Kapteenien ajatusnurkkaus on juttusarja, jossa Liigan pudotuspelijoukkueiden kapteenit pohtivat omien joukkueidensa pudotuspelisarjoja ja oman sekä vastustajajoukkueensa heikkouksia ja vahvuuksia.
Loukkaantumisista tällä kaudella kärsinyt KalPa-kapteeni Tuomas Kiiskinen ei pudotuspeleissä menneitä muistele. Runkosarjakin on taakse jäänyttä elämää.
– Pudotuspelejä ei koskaan voi pelata liikaa. Näissä jaksaa aina taistella, eikä keväällä mietitä kauden rasituksia tai epäonnistumisia, konkarihyökkääjä virkkoi tiistaina Tampereella.
Nämä ovat sellaisia pelejä, että yksi maali ei saisi hetkauttaa pelaamista.
Haastattelun aikana takana oli tiukka Tappara-sarjan kolmas ottelu. Kuopiolaisnippu antoi Tampereelle saapuneille kannattajilleen syytä juhlaan, kun joukkue kavensi sarjan 2–1:een. Kiiskinen oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin monestakin syystä.
– Oli todellakin tiukkaa ja tarkkaa peliä. Aina sitä odottaa itseltään parempaa, mutta pelasimme hyvän vierasottelun, puolustimme vahvasti ja taistelimme hyvin johtoasemassa.
Yksi mahdollisuus kuitenkin tarjoutui Veli-Matti Savinaiselle, jonka maali kuitenkin hylättiin pitkähkön videotarkastuksen jälkeen. Kellossa oli tuolloin jäljellä ainoastaan 3,3 sekuntia.
– Nämä ovat sellaisia pelejä, että yksi maali ei saisi hetkauttaa pelaamista. Olin aika varma, että osumaa ei hyväksytä, ja vaikka olisikin hyväksytty, pelihän olisi silloin vasta ollut tasan. Olisimme sitten vain hakeneet ratkaisua jatkoerän kautta, Kiiskinen kertasi.
Kapteeni näki joukkueensa pelanneen kaksijakoisen 60-minuuttisen. Ajoittain peli pyöri Christian Heljangon maalilla pitkiäkin aikoja, mutta toisaalta Tappara olisi voinut avauserässä karata useamman maalin johtoon.
– En tiedä, mistä se johtui, mutta emme ensimmäisessä erässä päässeet pelaamaan omaa peliämme, emmekä olleet millään tapaa siinä mukana.
– Toinen kaksikymppinen oli kuitenkin parempi, kolmannessa saimme johtomaalin ja sen jälkeen joukkue pelasi erittäin hyvin johtoasemassa. Se lämmittää mieltä.
Kaikki Tapparan ja KalPan välisen välieräsarjan ottelut ovat olleet erittäin tasaisia. Peli aaltoilee, ja ottelun voittaa se, joka hyödyntää hetkensä ja paikkansa.
– Tässä vaiheessa kautta kaikki pelit ovat tiukkoja. Molemmat saa ajoittain paikkoja, ja Tappara etenkin, kun on niin hyvä joukkue, saa väkisinkin momentumeja pidemmiksikin ajoiksi.
Sarjan neljäs ottelu pelataan täpötäydessä Niiralan Montussa. Tunnelma on Kuopiossa noussut kevään mittaan hurmokselliseksi, ja KalPa-pelaajat ovat vastanneet huutoon. Oliver Kapanen johtaa koko pudotuspelien pistepörssiä tehoin 7+7 ja Juuso Mäenpää on heti perässä tehoin 2+12.
Ne olivat varmaan koko kauden mittakaavassa kaksi parasta eräämme.
Kaksikko on jo noussut ohi Oliverin sedän, Sami Kapasen, joka aiemmin piti hallussaan KalPan yhden kauden piste-ennätystä pudotuspeleissä. Kaudella 2009–10 hän iski 13 (6+7) tehopistettä, mutta jo tässä vaiheessa KalPan ykkösmiehillä on kasassa 14 pistettä.
– Kovalla itseluottamuksella lähdemme Kuopioon, ja on upea fiilis palata kotiyleisön eteen.
– Edellinen kotiottelu oli kahden ensimmäisen erän osalta meiltä aivan loistavaa pelaamista. Ne olivat varmaan koko kauden mittakaavassa kaksi parasta eräämme, ja siihen meidän täytyy pyrkiä myös nyt, Kiiskinen tunnelmoi.
Loppu on kuitenkin historiaa. KalPa menetti johtoasemansa ja Tappara nousi kolmen maalin takaa ohi ja vielä voittoon varsinaisen peliajan puitteissa. Kiiskinen haluaa omien sanojensa mukaan itse varmistaa sen, että näin ei perjantaina tapahdu.
Lopuksi keskustelu kääntyy vielä otteluohjelmaan. Sarjan kolmannen ja neljännen ottelun välillä on kaksi kokonaista päivää. Kapteenin ilmeestä voi päätellä sen, mitä mieltä hän asiasta on, mutta ääneen hän ei ajatuksiaan sano.
– He päättävät ketkä päättävät ja me pelaamme. Voin joskus sitten sanoa mielipiteeni siitä, miten näitä pelataan, mutta mennään nyt näillä, Kiiskinen heitti.