Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Linnea Melotindoksen toinen peräkkäinen kausi häiriintyy loukkaantumisesta: “Jollain tavalla on päästävä joukkueen mukaan tai mieli menee alas”

Haastattelu
Vaikka jääkiekko on tuottanut 23-vuotiaalle Ilves-pelaajalle pettymyksiä, on pelivuosista myös mukavia muistoja ja laji edelleen rakas.

– Olen itkenyt tosi paljon ja en yleensä itke helpolla. Olen myös tuntenut oloni ulkopuoliseksi.

Ilves-hyökkääjä Linnea Melotindos oli viime kaudella polvivamman vuoksi yli kolme kuukautta sivussa peleistä eikä ole tällä kaudella vielä pystynyt nilkkavamman takia pelaamaan ollenkaan.

Jääkiekon raadollinen todellisuus on lyönyt 23-vuotiasta tamperelaista molemmille poskille, mutta vakaa tavoite on päästä vielä tällä kaudella pelaamaan.

– Nilkkavamman kuntoutus on suunnilleen puolivälissä eli tammi–helmikuussa on tavoite päästä pelaamaan. Kuntoutuksessa ollaan etuajassa, mutta se ei tarkoita vielä yhtään mitään, kun takapakkeja voi tulla.

Epävarmuutta lisää sekin, ettei Melotindoksella ole aiempaa kokemusta nykyisen kaltaisesta vammasta.

– Viime kaudella oli polvivamma ja olen kokenut vastaavan aiemmin, niin tiesin koko ajan, missä kohtaa toipumista mennään ja kuinka olen edistynyt.

– Nyt kun on kyse nilkkavammasta eikä minulla ole ennen ollut nilkoissa mitään, niin nyt en tiedä yhtään, kuinka kuntoutus etenee ja miltä pitäisi tuntua. Onko normaalia, kun on kipuja tai onko normaalia, että nilkkaa kiristää.

jääkiekko on minulle tärkeä asia, niin miksi luopuisin siitä, vaikka on tullutkin vastoinkäymisiä.

Kuntoutuminen sinänsä etenee samanlaisella rutiinilla kuin urheilijaelämä muutenkin.

– Koulupäivien jälkeen olen mennyt hallille tekemään kuntouttavat liikkeet ja sen päälle olen tehnyt jotain lihaskuntoa ylläpitävää harjoittelua. Kuntoutusarki ei isosti eroa peliarjesta, mutta aikaa on enemmän, kun en voi olla jäällä enkä pysty tekemään samoja harjoitteita kuin joukkuekaverit.

Haastatteluhetkellä lokakuun puolivälissä Melotindos arveli pääsevänsä aloittamaan kevyen jääharjoittelun lähiviikkoina, mikä luo tiettyä toiveikkuutta ja toisi ainakin muutoksen nykytilanteeseen.

– Fysioterapeutin kanssa olemme puhuneet, että luistelun voi aloittaa ennen juoksua, koska lätkässä ei juurikaan hypitä – varsinkaan luistimet jalassa. Kaikki kuntoutusprosessit eivät etene näin.

23-vuotias hyökkääjä tavoittelee paluuta peleihin tammi–helmikuussa.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Sentterin sunnuntaivuorolta Yhdysvaltain yliopistosarjaan

Vaikka Melotindos ei tällä hetkellä pysty jääkiekkoa pelaamaan, välittyy hänen puheistaan hyvin lämmin suhde kauan elämässä olleeseen lajiin.

– Jos pystyisin pelaamaan, niin jääkiekko olisi ykkösasia, mutta tällä hetkellä tärkeintä on, että saisin nilkkani kuntoon. Siihen pitää nyt priorisoida jo senkin takia, että arki sujuu nyt ja tulevaisuudessa.

– Olin lapsena tiiviisti tekemisissä äidin puolen serkkujeni kanssa. Mummini oli silloin sähkölaitoksella töissä ja heillä oli sunnuntaisin vakiovuoro Sentterissä. Mummi vei minua ja vanhinta serkkuani sinne luistelemaan ja sitä kautta menimme samaan kiekkokouluun.

Ulkopuolisuuden tunne on Melotindokselle ollut yksi loukkaantuneena olemisen vaikeimmista asioista, mikä selittää, että yhteisöllisyys ja joukkueeseen kuuluminen ovat olleet hänelle lajin paras piirre.

– Lajissa on vauhtia ja pelaaminen on totta kai tosi kivaa, mutta yhdessäolo joukkueen kanssa on sellaista, mitä en ole koskaan kokenut missään muualla.

Ilves-hyökkääjän viimeisimmät pelit ovat keväältä.
Kuva © Julia Suuriniemi

Nuoresta iästä huolimatta Ilves on Melotindokselle jo kolmas seura kotimaan pääsarjassa, ja lisäksi kokemusta on kertynyt myös Yhdysvaltain yliopistosarjasta.

– En haluaisi nostaa mitään joukkuetta muiden yläpuolelle, mutta Kuortaneella kun kävin lukiota, niin joukkueessa oli samanikäisiä pelaajia ja kaikki kävivät samoja asioita läpi. Toisaalta Kiekko-Espoossa minulla oli tosi paljon kavereita ja aina kun mietin niitä muistoja, niin alkaa hymyilyttää.

– Yhdysvalloissa pelaaminen oli kuitenkin silmiä avaava kokemus ja tuli ahaa-ilmiöitä. Olen kyllä viihtynyt myös Ilveksessä. Kaikki yhteisöt ovat olleet erilaisia, ja olen saanut mukautettua oman persoonani joka joukkueeseen.

Käyn säännöllisesti hallilla, koska se on ainoa tapa olla joukkueen sisällä.

Kausina 2020–21 Melotindos pelasi St. Cloudin yliopistojoukkueessa yhteensä 24 ottelua tehoin 0+1. Urheilullisesti Yhdysvaltain-vierailu oli pettymys, mutta elämänkokemuksena ajasta jäi positiiviset muistot.

– Yhdysvalloissa opin tykkäämään opiskelusta. En ole koskaan ollut hyvä koulussa, mutta siellä koin pystyväni pärjäämään myös opinnoissa, kun vain tsemppaan riittävästi. Jääkiekon takia sinne lähdin, niin se oli vähän pettymys, mutta aina ei voi kaikessa onnistua.

– Kuitenkin eurooppalaisena on hienoa päästä Pohjois-Amerikkaan pelaamaan. Opiskelin St. Cloudissa, joka on aika pieni yliopisto, mutta todellinen jääkiekkokoulu. Miesten joukkue menestyy todella hyvin ja halli on miesten peleissä aivan täynnä. Fanituskulttuuri on aivan erilaista kuin Suomessa ja se oli siellä ehkä siisteintä.

Yhdysvalloissa Melotindos alkoi opiskella liiketaloutta, ja opinnot jatkuvat nyt kotimaassa.

– En ole työasioista suunnitellut oikein mitään. Kun nyt saisi opinnot eli kandivaiheen loppuun. Maisteriopinnot haluaisin suorittaa ehkä jossain ulkomailla. Työasiat eivät ole olleet ykkösprioriteetti.

Koettelemuksista huolimatta jääkiekko on Melotindokselle tärkeä osa elämää.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Ammattiapua, vertaistukea ja piristystä perheeltä

Palataan siihen ykkösprioriteettiin eli jääkiekkoon, joka on jo toistamiseen lyhyen ajan sisään loukkaantumisen vuoksi tauolla. Urheilijalle urheilun menettäminen, edes tilapäisesti, on emotionaalisesti iso muutos.

– Tunneskaala on ollut viime kauteen verrattuna paljon laajempi. Olen aina harrastanut jotain joukkueurheilua ja kuulunut joukkueeseen, niin nyt yhtäkkiä en olekaan mukana. Saattaa mennä monta päivää, etten näe joukkuekavereita, niin hallille mennessä on vähän sellainen fiilis, että mitä täällä on tapahtunut.

Joukkuekavereiden näkeminen säännöllisesti on muodostunut tärkeäksi selviytymiskeinoksi.

– Totta kai kuulun joukkueeseen, mutta pään sisällä tuntuu, etten kuulu mihinkään. Käyn säännöllisesti hallilla, koska se on ainoa tapa, miten pystyn olemaan joukkueen sisällä. Jollain tavalla on päästävä joukkueeseen mukaan tai muuten mieli menee alas.

Melotindos on tunnistanut psyykkiset haasteet, jotka tilanteeseensa liittyvät, ja on reagoinut ainoalla oikealla tavalla.

– Olen vähän huono hakemaan apua, mutta tällä hetkellä tapaan psykologia. Se prosessi on kuitenkin vasta alussa.

tällä hetkellä tärkeintä on, että saisin nilkkani kuntoon. Siihen pitää priorisoida senkin takia, että arki sujuu nyt ja tulevaisuudessa.

Yhdysvalloissa Melotindos sanoi kokeneensa oivalluksia, ja uskallan mielenterveystyön ammattilaisena luvata, että myös keskusteluista psykologin kanssa on mahdollisuus imeä kirjaimellisesti elintärkeää oppia.

Vertaistukea Melotindos kertoo saavansa kohtalotoverilta, joka on ollut kokonaisen kauden sivussa.

– Hänen kanssaan voin keskustella siitä, millaisia fiiliksiä hänellä oli viime kaudella ja millaisia minulla on nyt.

Melotindos mainitsee tärkeäksi myös perheeltä saatavan tuen, joka usein vie ajatukset pois jääkiekosta, johon ajankohtaisesti liittyy synkkiä mielleyhtymiä.

– Molemmat vanhempani ovat ulkomailla töissä, niin he eivät ole konkreettisesti täällä auttamassa, mutta heidän kanssaan voin aina keskustella. Perheen kanssa tulee useimmiten juteltua ihan muusta kuin jääkiekosta, niin huomaankin nauravani heidän kanssaan. Varsinkin pikkuveljeni on puhelias hauskuuttaja.

Melotindos suunnittelee pelaavansa jääkiekkoa ainakin niin kauan, kun opintoja on jäljellä.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

"Toivoisin, että naiskiekko olisi taloudellisesti tasa-arvoisempaa"

– Toivottavasti seuraava kausi olisi ehjä! Mitään muita tavoitteita ei oikein ole. Haluan vain päästä pelaamaan ja harjoittelemaan kunnolla.

Melotindoksen tavoitteet jääkiekon suhteen kuulostavat ilmiselviltä. Pidemmän tähtäimen suunnitelmat nivoutuvat ainakin toistaiseksi opiskeluun.

– Viime kaudella pelasin loukkaantumisesta toivuttuani paremmin kuin odotin, ja joku sanoi, että pärjäisin esimerkiksi Ruotsissa. En ole itse koskaan miettinyt ulkomailla pelaamista. Niitä ajatuksia käväisee mielessä silloin tällöin, mutta siihen se jää. Viihdyn hyvin Tampereella ja koulu on kesken, niin haluan nyt olla täällä.

Koin vähättelynä, kun loukkaantuneena ollessani pelaamisen jatkamista kyseenalaistettiin. Jääkiekkoilijana huippuikäni on ehkä vasta tulossa, niin miksi lopettaisin nyt.

– En tiedä vielä, mitä teen jääkiekon suhteen, kun koulut on käyty. Viime kaudella ollessani loukkaantuneena minulta kysyttiin, vieläkö aion pelata. Silloin vastasin, että pelaan niin kauan, kun koulu on kesken. Mielestäni jääkiekon yhdistäminen opiskeluun sujuu Suomessa ihan hyvin.

Jääkiekko ei ole Suomessa naisille samanlainen uramahdollisuus kuin miehille, vaan pelaamisen ohessa on opiskeltava tai tehtävä töitä.

– Toivoisin, että naiskiekko olisi taloudellisesti tasa-arvoisempaa. Ruotsin malli, se miten pelaamista tuetaan, pitäisi mielestäni Suomessakin olla tavoite. Totta kai se on myös resurssikysymys. Olisi tosi pitkä prosessi päästä edes siihen Ruotsin tasolle.

Naiskiekko ei ole samalla viivalla kuin miesten ammattilaisurheilu, ja Melotindos myöntää kohdanneensa vähättelyä.

– Välillä olen vihainen tästä tilanteesta, mutta toisaalta myös ymmärrän, miksi näin on. Koin myös vähättelynä sen, kun loukkaantuneena ollessani pelaamisen jatkamista kyseenalaistettiin. Jääkiekkoilijana huippuikäni on ehkä vasta tulossa, niin miksi lopettaisin nyt.

– Se herätti ehkä vähän vihaa, mutta myös sellaisen ajatuksen, että kun pääsen takaisin, niin jumalauta mä näytän! Sain ehkä jopa lisämotivaatiota. Ja jääkiekko on minulle tärkeä asia, niin miksi luopuisin siitä, vaikka on tullutkin vastoinkäymisiä.

Jääkiekosta luopuminen ei juuri nyt ole Melotindokselle ajankohtaista, ja toistuvien loukkaantumisten kanssa kamppailu on saattanut jopa valmistaa lajista luopumiseen.

– Riippuu tosi paljon elämäntilanteesta, kuinka vaikeaa jääkiekosta luopuminen aikanaan on. Siihen vaikuttaa myös, millaiseen työhön päädyn ja missä asun. Varmasti tulee haastavia hetkiä, mutta toisaalta tulee lisää vapautta, kun ei tarvitse mennä hallille. Yhteisöstä luopuminen on varmaankin vaikeinta, ei niinkään itse pelaamisesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle