Yhdysvallat-Slovakia 5-4 ja. (2-0, 2-4, 0-0, 1-0)
Slovakia esitti uskomattoman nousun panoksettomassa ottelussaan Yhdysvaltoja vastaan. Se oli pahimmillaan kolmen maalin tappio asemassa, mutta nousi vielä varsinaisella peliajalla 4-3-johtoonkin.
Lopulta ottelu kuitenkin venyi aina jatkoajalle saakka, jonka loppupuolella yhdysvaltalaislupaus Jach Eichel ratkaisi taistelun, joka päättyi lukemiin 5-4. Voitollaan Yhdysvallat ratkaisi lohkovoiton itselleen. Näin ollen se kohtaa puolivälierässä Sveitsin.
Ottelu alkoi slovakialaisittain hirveästi, sillä se joutui kahden maalin takamatkalle jo ennen viittä täyttä peliminuuttia. Pelikello ei näyttänyt edes kolmea minuuttia, kun Yhdysvallat siirtyi 1-0-johtoon Ben Smithin maalilla.
Pian Smithin maalin jälkeen slovakeista Marian Gaborik otti kaksiminuuttisen. Jälleen verkko soi Slovakian veräjänvartijan Jan Lacon takana, kun Seth Jones toimitti kiekon verkkoon. Tässä vaiheessa Laco sai tehdä tilaa Julius Hudacekille Slovakian maalilla.
Maalivahdin vaihtaminen auttoi slovakialaisia tovin, mutta Yhdysvallat siirtyi ratkaisevantuntuiseen kolmen maalin johtoon välittömästi keskimmäisen erän alussa, kun jenkeistä Anders Lee toimitti kiekon maaliin.
Slovakia heräsi ensimmäistä kertaa koko turnauksessa
Leen maalin jälkeen tapahtui kuitenkin jotain ihmeellistä ja koko turnauksen unessa ollut Slovakia heräsi unesta. Jäähyn muodossa ensimmäisessä erässä kunnostautunut Gaborik viimeisteli slovakialaisten avausmaalin ja nousu oli alkanut.
Kymmenen minuuttia Gaborikin maalin jälkeen Slovakia oli noussut ottelussa 3-3-tasatilanteeseen, jota tuskin olisi kukaan uskonut. Adam Janosikin ja Vladimir Draveckyn maaleilla tasoihin tullut Slovakia jopa hallitsi toisen erän jälkimmäistä puoliskoa.
Pian Draveckyn viimeistelemän 3-3-osuman jälkeen Slovakia ehti toviksi johtoonkin, kun Milan Bartovic viimeisteli läpiajosta osuman, ja Connor Hellebuyck oli jälleen ohitettu Yhdysvaltojen maalilla. Yhdysvallat onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun vielä ennen toista eräsummeria, kun Charlie Coyle pääsi mailoineen Zach Redmondin lähettämän laukauksen tielle.
Näin ollen päätöserään lähdettiin 4-4-tasatilanteessa, mutta ratkaisua ei saatu päätöserässä aikaiseksi. Kolmannen erän todelliset tekopaikatkin olivat varsin vähissä.
Ottelu venyi jatkoajalle. Jatkoaikaa oli jäljellä enää vajaa puoli minuuttia, kun Eichel onnistui toimittamaan kiekon Slovakian maaliin.
Latvia-Ranska 2-3 vl. (1-0, 1-0, 0-2, 0-0, 0-1)
Latvia ja Ranska väänsivät varsin värikkään taiston Prahan iltapäiväottelussa. Voitto varsinaisella peliajalla olisi tarkoittanut kummallekin joukkueelle sitä, että se pelaa myös ensi vuonna MM-turnauksessa Venäjällä.
Oli silti vielä yksi optio. Jos Ranska voittaisi jatkoajalla, niin Itävalta tippuisi IA-divisioonaan, jolloin sekä Ranska että Latvia säilyttäisivät sarjapaikkansa. Tämä ainoa tilanne, missä Itävalta joutui tippujaksi, lopulta toteutui.
Mielenkiintoista on se, että Ranska hallitsi oikeastaan koko ottelua alusta loppuun viidellä viittä vastaan, mutta Latvia teki maalinsa erikoistilanteista. Latvia osui ylivoimalla kahdesti, mutta Ranska ei onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa kertaakaan.
Ranskan hallinta tuotti kuitenkin päätöserässä tulosta, ja se nousi 2-2-tasatilanteeseen vajaa viisi minuuttia ennen loppua. Ranskalaisilla oli myös loistava paikka ratkaista peli jo varsinaisella peliajalla, kun Julien Desrosiers pääsi läpiajoon vain sekunteja ennen loppua. Latvian maalia vartioinut Edgars Masalskis kuitenkin pelasti maansa tippumiselta.
Ottelun avauserä alkoi ranskalaisittain hyvin ja se oli selkeästi hallitseva osapuoli ottelussa. Patonkimaan pojat onnistuivat toimittamaan kiekon aina tolppaan saakka, mutta tuon lähemmäs osumaa Ranska ei avauserässä päässyt.
Sen sijaan Latvia onnistui ainoasta paremmasta tilanteestaan. Erän puolivälissä latvialaiset saivat ylivoimatilaisuuden, jota he eivät jättäneet hyödyntämättä. Maalista vastasi koko turnauksen hyviä otteita esittänyt Kaspars Daugavins.
Toiseen erään Ranska tuli yhtä vahvasti kuin ensimmäiseenkin ja hallitsi viidelle viittä vastaan, mutta jälleen kerran Latvia osui erän ainoasta ylivoimastaan. Latvian maali syntyi, kun Guntis Galvinsin vihainen laukaus upposi ohi ranskalaisvahti Cristobal Huetin.
Ranska aloitti kirin ottelun lopulla - jo jatkoajalla pari tolppaa
Päätöserän alku oli tasaisempi. Ennen kolmannen erän puoliväliä Ranskakin sai maalitilinsä auki, kun Stephane Da Costa onnistui toimittamaan kiekon hyvin Latvian maalilla torjuneen Masalskisin taakse.
Tästä tovin päästä Sacha Treille toi kuitenkin Ranskan vielä tasoihin. Vielä kun ottelua jäljellä enää reilu kymmenen sekuntia, niin Desrosiers pääsi läpiajoon, kun Latvian pakisto möhli hyökkäysalueen siniviivalla.
Jos Desrosiers olisi onnistunut maalin viimeistelemään, niin se olisi tarkoittanut sitä, että Latvia olisi tippunut IA-divisioonaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Masalskis onnistui nollaamaan ranskalaisen yrityksen. Masalskis oli syystäkin hermona joukkueensa puolustajille.
Latvia aloitti paremmin jatkoajan, kun se onnistui luomaan heti paikan Ranskan kenttäpäätyyn. Kuitenkin heti tämän tilanteen jälkeen Kevin Hecquefeuille sai loistavan nousun jälkeen tekopaikan Latvian kenttäpäädyssä, mutta tolppa pelasti Latvian takaiskulta.
Ranska sai vielä tämänkin tilanteen jälkeen loistavan tilaisuuden hoitaa ottelun kotiin, mutta ranskalaiset lakaisivat kiekon Latvian maalin yläputkeen. Jatkoaikakaan ei kuitenkaan tuonut ratkaisua, joten ottelun ratkaisua haettiin aina voittomaalikilpailusta saakka.
Voittomaalikilpailussa Ranskan kaikki kolme laukojaa, Damien Fleury, Desrosiers ja Stephane Da Costa, onnistuivat laukauksissaan, joka takasi Ranskalle sarjapaikan. Ottelun jälkeen sekä ranskalaiset että latvialaiset voivat pakata tyytyväisenä kamansa ja lähteä kotimatkalle.
Ensi vuona kummallakin joukkueella on edessään MM-turnaus, joka pelataan Venäjällä.