Kärppien otteet ovat ailahdelleet läpi kauden ja ennen keskiviikon kamppailua Kärpät oli kerännyt kymmenestä edellisestä ottelusta neljä voittoa. Maajoukkuetaukoa edeltäneen Sport-pelin Kärpät oli hävinnyt lukemin 5–1.
Maanantaina Pelicansin päävalmentajaksi siirtynyt Sami Kapanen pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin keskiviikkona, kun Pelicans matkasi Ouluun Kärppien vieraaksi. Seitsemän ottelun tappioputkessa Ouluun saapunut Pelicans oli voittanut edellisen kerran 11.1., tuolloin häviävänä osapuolena oli niin ikään Kärpät.
Alkuviikon aikana pelillisiin asioihin on tuskin ehditty erityisen syvälle menemään, mikä loi kiintoisan näyteikkunan Kapasen valmennusotteisiin tauon jälkeen. Ainakin tiistain aamujäillä keskittyminen oli hyvin perusasioissa, kuten kiertoharjoituksissa ja erikoistilanneharjoituksissa. Lisäksi joukkue kävi paljon puolustuspelaamisen kautta asioita läpi päätypeliharjoituksissa.
Kotijoukkueen erä
Avauserä oli selvästi kotijoukkueen hallintaa. Vahvasti kiekossa hyökkäysalueella pysyneet Ville Mäntymaan joukot pystyivät luomaan puolenkymmentä päätypeliä ja maalipaikat menivät kotijoukkueelle avauserässä yhteensä 8–3.
Puolustusalueen haasteiden lisäksi Pelicansin erän teki vaikeaksi se, ettei joukkue kyennyt hyökkäämään laadukkaasti ja pitämään pelivälineestä huolta. Pelicans-hyökkääjät menettivät kiekon usein hyökkäyssiniviivan tuntumassa, eivätkä turkoosinutut saaneet tämän vuoksi peliotetta itselleen. Vieraiden avauserän maalipaikat syntyivät kaikki ylivoimalla.
Avauserä tarjosi selvästi eniten tarkkaa keskialueen varjelemista, ja viivelähtö-trap-asetelmaa nähtiin puolin ja toisin.
Tässä mielessä ottelu tarjosi myös vastauksen siihen kysymykseen, minkälaisia pyrkimyksiä Kapasen Pelicansilla on pelin rakentelun suhteen. Varsinaisesta kategorisesta pystysuunnan jääkiekosta ei ollut merkkejä, vaan Pelicans pyrki pelaamaan monipuolisesti lyhyillä etäisyyksillä kiekotellen ja toisaalta iskemään vastaan, kun paikka oli.
Maalihanat aukeavat
Pelillisesti toinen erä oli vuorostaan selvästi Pelicansin. Paljon hyökkäysalueaikaa ja peräti kymmenen maalipaikkaa tasakentällisin luonut Pelicans sai virtaa erityisesti Rasmus Kumpulaisen, Elias Vilénin ja Leevi Tukiaisen muodostaman ketjun pelaamisesta. Kyseinen ketju vastasi kahdesta maalista toisessa erässä.
Yhteensä seitsemän tehopistettä ottelussa viimeistellyt kolmikko pystyi siirtämään taitavasti kiekkoa liikuttaen pelin painopisteen tasaisesti Kärppien päätyyn.
![](/sites/default/files/media/ll32.png)
Nuoremmasta kaartista myös Daniel Nieminen onnistui toisessa erässä maalinteossa. Erityisesti näiden herrojen onnistumisten myötä herää väistämättä ajatus, että Kapanen olisi onnistunut puhdistamaan ilmaa ja avaamaan joukkueen sisäisiä henkisiä lukkoja.
Alakynnessä toisessa erässä ollut Kärpät onnistui kuitenkin viimeistelemään itsekin kaksi maalia, joista toinen syntyi ylivoimalla. Näin päätöserään siirryttiin 3–3-lukemissa.
Tulos repeää
Päätöserässä tulos repesi vieraiden hyväksi, kun Pelicans viimeisteli peräti neljä maalia, joista viimeinen syntyi tyhjiin.
Pelillisesti erä oli hyvin aaltoileva, molempien joukkueiden puolustuspelaaminen rakoili omalla alueella ja huipputontteja syntyi puolin ja toisin. Tässä katsannossa voidaan myös todeta, että Pelicans-vahti Patrik Bartošák päihitti toisessa päässä torjuneen Tomi Karhusen maalivahtien kaksintaistossa.
Joukkue | Maalipaikat tasakentällisin | Maalipaikat erikoistilanteissa |
Kärpät | 12 | 7 |
Pelicans | 13 | 7 |
Maaliodottamat: 3,31 – 3,54 (Liigamon)
Hallintajaksot vaihtelivat ottelun mitassa paljon, mutta kokonaisuudessaan maalipaikat ja maaliodottamat menivät melko tasan.
Pelicans veikin lopulta Oulusta pisteet mukanaan tehokkaan viimeistelyn ja paremmin onnistuneen maalivahtipelin turvin.