Tšekki kaatoi alkulohkojen päätösottelussa isäntämaa Sveitsin lukemin 5-0. Tšekkiläiset eivät jättäneet sveitsiläisille palaakaan, vaan hallitsivat ottelua avauskiekosta päätössummeriin.
Tšekin Pavel Zacha piti tärkeänä, että puolivälieriin lähdettäessä on voitto alla.
− Pelasimme tänään hyvän ottelun kokonaisuutena. Se auttaa todella paljon, että on voitto alla, kun lähtee pudotuspeleihin, Zacha tietää.
"Unelmani pienempänä oli se, että minut varattaisiin ensimmäisellä kierroksella"
Zacha pelaa yhdessä David Kasen ja Michael Spacekin kanssa Tšekin ykkösnyrkissä, jossa puolustavat Jakub Zboril ja Libor Hajek.
Tämä kentällinen viimeisteli tšekkiläisten viidestä maalista neljä ja oli ehdottomasti tehokkain lenkki Tšekin joukkueesta.
Myös Zachalta lähti kiitokset hyville ketjukavereilleen.
− Tykkään pelata tässä kentällisessä. Kemiamme toimivat erittäin hyvin. Uskon, että tänään näytimme, että pystymme kaikki pelaamaan tällä tasolla hyvää jääkiekkoa.
Tšekin alkulohko ei sujunut ruusuilla tanssien, mutta tarvittavat voitot tšekkiläiset onnistuivat kairaamaan Sveitsistä ja Latviasta. Täysin tyytyväinen Zacha ei ollut joukkueensa suorittamiseen alkulohkossa.
− On tavallaan hyvä, että hävisimme sen ensimmäisen pelin Suomelle, koska siinä vaiheessa voi vielä muuttaa asioita. Olemme parantaneet koko ajan ja nyt saimme tärkeän 5-0-voiton lohkon päätteeksi.
Zacha siirtyi Tšekistä Bili Tygri Liberecistä kuluneeksi kaudeksi Sarnia Stingiin Ontario Hockey Leaguehin. Tšekkiläishyökkääjä paukutti Pohjois-Amerikassa 34 tehopistettä 37 otteluun. Vaikka Sarnia tippuikin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, niin pelaaminen Pohjois-Amerikassa on ollut mieleen.
− Sarniassa on ollut hienoa pelata. Haaveilen NHL-urasta ja minulle kerrottiin, että olisi hyvä siirtyä vuosi ennen varaustilaisuutta OHL:ään. Se oli hyödyksi, sillä Pohjois-Amerikassa pelataan täysin erilaista kiekkoa kuin täällä ja kaukalo on pienempi. Kaukaloilla ja pelityyleillä on paljon eroa.
− Kausi meni ihan hyvin, vaikka hävisimme ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Erielle voitoin 4-1. Sarjassa sai pelata ikäryhmän parhaita vastaan ja nautin siitä, Zacha tarinoi.
"häviöllä olemme ulkona turnauksesta ja siihen meillä ei ole varaa"
Zachasta on povattu ensimmäistä poimittavaa eurooppalaisnimeä tulevan kesän NHL-varaustilaisuudessa. NHL:stä unelmoiva tšekkiläinen on ollut iloinen, että häntä on arvioitu ensimmäisten joukossa varattavaksi.
− Unelmani oli pienempänä, että minut varattaisiin ensimmäisellä kierroksella. Kun huomasin, että olen arvioissa kärkikymmenikössä, niin olin hyvin iloinen, Zacha hymyili.
− Jos varaukseni tulee ensimmäisen kymmenen joukossa, niin unelmani täyttyy. Tämä MM-turnaus on viimeinen mahdollisuuteni näyttää, että olen ansainnut korkean varauksen. Kesällä näemme sitten, mitä tapahtuu.
Seuraavaksi Tšekillä on edessään kova paikka, sillä vastaan asettuu ikäryhmän kärkijoukkue Yhdysvallat. Tšekkiläishyökkääjä uskoo kuitenkin omiensa mahdoolisuuksiin ennakkoon vahvempaa Yhdysvaltoja vastaan.
− Meillä on nyt yksi päivä vapaata, joka on tärkeää. Sen jälkeen katsellemme videoita ja valmistaudumme Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu on itselleni ensimmäinen tämän ikäryhmän yhdysvaltalaisia vastaan, joten en oikein tiedä, mitä pitäisi odottaa.
− Meidän täytyy vain pelata hyvää peliä. Sitä samaa kiekkoa, mitä Sveitsiäkin vastaan. Meidän pitää olla alusta asti valmiita pelaamaan ja uskon, että voitamme. Nyt pelin henki on se, että häviöllä olemme ulkona ja siihen meillä ei ole varaa, tšekkiläinen päättää luottavaisena.