Ensimmäiset kaksi ottelua Sami Kapasen alaisuudessa toivat Pelicansille neljä pistettä kuudesta, kun Pelicans voitti ensin vieraissa Kärpät varsinaisella peliajalla ja Jyväskylästä kotiinviemisiksi oli yksi piste voittolaukaustappion jälkeen.
JYP-ottelun ja illan Ilves-kamppailun välillä lahtelaisten kokoonpanosta oli vaihtanut maisemaa kapteeni Miika Roine sekä tšekkihyökkääjä Luboš Horký. Siirtorajalla Lahteen puolestaan liikkui puolustaja Einari Luhanka, joka oli Ilves-kamppailussa seitsemäs puolustaja. Lisäksi Ryan Lasch uupui Pelicansin pelaavasta miehistöstä.
Sarjakärjessä Lahteen saapuva Ilves taas on käytännössä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla liikkeellä. Tommi Niemelä on saanut Ilveksen kovaan vireeseen ja edellisestä kymmenestä ottelusta ryhmä on kerännyt peräti kahdeksan voittoa. Kertaakaan Ilves ei ole tällä otannalla jäänyt pisteittä.
Pelicans ja Ilves ovat kohdanneet tällä kaudella kahteen otteeseen syyskuussa ja kummallakin kerralla tupsukorvat veivät pidemmän korren.
Maaliton avauserä
Ottelun alku oli enemmän Ilves-merkkinen ja vierasjoukkue pääsi ensimmäisellä viisiminuuttisella myös ylivoimalle. Matias Mäntykiven ylivoimaviisikko loi pakkopelin aikana muutaman maalipaikan, mutta Pelicans-pelaajat blokkasivat kiekkoa uhrautuvasti ja Patrik Bartošák hoiti loput.
Pelicansin erän ensimmäiset maalipaikat syntyivät lähinnä vastahyökkäyksistä. Erän edetessä Pelicans pystyi kuitenkin parantamaan kiekollista peliään, jonka seurauksena se sai päätypelejä aikaiseksi ja myös pari maalipaikkaa tätä kautta.
Ilveksen maalipaikat syntyivät vuorostaan tasakentällisin pelatessa hyökkäysalueen hyökkäyspelin ja riistojen kautta.
Erä oli kenttätapahtumiltaan varsin tasainen, vaikka Ilves voittikin maaliodottamat selvästi.
Ilves jäähyilee
Toinen erä alkoi rauhallisissa merkeissä, kun ensimmäinen viisiminuuttisen aikana nähtiin vain pari päätypeliä puolin ja toisin.
Viiden minuutin rajan ylityttyä Ilves otti kuitenkin kaksi jäähyä pelin viivyttämisestä seitsemän sekunnin sisään ja Pelicans pääsi hakemaan ottelun avausmaalia kahden miehen ylivoimalla.
43 sekuntia ja pari maalipaikkaa myöhemmin Pelicans siirtyi ottelussa 1–0-johtoon. Josh Lawrence löysi takatolpalta vapaaksi jääneen Iikka Kangasniemen, jonka luistimista kiekko kimpoili maaliin ja Jakub Málek oli yllätetty.
Tästä ehti kulua vain muutama minuutti ennen Ilveksen tasoitusmaalia, kun Joonas Nättinen tasoiti lukemat hieman sekavan suoran hyökkäyksen päätteeksi.
Jälkimmäisellä kymmenminuuttisella Ilves pystyi pitämään kiekkoa liki kaksi minuuttia Pelicans-päädyssä, kun Nättisen ketju vietti hyvän tovin hyökkäysalueella ja samaa hyökkäystä pääsi jatkamaan myös Erik Borgin ykkösketju. Pyöritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja Pelicans pystyi puolustamaan keskustaa väsyneestä viisikosta huolimatta.
Pelicans pääsi vielä erän loppupuolella kahden miehen ylivoimalle, mutta tällä kertaa lahtelaisten ylivoimamaali jäi kelpo paikoista huolimatta syntymättä.
Ratkaisu venyy
Kolmannessa erässä peli aaltoili paljon päästä päähän, eikä varsinaisia hallintajaksoja päässyt syntymään Pelicansin paria pidempää päätypeliä lukuun ottamatta, jotka syntyivät avauskymmenminuuttisella. Kolmannen erän ainoaksi tilastomerkinnäksi jäikin Pelicansin kahden minuutin rangaistus.
Joukkue | Maalipaikat tasakentällisin | Maalipaikat erikoistilanteissa |
Pelicans | 6 | 7 |
Ilves | 9 | 4 |
Maaliodottamat 5vs5: 3,56 – 3,20 (Liigamon)
Jatkoajalla kummallakin joukkueella oli omat huipputonttinsa, mutta enimmäkseen kiekko tuntui polttelevan pelaajien lavassa ja molempien oli hankala luoda kontrolloidusti peliä tämän vuoksi.
Ratkaisu syntyi lopulta voittomaalikilpailun kautta, missä ratkaisijana toimi kanadalaishyökkääjä Lawrence. Yksityiskohtana mainittakoon, että Pelicans-vahti Bartošák ohjeisti voittolaukauskilpailun aikana omiaan laukomaan Ilveksen maalilla torjuneen Málekin räpyläpuolelle, ja sinne Lawrence onnistuneen osumansa sijoittikin.