− En olisi silloin voinut kuvitellakaan, että päätyisin tänne joskus pelaamaan.
Näin sanoo Lahden Isku Areenan sohvalla istuva tšekkimaalivahti Patrik Bartošák, kun hän muistelee ensikokemuksiaan Lahdesta vuoden takaa. Hän kävi tuolloin pelaamassa CHL-ottelun Pelicansia vastaan silloisen seuransa Oceláři Třinecin kanssa. Paljon on ehtinyt tapahtua Bartošákin elämässä tuon jälkeen. Vuosi sitten hän eli vaikeita aikoja painien mielenterveysongelmien kanssa, jotka ajoivat hänet ottamaan etäisyyttä jääkiekosta.
Tänä päivänä mies on onnellinen ja sen huomaa hänestä. Perheonni kukoistaa ja kaukalossakin kulkee. Aina ei ole ollut näin. Bartošák on kulkenut pitkän ja vaikean, jopa kohujen sävyttämän matkan päästäkseen nykypisteeseensä.
Kopřivnicestä kohti suurta maailmaa
Kopřivnicen pikkukaupungissa lapsuutensa viettänyt Bartošák ei lapsena osannut edes haaveilla jääkiekkoilijan urasta. Perinteisten kiekkojunnujen tapaan hänelläkin oli idolinsa lajin huipulta, kun nuori Patrik ihaili muun muassa Patrick Lalimen, José Théodoren ja Pekka Rinteen tekemisiä. Suurin idoli kaikista oli kuitenkin Henrik Lundqvist. Myös Bartošákin NHL:ssä pelannut setä Radek Bonk sai arvostusta osakseen.
Veljensä René Bartošákin mukana vuotta vanhempien joukkueissa lapsuutensa pelannut Patrik oli vähällä jättää harrastuksen jo alkuunsa, kun ei yksinkertaisesti pärjännyt kentällä. Lopulta hän päätti kokeilla maalivahtina, ja se valinta kannatti. HC Kopřivnicessä pelatesssa kaikki oli kuitenkin pelkkää harrastelua.
− Jääkiekko oli minulle pelkkä harrastus aina 14-vuotiaaksi asti, kun siirryin Ostravan HC Vítkoviceen pelaamaan. Siellä kehityin maalivahtina, koska siellä pääsin pelaamaan korkeampia juniorisarjoja kuin Kopřivnicessä. Joukkueet olivat parempia, samoin valmentajat, Bartošák kertoo.
Tuolloin nuoressa miehessä alkoi viritä ajatus oikeasta urasta jääkiekon parissa. Kotimaansa juniorisarjoista ammattilaisuuteen oli kuitenkin vielä pitkä matka.
− Juniorisarjat Tšekissä ovat tasoltaan todella kaukana esimerkiksi Suomen vastaavista. Se on täysin eri maailma. Suomessa jo juniorit ovat ammattimaisia, huoltavat kehoaan oikeaoppisesti ja heitä kohdellaan ammattilaisina. Kotona juniorisarjojen pelaajia kohdellaan lapsina, ja he pelaavat harrastuksena. Siellä ei ole yhtä kovia tavoitteita ammattilaisuuden suhteen kuin täällä.
Juniorisarjat Tšekissä ovat tasoltaan todella kaukana Suomen vastaavista.
Vítkovicen Extraliga-joukkueen maalivahtiosasto oli tuohon aikaan kokenutta kaartia, josta nuoren pojan oli vaikea ketään lähteä syrjäyttämään. Niinpä nuori Bartošák päätti pakata laukkunsa ja suunnata rapakon taakse.
Lopettamispäätös lähellä
Kaudeksi 2011−2012 Bartošák siirtyi Kanadan Red Deeriin pelaamaan juniorisarja WHL:ää. Se oli nuorelle tšekille valtava askel kohti ammattimaisuutta. Hän asui perhemajoituksessa, kaikki oli jään ulkopuolella kunnossa ja peli kulki. Kiekko tarttui yli 91% varmuudella ja kunniaa tuli viikon maalivahti -valinnan muodossa. Kunnes ensimmäiset vastoinkäymiset ilmaantuivat.
− Ensimmäinen Red Deerin vuoteni päättyi olkapäävamman takia jo marraskuussa. Siinä kohtaa tavoittelin ammattilaisuutta jo niin kovasti, että tuo loukkaantuminen oli musertava isku haaveilleni. Silloin harkitsin tosissani lopettavani jääkiekon.
− Se todella koetteli motivaatiotani, tuntui että intohimoni peliin ei riitä tästä palautumiseen.
Hän ei kuitenkaan luovuttanut. Olkapää saatiin kuntoon ja seuraavasta kaudesta tuli Bartošákin läpimurtokausi. Täysi kausi, valinta sarjan parhaaksi maalivahdiksi ja ensimmäiset nuorten MM-kisat suoraan vastuumaalivahtina. Kesällä tuli myös NHL-varaus viidennellä kierroksella Los Angeles Kingsiin. Varaus oli odotettu, mutta jopa yllättävän myöhäinen lupaavalle maalivahdille. Varaus oli odotuksissa jo edellisellä kaudella, mutta loukkaantuminen vei senkin pois.
Silloin harkitsin tosissani lopettavani jääkiekon.
− Minua pidettiin tilaisuuden kärkimaalivahteina jo edeltävällä kaudella, mutta varausta ei tullut ollenkaan. Se vahvisti silloin lopettamisajatuksiani entisestään, kun en kelvannut NHL-joukkueillekaan. Erittäin huono tapa ajatella, Bartošák muistelee.
Varauksen jälkeisellä kaudella Kingsin organisaatio päätti pitää miehen vielä juniorisarjassa, mikä oli erikoinen toimintapa yli-ikäisen eurooppalaismaalivahdin kanssa. NHL:n sääntöjen mukaan kun Kanadan juniorisarjoista tulevat eurooppalaiset saa laittaa varhaisemmass vaiheessa ECHL:ään tai AHL:ään kuin pohjois-amerikkalaiset toverinsa.
− Kingsin päävalmentaja oli tuolloin Darryll Sutter ja Red Deerin Brent Sutter, hänen veljensä. Kehitystäni seurattiin siis Red Deerissäkin tarkasti näiden veljesten kautta ja seurojen maalivahtivalmentajat olivat myös paljon yhteyksissä toisiinsa. Olisin jo itse halunnut ammattilaiseksi tuolla kaudella, mutta se oli seuran päätös ja kunnioitin sitä.
Kärsivällinen odotus kuitenkin palkittiin kevätkaudella, kun mies kutsuttiin AHL-seura Manchester Monarchsin matkaan Red Deer Rebelsin pudotuspelihaaveiden karattua. Tilille tuli ensimmäiset ammattilaispelit AHL:ssä, mutta joukkueen pelit päättyivät pudotuspelien avauskierroksella Norfolk Admiralsia vastaan. AHL-pelien päättyminen avasi kuitenkin Bartošákille vielä uniikimman mahdollisuuden, kun hänet nostettiin Stanley Cupista taistelevan Kingsin mukaan niin kutsuttuun black aces -ryhmään.
− Emme me pelanneet, emmekä olleet edes kokoonpanossa, mutta pääsimme seuraamaan mestarijoukkuetta läheltä. Harjoittelimme aamupäivällä jonkun tunnin pelaavan kokoonpanon jälkeen. Sitten kävimme lounaalla ja nautimme Los Angelesin toukokuusta. Saimme palkkaa siitä, että olimme paikalla mutta emme pelanneet. Se oli upeaa aikaa!
Kings voitti Stanley Cupin tuona keväänä, mutta kannua nostelemaan black aces -pelaajat eivät sentään päässeet.
Euforiasta montun pohjalle ja takaisin
Syksyllä 2014 oli edessä nuoren veskarin ensimmäinen täysi ammattilaiskausi. Pelejä kertyi runkosarjassa 28 Monarchsin riveissä, kun päävastuun maalilla kantoi pari vuotta vanhempi Jean-François Bérubé. Joukkue pärjäsi hyvin, ja selviytyi aina AHL:n finaaleihin asti. Finaalien alettua joukkuetta kohtasi ikävä vastoinkäyminen, kun ykkösvahti Bérubé loukkaantui. Tuo epäonni kääntyi Bartošákin onneksi, kun tämä pääsi pelaamaan ratkaisevat finaalipelit. Ja nuo finaalithan päättyivät Monarchsin voittoon Utica Cometsista voiton 4−1.
− Calder Cup -mestaruus on paras muistoni koko uraltani tähän asti. Kun päätösvihellys soi ja olin vihdoin voittanut jotain suurta. Henkilökohtaiset palkinnot eivät merkinneet mitään tähän verrattuna. Muistan ne hetket yhä, kun heitin Dominik Hašekin lailla mailani ilmaan pelin päätyttyä. Kaikki se euforia tuolloin tuo vieläkin kylmät väreet.
AHL-seuran mestaruuteen torjuneella maalivahdilla olettaisi olevan kirkas tulevaisuus voittokauden jälkeen. Seuraavalla kaudella Bartošákin NHL-ura kuitenkin valui läpi sormien, kun joulukuussa 2015 tulivat julki syytteet, joiden mukaan hän olisi pahoinpidellyt sen aikaista tyttöystäväänsä. Hänet myös pidätettiin syytteiden pohjalta. Tapahtumat johtivat siihen, että Bartošák hyllytettiin Kingsin organisaatiosta. Tuolloisia tapahtumia hän ei halua julkisesti avata.
en voinut uskoa, että tapahtumat veivät NHL-mahdollisuuteni pois.
− Se oli todella rankkaa aikaa. Vaikka tiesin itse tilanteeseen johtaneet tapahtumat, en voinut uskoa, että ne veivät NHL-mahdollisuuteni pois. Se oli valtava pettymys.
− Silloin opin jättämään kaiken, mikä ei minua auta, taakseni. En voinut velloa itsesäälissä. Ottihan se koville jonkin puoli vuotta, mutta silloin opin olemaan murehtimatta menneistä ja kesittymään tulevaan. Se on ollut iso oppi urallani.
Tie vei takaisin Tšekkiin ja Vítkovicen organisaatioon.
− Ehkä kaikki tapahtui syystä. Tiesin olevani hyvä maalivahti, ja että pystyn pelaamaan Euroopassa ja tekemään itselleni siellä hyvän uran. Ja niin teinkin, hän muistelee jälkikäteen.
Tuo kevätkausi ei ollut vielä hänen standardeillaan ihmeellinen. Kymmenen peliä runkosarjaa, alle 90% torjuntaprosentilla. Karsintasarjassa hän säkenöi ja Vítkovice säilyi Extraligassa.
Seuraavilla kausilla alkoikin sitten tapahtua. Bartošák oli jokaisella seuraavalla kolmella Vítkovicen kaudellaan sarjan parhaita maalivahteja. Mestaruuksia ei tullut, mutta henkilökohtaisia tunnustuksia kyllä. Myös olympiajoukkue kutsui talvella 2018 ja MM-kisat keväällä 2019.
− Ehkä kaikella oli tarkoitus. Jos olisin pelannut yhä Pohjois-Amerikassa, en olisi ikinä päässyt olympialaisiin. Tšekin liigassa pelaavalta se ei ollut huono saavutus lainkaan.
Kevään 2019 MM-kisoihin johtaneet päivät olivat miehelle yhdet hänen elämänsä ikimuistoisimmista. Hän oli Tšekkien ykkösmaalivahti ja pääsi kohtaamaan ensi kertaa pelissä suurimman idolinsa, Henrik Lundqvistin.
− Pelasimme vastakkain EHT-pelissä Brnossa, viikko ennen MM-kisoja. Voitimme Ruotsin 3−0 ja pelasin nollapelin häntä vastaan. Seuraavalla viikolla pelasimme heitä vastaan uudestaan MM-kisoissa Bratislavassa ja voitimme heidät jälleen.
− Vielä suuremman tuosta päivästä tekee se, että poikani syntyi tuon pelin jälkeen. Ajoin pelin jälkeen suoraan Ostravaan synnytykseen. Se oli täydellisin päivä koskaan. Kun poikani hieman kasvaa ja kerron hänelle tämän tarinan hänen syntymäpäivästään, hän on varmasti isästään ylpeä, ainakin toivottavasti, Bartošák nauraa.
Dominoivat tilastot Tšekin liigasta ja maajoukkueen vakiomaalivahti. Ottajia luulisi olleen kovemmista ja rahakkaammistakin liigoista niillä näytöillä.
− Sain tarjouksia isommista liigoista, mutta Vítkovice ei päästänyt minua lähtemään. Pyysin sitä useaan kertaan ja lupailin, että Tšekkiin palatessani tulisin ainoastaan heille takaisin. En kuitenkaan päässyt.
− Isoin virhe urallani oli Vítkovicen sopimuksen loputtua jättää lähtemättä KHL:ään ja valita Třinec.
Uran isoin virhe
Kolmen ja puolen vakuuttavan Vítkovice-kauden jälkeen Bartošák oli vapaa vaihtamaan maisemaa. Tarjouksia oli pöydällä useita, myös KHL:n isommista ympyröistä. Hän valitsi kuitenkin teräskaupungin joukkueen, Oceláři Třinecin.
− Třinec on iso ja rikas seura, he saavat kenet he haluavat. Sinne meno oli urani isoin virhe. Ei heidän takiaan, ei siksi että he olisivat tehneet jotain väärin. Heillä oli vain aivan eri mentaliteetti organisaatiossaan kuin mihin minä olin tottunut.
− Tulin joukkueeseen, minulla oli vahvat näytöt sarjasta jo alla. Ensimmäinen asia, minkä tullessa kuulee, on että sinä et ole mitään tässä joukkueessa, sinun täytyy antaa uudet näytöt. Totta kai ymmärsin, että olen vain yksi jätkistä, mutta ei sitä olisi heti tarvinut lyödä vasten kasvoja.
Oli aikoja, kun en halunnut edes herätä aamulla.
Kun toimintatavat eivät kohdanneet seuran ja pelaajan välillä, alkoivat paineet kasaantua Bartošákin pään sisällä. Hän ei kokenut olevansa arvostettu seurayhteisössä. Asiat kehittyivät väärään suuntaan, vaikka kaukalossa tulikin tulosta.
− Lopulta kaikki vain romahti. En ollut enää onnellinen elämässäni jostain syystä. Oli aikoja, kun en halunnut edes herätä aamulla. En halunnut hallille. Vaikka poikani oli vasta syntynyt, elämässäni ei ollut lainkaan iloa.
− Tein sitten päätöksen tauon pitämisestä. Puhuin seurajohdolle ja valmennukselle, että en pysty tähän ja haen apua. Terapeutit olivat samoilla linjoilla, että jos et ole onnellinen kiekon parissa, tee jotain muuta. Jääkiekko on kuitenkin bisnes ja usein sinua kohdellaan kuin lihanpalaa. Siltä minustakin tuntui Třinecissä.
− Kerroin johdolle aamulla päätöksestäni, ja he sanoivat tukevansa minua siinä ja odottavansa minun paluutani myöhemmin kaudella, kun olen parantunut. Iltapäivällä he kuitenkin soittivat agentilleni, että eivät halua olla tekemisissä enää kanssani. Tällainen on kokemukseni Třinecistä, näin tulen sen muistamaan. En kuitenkaan syytä heitä, enkä ketään muutakaan.
Päätös kantaa hedelmää
Ilman tuota päätöstä Bartošák tuskin Lahdessa tällä hetkellä istuisi. Tauon pitäminen antoi miehelle aikaa miettiä elämäänsä uudestaan ja laitaa asioita tärkeysjärjestykseen.
− Arvotin elämääni uudelleen keväällä. Pohdin, että kuka haluan olla ihmisenä, mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä on parhaaksi perheelleni. Jos olisin tehnyt niin ennen Třineciin menoa, en olisi ikinä tehnyt sopimusta sinne. Katsoin silloin ainoastaan rahaa.
Bartošák päätti tuon kauden Ruotsin Allsvenskanissa, MODOn paidassa. Tammikuun lopulla pelikentille paluuta tehdessään hänellä oli MODOn lisäksi vaihtoehtona myös Pelicans. He tapasivat urheilutoimenjohtaja Janne Laukkasen kanssa jo talvella Prahassa.
Tuon pitkään jatkuneen kiinnostuksen vuoksi hän päätti valita Lahden tulevalle kaudelle. Pelicansissa hän tuntee itsensä halutuksi ja tärkeäksi, toisin kuin vuosi sitten Třinecissä.
− Henkilökohtainen tavoitteeni on olla onnellinen missä olen ja onnellinen elämässäni. Jääkiekko ei ole elämäni tärkein asia enää. Tietysti teen sitä työkseni, mutta tärkeintä on onnellisuus. Kun olen onnellinen, myös jäällä menee hyvin. Niin se on aina ollut, aina Red Deeristä asti. En aseta tavoitteekseni kannun voittamista, parhaan maalivahdin palkintoa tai mitään. Haluan olla niin paljon hyödyksi joukkueelleni kuin pystyn, ja se tulee vain oman onnellisuuteni kautta.
− Kuulostaa kliseeltä jostain mietelausekirjasta, mutta näin se on. Tällainen minä vain olen, Bartošák nauraa.