Yhden ikäryhmän tie huipulle - TPS:n 1977-syntyneiden tarina

NHL / Artikkeli
Turun Palloseura on palannut viime kausina jälleen merkittäväksi kasvattajaksi Rasmus Ristolaisen ja Mikko Rantasen muodossa. Turkulaisten tähtipelaajien uutta tulemista edelsi pitkä kuiva kausi, jolloin kasvatusrintamalla ei tapahtunut mitään uutta. 90-luvulla asiat olivat kuitenkin toisin ja isoa osaa näytelmässä esittivät Turun Palloseuran vuonna 1977 syntyneiden ikäluokka.
TPS '77

Yhden ikäryhmän tie huipulle - TPS:n 1977-syntyneiden tarina

Turun Palloseura on palannut viime kausina jälleen merkittäväksi kasvattajaksi Rasmus Ristolaisen ja Mikko Rantasen muodossa. Turkulaisten tähtipelaajien uutta tulemista edelsi pitkä kuiva kausi, jolloin kasvatusrintamalla ei tapahtunut mitään uutta. 90-luvulla asiat olivat kuitenkin toisin ja isoa osaa näytelmässä esittivät Turun Palloseuran vuonna 1977 syntyneiden ikäluokka.

Teksti: Teemu Artukka
Kuvat: Artukan perhealbumit, Getty Images

 

8.7.1995. Merkittävä päivä suomalaisessa jääkiekkohistoriassa: Aki Berg varattiin alhaisimmalla varausnumerolla koskaan NHL:ään. Lisäksi suomalaisia varattiin sinä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja pelkästään ensimmäisellä kierroksella varattiin historiallisesti kolme pelaajaa: Bergin lisäksi Teemu Riihijärvi ja Miika Elomo.

Harva kuitenkaan pani merkille, että 13 varatusta pelaajasta peräti viisi oli peräisin samasta junioriryhmästä: TPS:n 77-syntyneet. He olivat Bergin ja Elomon lisäksi Marko Mäkinen, Tomi Kallio ja Mikko Markkanen. TPS:stä varattiin lisäksi Miikka Kiprusoff, mutta "Kipper" oli syntynyt -76, joten oli pelannut junioriuransa vanhemmissa ikäryhmissä.

Vaikka Euroopasta löytyy TPS:ää tuottavampia kasvattajaseuroja, yhdenkään joukkueen yksittäinen ikäluokka ei ole tuottanut vastaavaa edustusta. Monet suurimmista kasvattajaseuroista, kuten Frölunda ja Moskovan TsSKA, haalivat pelaajansa pienemmistä seuroista teini-iässä, mutta TPS-pelaajat olivat olleet yhdessä nuoremmista D-junioreista asti - suurin osa jo luistelukoulusta. Pohjois-Amerikan erilaisen juniorijärjestelmän vuoksi siellä ei vastaavaa junioriryhmää pääse syntymään.

TPS:stä varattiin myös iso tukku pelaajia 80-luvun alussa, kun varaustilaisuudessa huudettiin peräti kuuden TPS-pelaajan nimi. Korkeimmalla numerolla siihen mennessä (38.) varattiin Hannu Virta. Pelaajat olivat peräisin 1963-syntyneiden ryhmästä, joka tunnettiin paremmin nimellä Lokit. Vuonna 1995 TPS-pelaajia varattiin kuitenkin historiallisen alhaisilla numeroilla.

Joukkueen ydin ei ollut yhtä kuin NHL-varaukset, vaan ryhmässä olivat myös Ville Vahalahti, Aki Uusikartano, Jesse Saarinen ja Sami Salonen - kukin liigauran tehneitä pelaajia. Lisäksi joukkue tuotti tukun pelaajia sarjatasoa alemmas Mestikseen, kuten Arto Ryömän, Juha PeltosenSanteri Kilkin ja Tuomas Jalavan.

Vaikka NHL:ssä teki merkittävän uran vain Berg, pelaajat saivat aikaan 748 NHL-ottelua, AHL-mestaruuden, 11 SM-kultaa, kolme Elitserienin mestaruutta, viisi MM-hopeaa, neljä MM-pronssia, olympiahopean ja olympiapronssin. Kaiken näiden päälle vielä tuhansia pelejä SM-Liigassa sekä Mestiksessä.

Jääkiekkoliiton vanhemmille suunnatussa pelikirjassa todetaan, että jääkiekkojunioreista prosentti pääsee kansalliselle huipulle ja promille kansainväliselle huipulle. C-junioreiden Suomen Mestaruuden voittaneesta TPS:n joukkueesta kolmannes sai jääkiekosta itselleen ammatin ja yli puolet rahallista korvausta pelaamisesta.

Kaikki alkoi varhain

Suurin osa pelaajista aloitti jääkiekon joko siksi, että veli pelasi tai joku koulukavereista oli aloittanut jääkiekon pelaamisen. Mentiin ikään kuin porukan mukana. Perinteisesti jääkiekonpeluu aloitettiin luistelukoulusta, jossa totuteltiin olemaan jäisellä kentällä pystyssä ja pitämään mailasta kiinni.

Käytyään TPS:n Juhani Wahlstenin luistelukoulun tulevat jääkiekkoilijat jaettiin tasoryhmiin. Kahteen kilpajoukkueeseen ja yhteen harrastejoukkueeseen.

− Suntut perustettiin luistelukoulun jälkeen, muistaakseni vuonna 1986. Muistaakseni jäällä oli koko silloinen luistelukoulu, jonka valmentajina Lauri "Jankke" Palmroos ja Jussi Kangas.
Pelaajanalut seisoivat rivissä ja valmentajat valitsivat vuorotellen pelaajia Sunttuihin ja Kiileihin. Loput menivät Akeihin, muisteli Sunttujen joukkueenjohtajana toiminut Pekka Artukka.

Suntut oli nimetty Matti "Sunttu" Sundelinin mukaan. Sundelin pelasi aikoinaan Turun Palloseurassa jalkapalloa ja jääkiekkoa ja esiinyi toistuvasti myös maajoukkuepaidassa. Sundelin oli yksi 50-luvun TPS-ikoneista, joka muodosti Voitto Soinin ja Risto Aaltosen kanssa pelätyn SAS-ketjun. Kiileille nimensä antoi Lasse Kiili, legendaarinen maajoukkuemaalivahti, joka tunnettiin tulisieluisuudestaan.

Kangas sai joukkueen tekemään kaiken yhdessä ja toisiaan auttaen. Hänellä oli valtava psykologinen vaikutus joukkueeseen ja pelaajat kuvailivat Kangasta rauhalliseksi, mutta vaativaksi valmentajaksi.

Kiilien valmentajana ollut Palmroos taasen oli hyvin päinvastainen kuin Kangas. Oli aina täydellä sydämellä mukana ja vaati aina pelaajia tekemään kaikkensa ja osasi jakaa pelaajille omaa innostustaan lajiin. Kiileissä enemmän pelannut Mäkinen muistelikin, että Palmroosissa oli paljon samaa kuin Ismo Lehkosessa ja Raimo Summasessa.

Tulevia jääkiekkoammattilaisia, joiden jääkiekkomatka oli vasta alkutaipaleella.

Molemmat joukkueet olivat aluesarjassa täysin ylivoimaisia ja ainoat tappiot he pelasivat keskenään.  Valtakunnallisesti eniten harmaita hiuksia aiheutti Tappara, jossa pelasi myös joukko lahjakkaita nuoria kuten Ville Nieminen. Kaikkia peluutettiin joukkueissa tasaisesti, vaikka välillä poikkeuksiakin oli.

− Jossain turnauksissa Jankke saattoi sanoa Elomon Miikalle ja mulle, kun viisi minuuttia oli peliaikaa jäljellä, että kertaakaan ette tule vaihtoon enää, muisteli Mäkinen.

Juniorikiekon sääntö, jossa peli keskeytetään 15 maalin eroon, tuli hyvinkin tutuksi. Keskeytetyn pelin jälkeen Kangas veti joko luisteluharjoituksia tai sitten lauottiin vain kiekkoa. Aluesarjassa Sunttujen maaliero oli 108-18.

D-nuoremmissa joukkueet jaettiin tasojoukkueiksi, joista Suntut olivat ykkösjoukkue ja Kiilit kakkosjoukkue. Elomo ja Mäkinen kävivät Sunttujen mukana hetken aikaa, mutta tiiviiseen joukkueeseen oli vaikea päästä sisään ja molemmat palasivat Kiileihin myöhemmin saadakseen enemmän peliaikaa.

Siihen aikaan ammattilaisuus oli niin kaukainen ajatus niin pelaajille kuin vanhemmillekin, että monelle pääasia oli vain peliaika − ihan sama missä pelattiin.

Pekka Karapuu otti 77-ikäluokan valmennusvastuun valmennettuaan ensin 74-ikäluokkaa, josta maailmalle ponnisti mm. Saku Koivu.

Joukkuetta alettiin viedä urheilullisempaan suuntaan

D-junioreihin mentäessä joukkueen vastuuvalmentaja Kangas alkoi väistymään ja tilalle tuli Pekka Karapuu, joka oli valmentanut menestyksekkäästi TPS:n 74-ikäluokkaa, josta nousi ammattilaisuuteen kaksi kentällistä pelaajia − keihäänkärkenä Saku Koivu.

Karapuu arveli Kangaksen väistymisen syyksi sen, että Kangas tunsi ettei hänellä ollut enää mitään uutta annettavaa ja oli valmis luovuttamaan joukkueen eteenpäin. Kangas ja muut joukkueen toimihenkilöt tunsivat Karapuun ennestään ja ylipuhuivat hänet mukaan joukkueen toimintaan. Aluksi Karapuu valmensi joukkuetta yhdessä Kangaksen kanssa. Lopulta Kangaksen väistyttyä Karapuu toimi ikäkausivalmentajana molemmille joukkueille, mutta pääpaino oli Suntuissa.

Tullessaan uuteen joukkueeseen Karapuulla ei ollut mitään ennakkokäsitystä siitä millaisia pelaajat ovat. Ensi näkemältä selkein ero 74-syntyneisiin oli koko, joten joukkueen kanssa piti työskennellä aivan eri lähtökohdista. Kokoero oli niin merkittävä, että 74-ikäluokassa pienen koon takia vastustajat saivat jäähyjä, mutta uuden joukkueen kanssa Suntut istuivat alati jäähyaitiossa. Karapuu huomasi, että joukkueeseen oli panostettu paljon yksilötaitopuolella, mutta pelaajien urheilullisuus oli Karapuun mukaan lapsenkengissä.

Joukkueeseen Karapuun kanssa samaan aikaan tullut Vahalahti ja Kiileistä Sunttuihin vaihtanut Mäkinen muistelivatkin, että ensimmäinen iso muutos oli se, että harjoituksiin piti tulla pyörällä. Paraisilla asuva Vahalahti sai sen verran anteeksi, että sai polkea Kaarinasta Impivaaran jäähallille. Matkaa tuli silti yli kymmenen kilometriä yhteen suuntaan. Berg polki edelleen Raisiosta harjoituksiin ja liityttyään edustusjoukkueen kesärinkiin, jatkaen hyväksi totemaansa tapaa.

Vastustajia ulkomailta

Koska kotimaasta löytyi tasokkaita vastustajia vain vähän, joukkue kävi ulkomailta asti hakemassa taidokkaampia joukkueita. Nimekkäimpiin vastustajiin kuului Moskovan TsSKA:n juniorijoukkue, jonka Suntut kohtasi ensin kahdesti Suomessa ja sen jälkeen kerran Ruotsissa. Jokainen ottelu päättyi Sunttujen voittoon. Tunnetuin TsSKA:n pelaaja tuosta joukkueesta oli Aleksandr Votjkov, joka varattiin neljännellä varausnumerolla NHL:ään vuoden 1996 varaustilaisuudessa.

Joukkueen ensimmäinen varsinainen tasonmittaus Karapuun alaisuudessa oli Göteborgin 48 joukkueen turnaus, joka oli silloin nimeltään Magnus Cup. Turnaus oli silloin ja on edelleen maailman suurin yhden ikäluokan junioriturnaus. Pääosa joukkueista tuli silloinkin Ruotsista, mutta 90-luvun alussa mukana oli paljon huippujoukkueita muualta Euroopasta.

Tulevat NHL-varatut samassa kuvassa. Kallio, Elomo, Berg, Mäkinen sekä Markkanen Göteborgin Magnus Cupissa. Tunnistatko kaikki?

Turnauksessa oli valtavasti pelejä ja alkusarja menikin kävellen läpi. Vasta loppusarjassa tulivat vastaan turnauksen parhaat joukkueet. Karapuu muistelikin, että Suntut olisivat voittaneet ensimmäisen kerran silloin valtakunnallisesti pahimman kilpakumppanin, Tapparan.

Vastapuolella pelasi muun muassa Nieminen.

− Nieminen on jäänyt siitä mieleen, kun käytiin Hakametsä kakkosessa. Istui siellä vaksin kopissa ja tuli aina naureskelemaan ja kättelemään, kun tultiin ja sit pelattiin. Juttelin vaksien kanssa myöhemmin, niin kertoivat, että kaiken ajan se viettää jäähallilla, Karapuu muisteli Niemistä.

"Göteborgin turnauksen jälkeen joukkue sai poikkeuksellista huomiota. Jääkiekkoihmiset ymmärsivät viimeistään siinä vaiheessa, että kyseessä on lahjakas ikäluokka."

Joukkue vei turnauksen nimiinsä ensimmäisenä suomalaisena joukkueena. TPS:n juniorijoukkue voitti seuraavan kerran turnauksen vasta vuonna 2013. Voiton merkitystä lisäsi se, että Tapparan ja TPS:n pelaajat olivat käytännössä vuoden nuorempia kuin muut joukkueet.

− Hemmetin hyvin järjestetty turnaus ja lopussa oli jäädiskokin, Karapuu muisteli turnausta.

Mäkinen muisteli, että siihen aikaan kaikkiin turnauksiin vain mentiin, pelattiin ja voitettiin, mutta Göteborgin turnauksen jälkeen joukkue sai poikkeuksellista huomiota. Jääkiekkoihmiset ymmärsivät viimeistään siinä vaiheessa, että kyseessä on lahjakas ikäluokka.

Keski-Euroopan huipputurnaus mittasi jälleen tasoa

Karapuu teki joukkueidensa kanssa usein Keski-Eurooppaan matkan, jonka tarkoitus on saada pelaajat itsenäistymään ja olemaan yhdessä. Edellisen joukkueensa kanssa Karapuu oli Itävallassa ja nyt joukkue matkasi Leukerbadiin, Sveitsiin. Kakkosjoukkue kävi Kanadassa pelaamassa sikäläisiä nuoria vastaan.

Sveitsin turnauksen taso oli todella kova. Paikalla oli muun muassa Ranskan huippujoukkueista koottu ikäkausimaajoukkue, tšekkoslovakialainen HK Nitra ja neuvostoliittolaiset H'K Sokil Kiova ja Krylja Sovetov Moskova. Eniten vastapuolen pelaajiasta oli jäänyt mieleen neonvärisillä luistinkoteloilla pelannut Kryljan Aleksei Morozov, joka pelasi komean uran NHL:ssä, KHL:ssä ja Venäjän maajoukkueessa.

Mukana oli myös Sergei Zimakov, jonka varasi NHL:ään Washington Capitals. Krylja Sovetovin pelaajien iästä käytiin runsaasti spekulaatioita, sillä osa pelaajista aloitti aamunsa parranajolla. Pelaajat olivat kuitenkin huhuista huolimatta samanikäisiä.

Suntut hävisivät turnauksessa vain juuri Kryljalle, jonka kiekonliikuttelu, yksilötaidot ja pelinopeus olivat myrkkyä turkulaisille. Joukkueen suurimmat opetukset turnauksesta eivät kuitenkaan tulleet kentältä, vaan sen ulkopuolelta.

Joukkue nukkui keskenään väestönsuojassa ilman valmentajiaan ja huoltohenkilökuntaa, laskettelivat ja viettivät aikaa ilman vanhempiaan. Toki vanhempia oli mukana matkalla, mutta pelaajat olivat tarkoituksella erossa vanhemmistaan. Karapuu kertoi, että matkan suurin tarkoitus oli saada pelaajat itsenäistymään vanhemmistaan ja olemaan yhdessä.

Sveitsissä joukkue nukkui keskenään väestönsuojassa ilman valmentajiaan ja huoltohenkilökuntaa, laskettelivat ja viettivät aikaa ilman vanhempiaan. Toki vanhempia oli mukana matkalla, mutta pelaajat olivat tarkoituksella erossa vanhemmistaan.

C-junioreiden Suomen Mestaruus

Suntut ja Kiilit katosivat nimenä kartalta, kun joukkue siirtyi ikäluokkaa ylemmäs C-junioreihin. Joukkue koostui pitkälti Suntuista, mutta mukana oli myös pelaajia Kiileistä. Tässä vaiheessa joukkue oli ikäluokassaan Suomen ylivoimainen ykkönen.

Karapuu toisti aikaisemman joukkueensa kanssa hyväksi todetun tavan peluuttaa tasaisesti neljää ketjua.

− Ajallisesti en osaa pelasivatko kaikki saman määrän, mutta vaihtojen määrässä kyllä. 74-ikäluokassa tehtiin tilastoa C-junioreissa. 2-3 vaihdon tarkkuudella kaikki pelasivat yhtä paljon, Karapuu muisteli.

− Nykyisin se menee nurinkurisesti niin, että peluutetaan vain parhaita. Se menee niin, ettei pääse tuomaan esiin sitä massa. Se näkyy Tepsissä, että sieltä tulee yksi tai kaksi pelaajaa, mutta ei massaa, Karapuu jatkoi.

Myös taktiikkataulua ei löytynyt TPS:n valmentajien repertuaarista.

− Joukkuepelaamiseen en panostanut yhtään oikeastaan missään joukkueessa. Joukkuetaktiikkaakin alettiin käymään vasta A-junnuissa läpi, Karapuu selvensi.

"Kun menin ulos, koko meidän joukkue oli tullut pihalle. Osa mopoilla, osa pyörillä ja loput jonkun kyydillä. He tulivat hakemaan takaisin harjoituksiin."

Murrosiän kynnyksellä olevat pelaajat läpäisivät hämmästyttävän hyvin iän tuomat haasteet. Joukkue treenasi C-juniori-iässä todella kovaa ja usein kertaa päivässä. Nykyisin TPS:n juniorikiekon toiminnanjohtajana työskentelevä Roope Paltta päätti lyödä teini-iässä hokkarit naulaan mopojen ja tyttöjen takia. Karapuu ja muu joukkueen johto kävivät keskustelemassa Paltan vanhempien kanssa paluusta, mutta turhaan. Siinä vaiheessa joukkuehenki tuli peliin mukaan.

− Kerran ovikello soi, ja äitini tuli sanomaan että täytyy tulla pihalle. Kun menin ulos, koko meidän joukkue oli tullut pihalle. Osa mopoilla, osa pyörillä ja loput jonkun kyydillä. He tulivat hakemaan takaisin harjoituksiin, muisteli Paltta tunteikkaasti tilannetta.

Karapuun mukaan Paltan hakeminen takaisin oli ainoa iän tuoma haaste.

Joukkueen tavoitteet olivat pelaajakehityksessä, jonka sivutuotteena oli menestys. Tasaisella peluutuksella saatiin valmennettua ja kehitettyä enemmän massaa, kun taas nykytyylillä saadaan tuotettua muutamia yksilöitä.

Mestaruus tuli ylivoimaisella esityksellä Helsingin Jokereita vastaan. Impivaarassa pelatussa ottelussa halli oli niin täynnä, että ovet piti lopulta sulkea. Jokereilla ei ollut mitään aseita TPS:ää vastaan, joka voitti ottelusarjaan suoraan kolmessa ottelussa. Viimeinen peli päättyi peräti 11-1. Berg muisteli, että lopputulos oli selvä melkein ottelun alusta asti ja peräkkäisiin vaihtoihin saattoi tulla kolmekin maalia.

Joukkueen kauden parhaat pistenikkarit olivat Salonen ja Kallio, jotka kumpikin tekivät 22 ottelussa 73 pistettä. Joukkue ehti menemään runkosarjan maalierossa plussan puolelle 84 maalin verran ja hävisi koko kauden aikana vain yhden ottelun vieraissa Jokereille.

Pelimatkat bussilla tulivat jo juniorivuosina tutuiksi tuleville ammattilaisille. Impivaaran jäähallin pihalta alkoi useampi pelimatka.

B-junioreissa kaksi kertaa finaalitappio ja Jursinov vei kermat päältä

C-junioreissa vielä Karapuu piti itsepintaisesti kiinni pelaajistaan, mutta B-junioreissa oli tapana yhdistää kaksi ikäluokkaa ja tapana oli ottaa puolet joukkueesta vanhemmasta ikäluokasta ja puolet nuoremmasta. Osa joukkueesta siis oli 1976 syntynyttä ikäluokkaa, mikä oli yleiseltä tasoltaan heikompaa. Loput joukkueesta meni pelaamaan TPS:n sisarjoukkueen, Kiekko-67:n eri joukkueisiin.

TPS:n B-juniorit pääsivät kaksi kertaa SM-sarjan finaaleihin häviten kummallakin kerralla pahimmalle kilpakumppanilleen Tapparalle. Kun ikäluokka oli toista vuotta B-junioreissa, alkoi Vladimir Jursinovin kuuluisa kiekkokoulu ottamaan lahjakkaimpia pelaajia jo rinkiinsä. Berg tosin oli matkannut edustuksen pelaajarinkiin jo C-junioreissa.

Jursinov ei suinkaan ottanut pelaajia roikkumaan edustusjoukkueeseen pienillä minuuteilla, vaan lahjakkaita pelaajia ajettiin sisään miesten peleihin farmijoukkueen, silloisessa I-divisioonassa (nykyinen Mestis) pelaavan Kiekko-67:n kautta.

Karapuun valmentaessa A-junioreissa parhaimmista 77-ikäluokan pelaajista ei ollut enää tietoakaan. C-junioreissa kolmosketjutasoiset pelaajat pelasivat A-junioreissa ykkösketjussa, mikä toki vastuun lisääntymisenä antoi hyvän kasvualustan esimerkiksi Vahalahdelle, joka pelasi käytännössä vielä yli-ikäisenä A-junioreissa ennen kuin sai paikan SM-liigasta.

Vahalahti, joka tuli TPS:ään ParSportin D-junioreista, putosi TPS:n B-juniorijoukkueesta voitettuaan C-junioreissa SM-kultaa. Hän pääsi kuitenkin pelaamaan isoja minuutteja Kiekko-67:n B-junioreihin ja hyvien otteiden vuoksi palasi takaisin TPS:ään. Vahalahti piti itseään myöhään heränneenä ja keräsi pituuttakin vasta myöhemmin kuin muut. Vahalahti pelasi A-junioreissakin vielä yli-ikäisenä kunnes ovet Liigaan aukesivat. Hän ei edes ajatellut jääkiekkoa ammattina ennen kuin se oli hänelle ammatti.

Loppu oli sikäli historiaa, että Vahalahti on tällä hetkellä yksi Liigan kokeneimmista pelaajista ja on Liigan kaikkien aikojen pistepörssissä 11. ja viisi pistettä perässä Martti Jarkkoa. Aktiivipelaajista Vahalahti on ylivoimainen ykkönen.

Tie NHL:n varaustilaisuuteen

Agentit alkoivat pyörimään peleissä jo varhaisessa iässä ja NHL:n pelaajatarkkailijoiden silmien alle pelaajat pääsivät nuorisomaajoukkueiden kautta. Karapuu ei ollut varsinaisesti yllättynyt varauksista, sillä houkuttelijoita oli paljon. Tuohon aikaan NHL eli murroskautta ja Euroopasta varattiin taito- ja profiilipelaajia enemmän kuin koskaan ja noin kolmannes varatuista pelaajista tuli Pohjois-Amerikan ulkopuolelta.

Alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa pelasi kuusi TPS-kasvattia ja heistä viisi varattiin NHL:ään. TPS:n Mikko Markkanen oli joukkueen paras pistemies seitsemällä pisteellä. Turnauksessa pyöri todella paljon pelaaja-agentteja sekä pelaajatarkkailijoita, jotka hakeutuivat aktiivisesti pelaajien juttusille. Joukkueen johto osasi kuitenki rauhoittaa tilannetta ja esimerkiksi hotellille ei enää päästetty ulkopuolisia.

Suomella oli niin kova joukkue, että se voitti koko turnauksen. Yhteen hiileen puhaltanut joukkue voitti siitäkin huolimatta, että muut joukkueet olivat ennakkoon nimivahvempia ja joukkue kärsi vatsatautiepidemiasta. Venäjällä oli muun muassa Sveitsin turnauksesta tuttu Morozov ja toinen Krylia Sovetovin kasvatti Dmitri Nabokov sekä Moskovan TsSKAn Sergei Samsonov. Tšekeillä taasen oli Radek Dvorak, Pavel Rosa ja Tomas Kaberle.

Varaustilaisuus juniorijoukkueen kruunu

Osa pelaajista oli käynyt testattavana Pohjois-Amerikassa ennen varaustilaisuutta Anaheim Mighty Ducksin leirillä, mutta muuten Edmontoniin lähdettiin tietämättömänä tulevasta varausnumerosta.

Varaustilaisuus järjestettiin Edmontonissa ja Elomo muisteli kuulleensa, että se oli ensimmäistä kertaa täynnä sitten Oilersin kultavuosien. Hallissa oli huumaava tunnelma ja paikalle olivat Turusta tulleet Berg, Elomo ja Mäkinen.

Berg kutsuttiin TPS-pelaajista ensimmäisenä lavalle, koko varaustilaisuuden kolmantena pelaajana. Hieman kyseenalaistakin mainetta Los Angeles Kingsin toimitusjohtajana kerännyt Sam McMaster kutsui pitkän matkan tehneen Bergin lavalle ja ojensi Kingsin pelipaidan.

Toisena TPS-pelaajista varattiin Elomo, jonka varaajana oli Washington Capitals. Elomon varaus ei myöskään ollut mikään ihme, sillä Elomo oli erinomainen luistelija sekä räväkkä luonne, mistä pidettiin Pohjois-Amerikassa.

Mäkinen ei viimeisimmän rankingin perusteella odottanut korkeaa varausnumeroa, mutta hieman ennen itse tilaisuutta Mäkinen sai kuulla, että hänet varataan suhteellisen korkealla numerolla.

− Euroopan kykyjenetsinnän johtaja Göran Stubb kertoi minun olevan 60. parhaaksi rankattu eurooppalaispelaaja. Mutta kun varaustilaisuus lähestyi, agenttini Larry Kelly hoiti minut paikan päälle. Yleensä kolmannen kierroksen jälkeen varattavia ei sinne viedä. Silloin oli tieto, että tulee suhteellisen korkea varaus.

Neljännellä kierroksella varattiin vielä Kallio Colorado Avalancheen ja yhdeksännellä kierroksella San Jose Sharksiin Markkanen, joka voitti maajoukkueen sisäisen pistepörssin alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa.

Los Angeles Kings varasi Bergin koko varaustilaisuuden kolmannella vuorolla. Neljä muuta 77-ikäluokan TPS-kasvattia varattiin myöhemmillä vuoroilla.

Miten tämä oli mahdollista?

Turkulaisten agenttina työskennellyt Petteri Lehto kertoi, että on väärin olettaa että geenit tekevät kaiken työn tai yksittäinen valmentaja olisi takuuvarma NHL-uran aukaisija. Kaiken takana on oma halu pelata ja kehittää itseään. Sunttujen ja Kiilien taustalla oli vaativia valmentajia, jotka osasivat jakaa omaa rakkauttaan lajiin.

Elomolla oli oma näkemyksensä joukkueensa poikkeuksellisista lahjoista.

− Terve kilpailu nuorten poikien kesken. Halu voittaa toinen hinnalla millä hyvänsä ja silti kaikki olivat kavereita keskenään. Se vie huomaamatta eteenpäin, Elomo kertasi.

Valmentaja voi ainoastaan luoda ympäristön kilpailulle, mutta itse kilpailun pelaajat luovat itse. Elomon mukaan kilpailu oli välillä hieman kirosanakin, mutta nykyisin keskinäinen kilpailu on tulossa takaisin. Kilpailu on elinehto sille, että syntyy erilaisia lahjakkuuksia.

Siinä missä Kangas oli rauhallinen ja vaativa, Palmroos oli intohimoinen ja räväkkä. Karapuu taas toi urheilullisuutta mukaan. Ei ollutkaan mikään yllätys, että heidän pelaajistaan tuli valmentajiensa näköisiä: Elomo ja Mäkinen tunnetaan intohimoisesta suhtautumisestaan jääkiekkoon kun taas Berg, Kallio, Vahalahti ja Salonen ovat vaatimattomia pelaajia, joilla on iso työmoraali.

Joukkue innoitti monia ihmisiä pidemmälle uralle jääkiekossa. Huoltajana toiminut Raimo Kunnas jatkoi huoltotehtäviään A-junioreiden parissa on samassa tehtävässä vielä tänäkin päivänä. Tilillä on kaksi A-nuorten Suomen mestaruutta. Ikäryhmän joukkueenjohtajana toiminut Heikki Suutala työskentelee nykyään Jääkiekkoliitolle ja Sunttujen joukkueenjohtajana toiminut Artukka jatkoi ensin joukkueenjohtajana vielä A-junioreissa oman pojan lopetettua jääkiekon pelaamisen. Myöhemmin siirtyi niin ikään poikansa Jani Artukan esimerkin innoittamana Turun Jääkiekkoerotuomareihin toimitsija- ja koulutustehtäviin ja on niissä vielä tänä päivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle