Vaikka Tappara onnistui lopulta kairaamaan voiton JYPin kotikentältä voittolaukauskilpailun jälkeen, joukkueesta ei ollut aistittavissa voittotunnelmaa.
Tapparan kevätkaudessa huomioitava seikka on ollut lukuisat johtoasemien menetykset päätöserissä. Näin kävi myös eilen, kun JYP tasoitti vain sekunti ennen loppua. Kirvesrintojen kapteeni Kristian Kuusela kertoo, että joukkueen otteet ailahtelee liikaa otteluiden aikana.
– Se on trendinä ja se pitää pystyä kääntämään ja käsittelemään. Meille tulee hyviä ja sitten vähän huonompia eriä. Jänteen on pysyttävä koko 60 minuuttia.
– Meillä on paljon hyviä osa-alueita pelissä, mitä tänään kyllä näytettiin. Hyvät asiat pitää ottaa mukaan, Kuusela toteaa.
"Turha miettiä millä paikalla olemme ja lopuksi olemme sillä paikalla, mikä ansaitaan"
Tapparalla on enää runkosarjassa yksi ottelu jäljellä, jonka joukkue pelaa torstaina Hakametsässä KooKoota vastaan. Pitkään varmalta näyttänyt runkosarjan kakkossija on vaarassa karata käsistä loppumetreillä.
– En hirveästi jaksa katsella sarjataulukkoa. Pelataan meidän viimeinen peli täysillä ja katsotaan sitten. Turha miettiä millä paikalla olemme ja lopuksi olemme sillä paikalla, mikä ansaitaan.
Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi on saanut lopputalven heikkojen esitysten myötä paljon kritiikkiä. Voisiko siis olla mahdollista, että yksi syy heikkoihin esityksiin kumpuaa valmennuksesta?
– Ei missään nimessä, Kuusela toteaa ytimekkäästi.