Tapparassa määrätietoisesti nuoria liigaan

Viime vuosina ei vastaavaa omien kasvattien rohkeaa peluuttamista ole nähty, vaikka nousihan heitä liigaan myös Rautakorven kaudella (esimerkiksi Mäntylä, Saravo ja Venäläinen). Erona nykytilanteeseen onkin ehkä se, että nyt annetaan mahdollisuuksia junioreille laajemmalla rintamalla, kun kokelaita viime vuosina on liigassa nähty selvästi vähemmän. Tänä vuonna liigajoukkueessa on esiintynyt jo useita uusia tai uudehkoja nimiä (ks. oheinen juttu).

Selvä kuvio liigan ja A-juniorien välillä

Juniorien kierrättäminen liigassa siten, että hyvienkin pelien jälkeen toinen saa väistyä toisen tieltä, on herättänyt monen kannattajan mielenkiinnon. Mikä oikein on ajatuksena tämän systeemin taustalla? Tätä kysyimme niin Tapparan päävalmentaja Mika Saariselta kuin A-juniorijoukkueen päävalmentaja Juha Juujärveltäkin, ja vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia. Ainakin puheiden tasolla tavoitteet Tapparassa ovat molemmissa joukkueissa yhteneväiset, ja kentällä näkyvistä tuloksista päätellen ne ovat sitä myös tekojen tasolla.

Katsomoon näkyvin asia uudessa systeemissä on "junioriruletti", kun joukko nuoria pelaajia esiintyy aina välillä liigajoukkueessa - toisinaan pienemmässä, toisinaan isommassa roolissa. Tämän hyörinän taustalla on Mika Saarisen mukaan selvä suunnitelma:

- Tänä vuonna olemme nostaneet ja kierrättäneet paljon junioreita. Kyllä meillä selkeä systeemi on, jota olemme koittaneet rakentaa tähän nuorten pelaajien kohdalle. Pyrimme tarjoamaan siinä "läpimurtoa odotellessa" hyvät kehittymismahdollisuudet. Käytännössä Saarisen Mikko (toinen Tapparan apuvalmentajista) on enemmän Juujärven kanssa yhteydessä, ja aina joitakin A-juniorien kotipelejä ehditään näkemäänkin, Saarinen kertoo.

Tapparassa satsattiin tällä kaudella myös A-nuorten joukkueenjohtajan toimintaedellytyksiin. Tätä Juujärvi pitää oman toimintansa kannalta todella suurena asiana.

- Mikko Pitkäsen panos kokonaistoiminnan koordinoinnissa, mutta myös suorassa vuorovaikutuksessa pelaajien kanssa on ollut arvokasta ja tuonut selkeää lisäarvoa tähän prosessiin. Mikko, kuten kaikki muutkin johtoryhmän jäsenet kantavat vastuuta myös tästä elämänhallinta osa-alueesta ja ovat toiminnallaan myös roolimalleja pelaajille. Sen jaksaako näihin asioihin valmentajana vaikuttaa ja keskittyä, ratkaisee pitkälti joukkueen sisäinen ilmapiiri ja koko johtoryhmän tiimityö, toteaa Juujärvi.

"Pelaajia ei koeta vain tuotteina"

A-juniorien päävalmentajalla on liigayhteistyöstä vain positiivista sanottavaa. Liigavalmentajien kiinnostus junioreita kohtaan on pantu tyytyväisyydellä merkille:

- Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, että puhutaan valmentajien kesken samaa kieltä ja tavoitteet ovat yhteneväiset. Liigavalmennus ei koe nuoria pelaajia vain tuotteiksi, että nyt meillä on yksi palikka juuri tähän otteluun lisää. Nuorten lahjakkuuksien henkilökohtainen kehitys nähdään seuran ja heidän oman uransa kannalta tärkeimmäksi tekijäksi, ja tätä prosessia yritetään viedä järkevästi eteenpäin.

- Liigavalmentajat ovat myös kiinnostuneita meidän tekemisistämme ja pelaamisesta, käyvät katsomassa pelejä, mikä ei sekään ole välttämättä arkipäivää kaikilla paikkakunnilla. Se on mielestäni arvokasta tälle asialle. Tietynlainen kehitysportaiden rakentaminen meillä on tavoitteena. Ilmapiiri ja henki on, että katsottaisiin kokonaisuutta, mutta lähtökohtana olisi kuitenkin aina yksittäisen pelaajan kehittyminen ja etu.

Tapparan liigajoukkueen valmennustiimissä toimiva Mikko Saarinen on Juujärven edeltäjä A-juniorijoukkueen päävalmentajana. Missä määrin tämä näkyy yhteistyössä?

- Auttaahan se erityisesti sillä tavalla, että pelaajatuntemus on Mikolla erittäin hyvä, kun on valmentanut lähes kaikkia pelaajia joita meillä tässä on, ja tietää mistä historiasta pelaajat ponnistavat. Toki tämä on seuran luoma tietoinen linjanveto, mutta samaten henkilösuhteilla on iso merkitys, ja sitä kautta saadaan monesti asioita vietyä hyvin eteenpäin, kun henkilökemiat toimivat. Kyllä meillä yhteistyö on ollut toimivaa, ei minulla ole kuin positiivista sanottavaa siitä, Juujärvi kiittelee.

Kynnystä nousta liigaan pyritään madaltamaan

Usein puhutaan siitä, että vain harva pelaaja on valmis siirtymään suoraan A-junioreista liigajoukkueen riveihin. Kuinka iso loikka oikeastaan on kyseessä? Juujärven mielestä asia on paitsi pelaajakohtainen, myös sellainen johon voidaan vaikuttaa: tietoisella työllä voidaan kynnystä madaltaa.

- Siinä on kaksi asiaa, eli ensinnäkin pelaajia on ja pitääkin olla tarjolla enemmän kuin niitä paikkoja on. Sitten on pelaajakysyntä, ja kynnys nousta on näiden kahden tekijän summa.

- Esimerkiksi liigassa voi olla yksi tietty ruutu, johon halutaan valmista pelaajaa. Jos juuri siihen ruutuun ole ideaalityyppiä tarjolla, niin totta kai se kynnys silloin on iso. Toisaalta voidaan antaa aikaa ja nähdä se nuoren pelaajan potentiaali, ja antaa mahdollisuuksia. Kun tällä tavalla systemaattisesti rakennetaan paikkaa onnistua, niin se kynnys madaltuu koko ajan. Tietysti siinä on se, että pelkästään paikkoja tekemällä ja mahdollisuuksia antamalla ei onnistuta, jos ei ole hyviä pelaajia eli sitä tarjontaa. Se on A-juniorijoukkueen tehtävä, että olisi pelaajia tyrkyllä, Juujärvi toteaa.

Kantavasta voimasta nelosketjun puurtajaksi

Myös yksilölliset erot ovat suuret. Parhaat pelaajat niin A-junioreissa kuin Mestis-joukkueissakin ovat tottuneet pelaamaan isoa roolia, kun taas sarjaporrasta ylempänä saattaa tarjolla olla muutama minuutti erää kohti. Hyökkäävä rooli voi muuttua jarruketjun haalarihommiksi. Miten iso ongelma tämä sitten on? Juujärven mukaan iso merkitys on pelaajan tasaisuudella. Jos pelaaja elää vain yhden vahvuuden varassa, rooliristiriita on iso - tasaisemmalla pelaajalla se taas on selvästi pienempi.

Mika Saarinen painottaa sitä, että liiganousun kynnyksellä olevan juniorin on saatava pelata erilaisissa rooleissa. Oman pelin kehittymisen kannalta paras paikka on usein iso vastuu A-junioreissa, mutta kokemuksen keräämisen kannalta taas liigapelit ovat hyvin tärkeitä. Juuri siksi Tapparassa pyritään tarjoamaan molempia:

- Ei ole mitään järkeä pitää heitä vain liigassa nelosketjussa pienillä minuuteilla - tässä murrosvaiheessa on syytä pelata molempia pelejä, että pelaaja menee eteenpäin. Sen takia myös kierrätämme pelaajia, jotta molempia rooleja tulisi. Pelaamaan oppii parhaiten pelaamalla, Saarinen lausuu.

Juujärvi pohtii samaa asiaa hieman monisanaisemmin pelaajan kannalta: on päästävä pelaamaan toisaalta niin, että saa hyödyntää vahvuuksiaan, mutta toisaalta myös niin, että heikkouksia voidaan kehittää:

- Haastavin vaihe on miettiä, mitä roolia pelaaja parhaimmillaan pelaa, ja milloin hyödynnetään niitä vahvuuksia. Ja toisaalta, missä taas harjoitellaan ja pelataan niin, että pyritään kehittämään niitä heikkouksia.

- Selväähän on, että parhaaseen mahdolliseen tulokseen päästään kun rakennetaan kentällisiä, joissa jokainen pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Tässä pelaajavaihto ja kehitysportaiden luominen on todella tärkeää, ettei tulla esimerkiksi siihen tilanteeseen jossa joku pelaa kauden-kaksi sellaista roolia, jossa hän ei ole parhaimmillaan. Näissä asioissa pitää olla nuorten pelaajien kanssa tarkkana, Juujärvi toteaa.

Liigaan nousun kannalta myös ilmapiiri niin A-juniorijoukkueessa kuin liigassakin on tärkeä:

- A-junioreista lähtiessä pelaajan tulisi olla varustettu sellaisilla ajatuksilla ja tunteilla, että luottaa omaan tekemiseensä ja uskaltaa. Ja toki myös siellä toisessa joukkueessa liigan puolella, että ilmapiiri on nuoria pelaajia arvostava eikä tehdä heidän elämäänsä hankalaksi. Tokihan siihen kuuluu pelaajien välinen hierarkia ja nokkimisjärjestykset, jotka on iät ja ajat olleet jääkiekossa, mutta ilmapiiriin liittyy paljon muutakin, Juujärvi toteaa.

A-juniorijoukkue liigan reservi

Juniorisarjoja ei seurata medioissa mitenkään uutterasti, mutta loppupelit ovat sentään useimmilla paikkakunnilla tapaus. Niin kannattajat kuin seuratkin ylpeilevät saavutetuilla mitaleilla ja mestaruuksilla. Paikkakunnasta riippuen aina löytyy jonkin verran myös niitä kiekkofaneja, jotka käyvät säännöllisesti katsomassa myös A-juniorien pelejä, vaikkei oma tuttu tai sukulainen jäällä viilettäisikään. Tämä ei ole mikään ihme, sillä sarjassa pelataan vauhdikasta ja useimmiten hyvätasoista peliä, eikä lippujen hinta - jos sitä onkaan - päätä huimaa.

Katsojan kannalta on tietysti hienoa nähdä, kun joukkue menestyy. Mutta mikä sitten on liigajoukkueen A-juniorien tehtävä: menestyä sarjassa vai kehittää yksilöitä liigaan? Tai sama kysymys hieman toisin aseteltuna: missä määrin nämä asiat ovat toistensa kanssa ristiriidassa?

Nyky-Tapparassa tämä asia on tehty selväksi: A-juniorit ovat liigan reservi, ja pääasiallinen tehtävä on "kehittää pelaajia laajalla rintamalla mahdollisimman lähelle liigatasoa". Julkilausuttuna tavoitteena on vähintään yhden pelaajan kasvattaminen liigaan per vuosi. Silti myös joukkueen tasolla on asetettu tavoitteeksi mitalipelit. Juujärven mukaan yksilöiden kehittäminen ja joukkueen menestyminen eivät pitkällä tähtäimellä ole toisiaan poissulkevia:

- Tämä on mielestäni oleellinen kysymys, joka täytyy tehdä selväksi heti alussa. Tapparalla on tietty strategia, johon olen sitoutunut, ja sen keskeinen ajatus on kehittää pelaajia. En näe joukkueen roolittamista ja pelaajien kehittämistä mitenkään toisiaan poissulkevina asioina.

- Sitten keväällä, kun pelataan niitä kaikkein ratkaisevimpia pelejä, niin totta kai se merkitsee millaisella materiaalilla joukkueet ovat liikenteessä. Mutta pitkällä tähtäimellä se, että toisaalta menestyy sarjassa ja toisaalta pelaajat saavat mahdollisuuksia ja menevät eteenpäin, eivät sulje toisiaan pois, Juujärvi toteaa.

Pelkästään liigajoukkueen ehdoilla ei kuitenkaan toimita, vaan myös A-juniorien pelaajatarpeita voidaan ottaa huomioon esimerkiksi ratkaisupelien lähestyessä. Juujärvi ja Saarinen painottavat molemmat, että itse asiassa ajatus on toimia pelaajan kehittymisen ehdoilla.

- Niin kuin sanoin, pyrimme toimimaan sen pelaajan ehdoilla, mutta eihän sekään tietysti aina onnistu. Joskus joudumme peluuttamaan pelaajaa A:ssa, jos emme voi liigasta tarjota mahdollisuutta ja niin edelleen. Kyllä kaikissa ratkaisuissa pyritään kuitenkin huomioimaan myös se pelaaja ja hänen mahdollisuutensa, Saarinen painottaa.

- Meillä on hyvä yhteistyö Juujärven kanssa, ja nämä kysymykset tulevat kuitenkin ajankohtaisemmiksi sitten keväämmällä, kun A-juniorit ehkä tarvitsevat joitakin pelaajia kun ratkaisupelit ovat edessä.

Saarinen kuitenkin muistuttaa seikasta, joka on monen kiekkofanin tiedossa:

- Eikä se ole itsestään selvää, että liigajoukkueen vahvuudesta kun joku menee A:han, niin se on aina vahvistus. Meillä pelaajat ovat kyllä olleet hyvin motivoituneita, ja homma on toiminut hyvin. Joskus olen kuitenkin nähnyt sitäkin, että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä A-juniorijoukkueelle, Saarinen toteaa.

Juniorimyllyn tuote vai ainutkertainen virtuoosi?

Juniorivalmennuksessa joudutaan miettimään hyvin paljon yksilötaidot vs. pelikuri -asioita. Missä määrin pelaajan pitäisi antaa kehittää omia luontaisia taitojaan, entä missä vaiheessa ja kuinka paljon pitäisi alkaa takoa erilaisia pelisysteemejä ja rooleja nuoren pelaajan päähän?

Nykyäänhän kuulee usein sanottavan, että "juniorimylly" tuottaa tietynlaisia pelaajia, jotka osaavat toteuttaa valmentajan ohjeita, ja joilla jalat käyvät, mutta jotka eivät ole loistokkaita tai yksilöllisiä. Tietyllä tavalla näin varmasti onkin: se, että lähes kaikki pelaajat ovat käyneet jo hyvin nuoresta asti ohjatuissa harjoituksissa yhtenäistää ilmettä jäällä. Yhä vähemmän on pelaajia, jotka erottuvat joukosta sinne katsomon ylimmälle riville pelkästään luistelutyylinsä tms. vuoksi. Myös kikkojen ja muiden sellaisten hiominen tuntuu jääneen vähemmälle.

Tähän voi toki olla montakin syytä: ensinnäkin ohjattuja harjoituksia on nykyään enemmän, jolloin omatoimiseen kikkailuun jää vähemmän intoa. Toiseksi nuori virtuoosi pääsee tai joutuu ehkä nykyään helpommin vertaistensa joukkoon, jossa tilaa ja aikaa on vähemmän. Kolmanneksi on tietysti asia, josta usein puhutaan: lapsen ja nuoren vapaa-ajasta kilpailee tänä päivänä niin moni muukin asia. Kaupan päälle tulevat sitten vielä surkeat talvet ja Tampereen kaupungin loistokeksinnöt säästää kaksi markkaa jäädyttämällä ulkokentät vasta uuden vuoden jälkeen (siitä taisi tosin kertakokemus riittää). Esimerkiksi Aleksander Barkovin nuoruudessa Novosibirskissä 70-luvulla kentät varmasti pysyivät jäässä, ja tuskin tarvitsi miettiä että menisikö kaverille pelaamaan pleikkarilla höntsäilyn sijaan. Väsymätön kikkojen hiominen tuolloin on edelleen suuri asia niiden "ooh"-elämysten takana, joita mies yleisölle tarjoaa.

Perusta pelaajan tyylille ja lahjoille on luonnollisesti valettu jo huomattavasti ennen kuin hän pelaa A-junioreissa, joten sikäli edellä esitetyt pohdinnat ovat ehkä tärkeämpiä nuorempien pelaajien kohdalla. Juujärvi kuitenkin toteaa, että nämäkään asiat eivät sulje toisiaan pois. Toisaalta sitä omintakeista lahjakkuutta pitää voida viljellä kaikissa kiekkouran vaiheissa - toisaalta taas jo hyvin nuorena pitää ruveta oppimaan joitakin joukkuepelin lainalaisuuksia:

- Samaa kysymystä pitäisi joka sarjassa valmentajien miettiä, ja varmaan mietitäänkin, vaikka tokihan se oma joukkue tuntuu sillä hetkellä tärkeimmältä.

- Mitä pidemmälle mennään, niin sitä tärkeämpi asia on se, että pelitilanteessa valinnat ovat sellaisia, jotka palvelevat joukkuetta ja ovat yhteisesti sovittujen reunaehtojen mukaisia. Mielestäni ihan pienissäkin junioreissa täytyy joitakin reunaehtoja olla. Sitä kautta se peliymmärryskin kehittyy samalla kun kehitetään niitä yksilötaitoja, Juujärvi pohtii.

- Rooliajattelusta ja raamittamisesta on usein sellainen harhakuvitelma, että se tarkoittaa vain kiekollista peliä: mitä kiekollisena saa tehdä, täytyykö purkaa, lyödä syvälle, saako harhauttaa ja haastaa ja niin edelleen. Siinä on kuitenkin paljon muitakin asioita, kuten sijoittuminen ja sellaista.

- Mielestäni joukkueen etu ja reunaehdot ja toisaalta yksilön kehittyminen ja yksilötaitojen eteenpäin vieminen eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä. Tason ja valmentajan filosofian mukaan tietysti sitten määritellään se, että kuinka tiukat raamit ovat ja antavatko ne pelaajalle mahdollisuuksia luoviin ratkaisuihin, Juujärvi toteaa.

Nuoren pelaajan arki melkoista luovintaa

Usein "tulevaisuuden komeetoista" puhutaan vain sen oman liigajoukkueen tulevina pelaajina. Tosiasia on kuitenkin, että kiekkoilu on asia josta vain vähemmistö lopulta saa ammatin - ja heistäkin vain vähemmistölle se tuo mukanaan rekka-autotolkulla rahaa ja loistetta. Juuri A-juniorien edustusjoukkueessa pelaavista moni joutuu sillä hetkellä miettimään tosissaan, haluaako isona jääkiekkoilijaksi vai ei. Siinäkin asiassa pohtimista riittää: riittävätkö lahjat ja motivaatio elannon repimiseen siltä saralta? Entä mikä muu kiinnostaa?

Ja vaikka lahjoja olisi kuinka, niin ainutkertaisen elämän käyttämisestähän siinä valintoja tehdään. Se ei ole varmasti helppoa, vaikka kiekkofanin näkökulmastahan vaihtoehtoja on vain yksi - katsoa miten pitkälle jääkiekossa pääsee. Karuimmalla tavalla tämä heijastuu niissä kommenteissa, joissa muistellaan jotakuta liigan kynnyksellä lopettanutta pelaajaa. Ei ole harvinaista, että ammatillisesti hyvin menestyneestä perheenisästä kuulee sanottavan, että "siitäkin olisi voinut tulla jotain".

Kiekkoammattilaisen arki on usein karua, ja sitä on varmasti usein myös nuoren pelaajan elämä, kun pitäisi hoitaa kaikki asiat: lähes kokopäivätyötä vastaava kiekkoilu harjoituksineen, peleineen, eri sarjatasoineen ja lukemattomine valintoineen. Siihen päälle koulu ja ammatinvalinta ja jossakin vaiheessa useimmiten myös armeija. Miten näiden kaikkien asioiden kanssa sitten oikein tullaan ylipäätään toimeen?

- Hyvin pitkälle vastuu jää lopulta pelaajalle itselleen. Olennaistahan on tavallaan se normaalin päivärytmin rakentaminen ja asioittensa huolehtiminen. Valmentajien ja muiden taustahenkilöiden rooli on se, että ymmärretään ja kannustetaan siihen, että asioita pitäisi tässä vaiheessa ajatella muustakin näkövinkkelistä kuin siitä miten tänään peli kulkee. Tulevaisuuttahan nämä nuoret itselleen rakentavat, Juujärvi muistuttaa.

- Mielestäni kaikki ne jotka ovat tässä mukana seurojen ja koulujen puolelta voivat auttaa pelaajaa kokonaisuuden hallinnassa ja vastuun kantamisessa.

- Paljonhan tässä on sellaisia pelaajia, jotka sen kokonaisuuden hahmottavat ja hallitsevat. Meillähän on Suomessa hyviä esimerkkejä pelaajista, jotka ovat kirjoittaneet ylioppilaaksi tai hankkineet ammatillisen tutkinnon, ja osa on jatkanut opintoja jopa pelaajauransa aikana, ja ovat sillä tavalla hyvin valmiita siirtymään siviilielämään pelaajauran jälkeen, Juujärvi toteaa.

Tähän pitäisi Juujärven mukaan löytää mahdollisuuksia myös jatkossa, mutta ongelmia on näkyvissä:

- Liigan mukana harjoitteleminen ja pelaaminen sekä lukion suorittaminen tuntuu olevan vaikea yhdistelmä tällä nykyisellä rytmillä ja järjestelmällä. Tässä asiassa tarvittaisiin laajempaa keskustelua järjestelmän toimivuudesta ja vaihtoehtoisista tavoista suorittaa lukion kursseja.

- Jos sitten sillä tavalla ajattelee, että miten valmentajana tuosta selviytyy, niin kyllähän sekä suunnitelmallinen että tilanteenmukainen toiminta ovat tärkeitä. Ennen kaikkea korostuu vuorovaikutus pelaajien kanssa, kuunteleminen ja keskusteleminen, vaikea on mitään sanoa, vaatia ja neuvoa jos ei tunne pelaajia eikä tiedä mitä he tekevät ja touhuavat, Juujärvi painottaa.

Täytyy myös muistaa, että nuori pelaaja ei useinkaan ole valmis liigan hurjiin fyysisiin ja psyykkisiin vaatimuksiin - ainakaan ilman lepojaksoja, vaikka yksittäiset pelit loistokkaasti sujuisivatkin. Mika Saarisen mukaan erityisesti ensimmäinen kausi liigassa on raskas.

- Varsinkin niillä, jotka ensimmäistä kauttaan pelaavat, tulee väsymys esiin. He joutuvat kuitenkin olemaan fysiikkansa ylärajoilla. Harjoittelemalla pelkästään liigan mukana, pelaamalla liigassa pieniä minuutteja, ja junioripelit siihen siihen päälle, tulee paketista liian iso. Aikamoista taiteilua se vaatii, ja monen ihmisen pitää olla hereillä, jotta koulu tulisi hoidettua, lepoa tulisi riittävästi eivätkä pelimäärät kasvaisi valtaviksi, Saarinen toteaa.

"Mahdollisuuksia mahdollisimman monelle"

Tapparassa on siis tietoisesti tällä kaudella lähdetty nostamaan omia A-junioreita liigaan. Pelaajat ovat vastanneet tähän huutoon hienosti, ja tuntuukin siltä, että heistä on jopa ylitarjontaa. Lisäksi Tappara tiettävästi on edelleen aktiivisesti verkot vesillä siirtomarkkinoilla, joten kilpailu pelipaikoista sen kuin kiristyy. Miten vaikea tilanne tämä on valmentajalle?

- Totta kai kun rosteri on iso, niin se on kimurantti tilanne. Nyt on kuitenkin vielä se vaihe, että pelaajia tässä sarjassa tulee loukkaantumaan. Kuormat ovat niin kovia, että se on valitettavasti todennäköistä. Siltä varalta haluamme pitää isoa ryhmää.

- Jos sitten on niin onnellinen tilanne, että loukkaantumisia ei tule, niin täytyy sitä peliaikaa etsiä jostain muualta. Osaa pelaajista voidaan kierrättää muissa joukkueissa tai Mestiksessä lyhyemmillä tai pidemmillä visiiteillä. Kaikille kuitenkin pyritään tarjoamaan riittävä määrä pelejä, jotta kehitystä voi tapahtua.

Tätä kirjoitettaessa esimerkiksi Ville Mäntymaa onkin hakemassa peliaikaa Pelicansista ja toinen puolustajalupaus Atte Pentikäinen on loukkaantumisesta kuntouduttuaan hakemassa peliaikaa TuTosta. Luultavasti näitä visiittejä on tulossa lisääkin, sillä onneksi Tappara ei ole toistaiseksi kovin pahasti loukkaantumisista kärsinyt.

Tilanne, jossa pelipaikkoja ei ole paljon tarjolla, johtaa helposti myös siihen "vaaraan", että jokin toinen seura nappaa nuoren lupauksen tarjoamalla isompaa vastuuta. Mika Saarinen ei näe tätä kuitenkaan suurena vaarana eikä välttämättä edes kovin negatiivisena asiana. Tämän hetken Tapparassa pyritään kuitenkin tarjoamaan mahdollisuuksia mahdollisimman monelle pelaajalle:

- Sehän on ihan selvää, että kaikki eivät tule saamaan mahdollisuutta Tapparassa. Osa joutuu antamaan tai saa antaa näyttönsä muualla, kaikille tilaisuutta ei tule lainkaan. Totta kai joudumme itse arvioimaan ja rankkaamaan pelaajia, ja kiinnostavimmille pelaajille pyritään sitten tarjoamaan näyttömahdollisuuksia omassa joukkueessa.

- Joskus tulee huteja, ja joku puhkeaa kukkaan jossakin muualla, mutta se on tavallaan eräänlainen suola tässä hommassa, että pelaajilla on monia mahdollisuuksia. Eikä voi niinkään ajatella, että se on pelkästään tappio meille, jos pelaajamme lyövät itsensä läpi jossakin muualla. Mahdollisuuksien antaminen yhdessä organisaatiossa on kuitenkin aina rajallista, Saarinen päättää.