Tim Thomas: "NHL:n rikkaat tähdet myivät alakerran väen sopimusneuvotteluissa"

LIIGA, NHL / Haastattelu
NHL:n uutta työehtosopimusta on pidetty yleisesti omistajaportaan voittona ja pelaajien tappiona. Tim Thomasin mielestä kallispalkkaiset NHL-tähdet kuitenkin pelastivat oman nahkansa - ja myivät siinä sivussa AHL-jyrät halvalla.

Lähes jokaisessa uutta työehtosopimusta käsittelevässä uutisessa muistetaan mainita palkkakatto ja sen vaikutus NHL:ään. Vähemmälle huomiolle on jäänyt toisenlainen katto.

- Ennen saattoi pelata 10 vuotta alasarjoissa ja päästä välillä kokeilemaan NHL:ssä. Hommasta sai kunnon palkkaa, josta jäi vähän säästöönkin peliuran jälkeiselle ajalle. Nyt 75 000 dollarin palkkakatolla se on mahdotonta, kertoo jokerivahti Tim Thomas.

75 000 dollaria on uuden työehtosopimuksen määrittelemä ns. kaksisuuntaisen sopimuksen enimmäispalkka farmiliiga AHL:ssä.

- 75 000 voi kuulostaa maallikon mielestä isolta rahalta. Monissa AHL-kaupungeissa kuitenkin pelkkään vuokraan menee 2 000 taalaa kuussa. Siihen sähköt ja kaapeli-tv ja perheen elätys päälle, niin eipä käteen enää paljon jääkään. Eikä AHL:ssä ole edes minkäänlaista vakuutusturvaa loukkaantumisten varalle, Thomas tilittää.

AHL on jo muutaman edelliskauden ollut ainoa liiga, jonka pääasiallinen tarkoitus on kehittää pelaajia NHL-uralle. Nuorten lupausten seassa on kuitenkin jatkuvasti pelannut veteraaneja. Nyt tilanne on muuttumassa.

- Kaikki 27 - 33-vuotiaat ovat suuntaamassa Eurooppaan, Thomas kertoo.

- AHL-seurojen on todella vaikea löytää veteraaneja, koska kukaan ei halua pelata siellä.

Thomasin mielipide uudesta työehtosopimuksesta onkin selkeä.

- Mielestäni näyttää siltä, että yläkerran rikkaat tähdet myivät alakerran väen sopimusneuvotteluissa.

"Filppula on riittävän hyvä pelatakseen NHL:ssä"

Jokerien kokoonpanoon jäi elokuun puolivälissä ammottava aukko, kun ykkössentteriksi kaavailtu Valtteri Filppula teki sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa. Thomasin mielestä työehtosopimuksen muuttuneilla eurooppalaissäännöillä oli vaikutuksensa Filppulan lähtöön.

- Filppulan kannalta oli oikea hetki lähteä. Uusien sääntöjen mukaan ei ollut mitään syytä enää odottaa, Thomas toteaa.

Aiemmin eurooppalaispelaajat pysyivät varaamisestaan asti saman seuran listoilla, ellei tämä sitten päättänyt syystä tai toisesta luopua pelaajaoikeuksista. Nyt eurooppalaispelaajia koskevat pääosin samat säännöt kuin Pohjois-Amerikastakin varattuja.

- Vanhojen sääntöjen aikaan kannatti kehittyä täällä kunnes oli 23-vuotias. Vuosi vuodelta olisi saanut enemmän rahaa ja paremman sopimuksen. Nyt uusien sääntöjen mukaan, mikäli olen ymmärtänyt oikein, homma on käytännössä päinvastoin, Thomas kertoo.

- Filppula on riittävän hyvä pelatakseen NHL:ssä, ehkä hän löytää jo paikan ylhäältä. Tänä kesänä hän oli jo niin paljon parempi kuin viime syksynä. Hän kehittyy koko ajan. Vuosi täällä olisi ehkä vielä ollut hyväksi, mutta useampi olisi vain pidätellyt hänen kehittymistään.

"Minulle 75 000 on liian vähän"

Kun Jokerit tuskailee lähtijöiden paikkojen täyttämisen kanssa, voi viime kevään finaalivastustaja Kärpät keskittyä jo täysillä tulevaan kauteen.

- Itse toivoin, että Viuhkola, Jokinen ja Bäckström olisivat kaikki lähteneet. Se olisi helpottanut meidän urakkaamme, Thomas nauraa.

Erityisesti Viuhkolan jääminen Suomeen kummastuttaa Thomasia, joka epäileekin, ettei Chicagossa täysin ymmärretä monipuolisen keskushyökkääjän arvoa.

- En tiedä miksi Viuhkola ei tehnyt sopimusta. Olen pelannut hänen kanssaan ja häntä vastaan, mielestäni hän on parhaita NHL:n ulkopuolella olevia pelaajia.

Kärppävahti Niklas Bäckströmin siirron Boston Bruinsiin kaatoi lopulta NHL:n ja IIHF:n sopimuksessa ollut varaamattomien pelaajien siirtotakaraja. Bruins on tuttu organisaatio myös Thomasille, joka pelasi pari kautta farmiseura Providence Bruinsissa ennen jokeripestiään.

- Tällä hetkellä kavereita otetaan vain kahden suunnan sopimuksilla. Ja kaksisuuntaisilla sopimuksilla lähtevät periaatteessa vain Bäckströmin kaltaiset kaverit, joilla ei ole aiemmin ollut NHL-sopimusta. Heillä on mahdollisuus allekirjoituspalkkioon, jota ei lasketa mukaan joukkueen palkkabudjettiin, Thomas selvittää.

- Minä en voi saada allekirjoituspalkkiota, koska se vähennettäisiin seuran käytettävissä olevasta palkkasummasta. Bäckströmille 75 000 dollaria ja allekirjoituspalkkio voi olla riittävästi, minulle 75 000 on liian vähän.

» Lähetä palautetta toimitukselle