vaanii häntäpään kolmikkoa (Sijat 6-8)

Prahan alkulohko kutkuttavin tilanne on lohkon häntäpäässä, sillä Itävalta (viisi sarjapistettä), Latvia (neljä sarjapistettä) ja Ranska (kolme sarjapistettä) ovat kaikki putoamisuhan alla. Mielenkiintoa lisää se, että kaikilla on vielä huomenna ottelu, joten mitään ei ole vielä ratkaistu.

Parhaimmat mahdollisuudet säilymiselle on Itävallalla, joka on kolmikosta tällä hetkellä kärjessä. Itävalta pelaa Prahan ensimmäisessä päiväottelussa Kanadaa vastaan. Pistekin Kanadalta riittäisi varmistamaan paikan MM-turnauksessa myös ensi vuonna.

Itävalta pelasi vuosituhannen alkupuolella vuosia putkeen A-tasolla, mutta vuodesta 2005 saakka se on tehnyt vuosittaista hissiliikettä IA-divisioonan ja MM-turnauksen välillä. Vuonna 2009 Itävalta olisi säilyttänyt sarjapaikkansa, mutta joutui tiputetuksi. Tämä siksi, että seuraavan vuoden isäntämaa Saksa ei voinut pudota, vaikka sijoittui Itävaltaa huonommin.

Mikäli Itävalta ei ottaisikaan pisteitä Kanadalta, niin vain yksi mahdollinen tilanne voi tiputtaa Itävallan divisioonaan. Tippuminen tapahtuu, mikäli Ranska voittaa tiistain iltapäiväpelissä Latvian jatkoajalla.

Latvian, Itävallan ja Ranskan tasapisteryhmä
  O V JA-V JA-T T TM-PM P
Ranska 2 1 1 0 0 4-1 5
Latvia 2 0 1 1 0 3-2 3
Itävalta 2 0 0 1 0 1-4 1
Tässä kuvitteellisessa tilanteessa Ranska voitti Latvian tiistain iltapäiväottelussa jatkoajalla lukemin 2-1.

Tässä tilanteessa Latvia, Itävalta ja Ranska olisivat kaikki viidessä sarjapisteessä. Näin ollen ratkaisukäytäntö olisi se, että näiden kolmen joukkueen välille muodostettaisiin "alaryhmä", jossa otettaisiin huomioon näiden kolmen joukkueen keskinäiset ottelut alkulohkossa.

Tässä tilanteessa Itävalta olisi tippuja, sillä se hävisi Ranskalle lukemin 2-0 ja Latvialle jatkoajalla lukemin 2-1. Näin ollen keskinäisistä otteluista Latvian ja Ranskan kanssa Itävallalla olisi ainoastaan yksi piste.

Kaikissa muissa optioissa Ranska ja Latvia ratkaisevat tippujan keskenään. Jos Ranska voittaa varsinaisella peliajalla, niin tällöin Latvia tippuu divisioonaan pitkän tauon jälkeen.

Jos taas Latvia nappaa voiton tai jatkoaikavoiton, niin se säilyttää sarjapaikkansa ja Ranska tippuu divisioonaan niin ikään hyvin pitkän tauon jälkeen.

Ratkaisevat ottelut:

Kanada-Itävalta, kello 13.15

Latvia-Ranska, kello 17.15

Alkulohkojen päätöspäivä on siis jättänyt vielä sijoituksia, pudotuspelipaikkoja ja yhden tippujan auki. Tiistai-iltana, kun päätössummerit raikaavat Prahassa ja Ostravassa, olemme viisaampia, mitkä ovat alkulohkojen lopulliset sijoitukset ja pudotuspeliparit.

» Lähetä palautetta toimitukselle