Pelicans ryhdistyi, mutta Juhamatti Aaltoselle se ei vielä riitä: "Tehtiin varmaan joku pitkän kiekon ennätys"

LIIGA / Haastattelu
Juhamatti Aaltonen viimeisteli Pelicansin avausmaalin HIFK:ta vastaan.
Kuva © Joonas Kämäräinen

Pelicansilla oli allaan kaksi tappiota, joissa se oli päästänyt yhteensä 12 maalia. HIFK:ta vastaan se ei päästänyt kuitenkaan ainuttakaan maalia, joten ryhtiliike puolustuksellisesti oli melkoinen.

− Kyllä me olemme paljon keskustelleet. Paljon pitää vielä parantaa, tehtiin varmaan joku pitkän kiekon ennätys tänään. Välillä pitäisi pystyä ihan pelaamaankin, ettei ihan mene tuollaiseksi rätkimiseksi. Mutta jos se sen vaatii, niin otetaan sitten noin ne voitot, Aaltonen pohti voitto-ottelun jälkeen. 

Aaltonen myönsi kuitenkin, että HIFK-voitto oli joukkueelle iso − etenkin, kun alla oli juurikin kaksi heikkoa esitystä kotikaukalossa Lahdessa. 

34-vuotias Aaltonen on aloittanut kuluvan kauden mallikkaasti: kahdeksassa ottelussa on kasassa yhtä monta pistettä.

Aaltonen ei silti ole täysin tyytyväinen alkukauteensa.

− Tulosta on tullut, mutta voisin olla vielä vähän tehokkaampi. On ollut paikkoja, mutta voisin olla vielä vähän tylympi. Ei tässä voi henkseleitä alkaa paukutella.

− Paljon on näytettävääkin ja se on hyvä kiihoke joka pelissä. Ei voi olla niin, että on yksi hyvä peli ja sitten ottaa lonkkaa. Täytyy miehistyä ja pelata paremmin koko ajan, hän päätti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle