Sportin kultakypärä vaali voittoa: "Meillä ei ole ollut sellaista tunnetta pitkään aikaan"

LIIGA / Haastattelu
Chris DeSousa oli ottelussa Sportin tehokkain onnistuja.
Karmaisevan alun jälkeen Sport onnistui kääntämään ottelun omaksi edukseen ja lähetti KooKoon kotiin tyhjin käsin. Kotkapaitojen kultakypärä Chris DeSousa kertoi voiton olleen kolmeakin pistettä arvokkaampi.

Kuuden minuutin pelaamisen jälkeen KooKoo oli siirtynyt jo ottelussa kahden maalin karkumatkalle. Sport käytti aikalisänsä ja näytti periksiantamattomuutensa, vaikka takaiskujakin tuli.

− Tällainen nousuvoitto on parasta, mitä meille voi nyt tulla. Vaihtopenkiltä paistoi hyvä asenne, emmekä luovuttaneet tänä iltana missään vaiheessa. Nousun tasoihin ja voittoon pystyi tuntemaan ilmassa. Meillä ei ole ollut sellaista tunnetta pitkään aikaan, kertoi Chris DeSousa kertoi fiiliksistä ja kehui päävalmentaja Risto Dufvan reagoimista pahaan alkuun.

− Koutsi käytti aikalisän hyvin. Hän ei panikoinut eikä huutanut. Paljon positiivista asiaa tuli hänen kauttaan ja innostuimme sen jälkeen. Saimme helpottavan maalinkin heti perään. Emme ole hirveästi päässeet niitä tekemään tällä kaudella.

Dufva kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa hyvän onnen olleen kaukana Sportista ottelun alkupuolella. Lopussa puntit tulivat tasoihin ja onni oli kotkapaitojenkin mukana.

− Uskon kovasti siihen, että hyvän onnen eteen pitää työskennellä. Loppujen lopuksi kiekko pomppi myös meidän eduksi, ja me ansaitsimme ne, DeSousa tuumi.

Dufva tarttui joukkueen peräsimeen alkuviikosta. Hän on tuonut Sportin otteisiin kaivattua puhtia.

− Kun valmentaja saa potkut, pelaajienkin täytyy mennä itseensä. Meidän täytyi muuttua ja vastata siihen. Pukukopissa on ollut nyt positiivinen ilmapiiri ja kaipasimme isoa muutosta, DeSousa analysoi ja kommentoi omaa työskentelyään uudessa valmennuksessa.

− Hän rohkaisee minua laukomaan enemmän ja hän pitää siitä huolen, että tiedän, mitä on meneillään. Minun pitää hyödyntää pelisilmää. Ennakoin, mihin peli seuraavaksi aina etenee. Olen todella innoissani hänen tyylistään, yhdysvaltalaishyökkääjä kehui.

» Lähetä palautetta toimitukselle