Junttila ketjunsa otteista: "Pystymme varmasti parantamaan yhteispeliämme"

LIIGA / Haastattelu
Julius Junttila on iskenyt tämän kauden pudotuspeleissä yhden maalin.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Tappara voitti Kärpät joukkueiden ensimmäisessä välieräkohtaamisessa napaten samalla kotiedun itselleen. Perjantai-illan ottelu oli kärppähyökkääjä Julius Junttilalle neljäs peli loukkaantumisen jälkeen. Jatkoaika jututti Junttilaa 1−3-lukemiin päättyneen pelin jälkeen.

Kärppien ja Tapparan väliset pudotuspelikohtaamiset ovat kahden aiemman kauden aikana päättyneet aina yhden maalin erolla. Perjantai-iltana Tappara iski kuitenkin kaksi maalia Kärppiä enemmän. Peli oli läpi ottelun todella tarkkaa eikä kumpikaan joukkueista päässyt juhlimaan maalipaikkojen määrällä.

− Tiukka peli oli tänään. Maalipaikat olivat aika vähissä ja kaveri käytti omansa tehokkaammin kuin me. He tekivät ehkä vähän halpoja maaleja. Tuntui, että he saivat osan maaleistaan melkein puoli-ilmaiseksi, Julius Junttila kertasi ottelua.

Kärpät ja Tappara ovat kohdanneet tämän ja kahden aiemman kauden aikana yhteensä 27 kertaa. Junttilan mukaan Tapparan pelikirja ei ole kokenut suurempia muutoksia parin viimeisimmän kauden aikana.

− Tappara oli aika samanlainen vastustaja kuin mitä se on ollut nämä pari viime vuotta. Ei sinällään varmaan kummankaan pelissä ollut hirveästi mitään yllätyksiä. Molemmat pelaamme välillä träpissä ja välillä annamme painetta. Tuollaista aika samantyylistä se oli mitä on ollut ennenkin.

Välieräsarjan toinen kohtaaminen on heti lauantaina Tampereella. Kärppähyökkäjä Junttila löysi joukkueensa otteista sekä hyviä että parannettavia asioita.

− Huomenna pitää puolustaa yhtä hyvin kuin tänään. Emme antaneet hirveästi maalipaikkoja vastustajalle, vaikka he tekivätkin kolme maalia.

− Mielestäni emme olleet aivan parhaimmillamme tässä pelissä. Meidän pitäisi pysyä paremmin kiekossa ja päästä vastustajan päähän pyörittämään peliä. Maalintekoon myös pitää saada tehokkuutta, hyökkääjä listasi suurimpia parannuskohteita.

Junttila pelasi kauden viimeiseksi jääneen runkosarjaottelunsa 12. helmikuuta. Lähes kuusi viikkoa myöhemmin hän palasi tosi toimiin TPS:ää vastaan pelatussa puolivälieräsarjassa. Perjantain välieräottelu oli hyökkääjän neljäs peli loukkaantumisen jälkeen.

− Pelaaminen alkaa tuntua ihan hyvältä. Ei ole valittamista sen suhteen, Junttila kommentoi.

− En tiedä onko siinä hirveää eroa tuleeko loukkaantumisen jälkeen pelaamaan runkosarja- vai pudotuspeliotteluita. Tottakai pelin taso on ehkä himpun verran kovempi pudotuspeleissä, mutta aika samat lainalaisuudet niissä on kuin runkosarjassakin. Vähän tarkemmin pitää vain pelata, hyökkääjä jatkoi.

Kärppien kakkosketju on ollut kolmessa viimeisimmässä ottelussa muodossa Junttila–Sakari ManninenJuuso Ikonen. Junttila kertoi ajatuksiaan ketjun otteista.

− Meillä on ketjussa ihan hyvä idea. Vähän on vielä mielestäni hakemista, mutta pystymme varmasti parantamaan yhteispeliämme. Pitää varmaan sopia asioita enemmän ja katsoa, jos se lähtisi siitä paremmin rullaamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle