Vehanen: "Matka on pitkä"

LIIGA / Haastattelu
Petri Vehasen tekeminen on parantunut sarjan edetessä.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Lukko ja Pelicans taistelivat tiukasti sarjapisteistä lauantai-illan koitoksessa. Kotijoukkueen maalivahti Petri Vehanen piti loistavilla torjunnoillaan vieraiden maalimäärän pienenä ja pohjusti samalla joukkueelleen tärkeän voiton.

Lukon taistelu Pelicansia vastaan on päättynyt kotijoukkueen kahden maalin voittoon. Yksi voiton takuumiehiä oli mainiosti torjunut maalivahti Petri Vehanen, joka pysäytti vieraiden tekoyrityksistä 34 ja päästi vain yhden kiekon selkänsä taakse.

- Keskiviikon TPS-peli oli meiltä huono, ja siitä lähdettiin parantamaan viikonlopun otteluihin.

- Tänään pelaamisessa oli mukavasti tunnetta ja hyvää taistelua. Oikeastaan viikonlopun molemmat pelit olivat meiltä hienoja suorituksia. Myös omaan peliin pitää olla tyytyväinen, maalivahti miettii kahden päivän saldoa.

- Pelicans pelasi kuten odotimmekin. Kuntopuntarissakin korkealla oleva joukkue taisteli, kuten he ovat tehneet jo usemmassa pelissä.

Kotijoukkueen tavoite kauden alussa oli runkosarjassa kuuden joukkoon sekä siinä ohessa 100 sarjapistettä. Maailmanmestarivahti ei ole itselleen kriittinen, vaikka joukkue ei ole tällä hetkellä kuuden joukossa.

- Pitää olla itselleen armollinen, eikä tuomita liian kriittisesti jokaisesta häviöstä. Matka on pitkä, ja tekemistä riittää. Marginaalit SM-liigassa ovat todella pienet. Tappio tulee helposti, jos päivän tekeminen ei ole kunnossa, Vehanen huomauttaa.

Kauden alussa Vehanen istui useampia pelejä kakkosvahtina, mutta marraskuun alusta mies on vartioinut yhtä vaille kaikissa Lukon otteluissa. Kova pelaaminen ei miestä kuitenkaan huoletuta.

- Kyllähän tammikuusta muodostuu fyysisesti raskas, kun pelejä on paljon. Mutta ei se joulukuu mitenkään helppo ollut, kun piti joka peliin hakea se keskittyminen pienen tauon jälkeen. Sanoinkin jätkille tänään aamulla, että on mukavaa kun taas päästään pelaamaan.

Tekemistä riittää

Lukon kausi on surkean alun jälkeen mennyt parempaan suuntaan, mutta joukkue on edelleen kaukana paikasta kuuden joukossa. Kokenut maalivahti ei kuitenkaan ole huolissaan tilanteesta.

- Ei omassa tekemisessä ole mitään yksittäistä osa-aluetta, johon olisin pettynyt. Ja päinvastoin todettuna, kaikkia alueita pitää edelleen parantaa. Sarja on vasta hieman yli puolivälin, joten tekemiselle on edelleen hyvää aikaa.

- Sama tilanne se on joukkueen kanssa. Olemme ottaneet askelia eteenpäin, mutta kehitettävää riittää edelleen, Vehanen korostaa työn merkitystä.

Maalivahtien kohdalla puhutaan paljon nollapeleistä. Vehanen ei tunnustaudu niiden suureksi palvojaksi.

- Tärkeintä on aina voitto. Nollapeli tulee jos on tullakseen. Sen tulemiseen vaikuttaa aina niin monta asiaa, ettei sitä kannata miettiä koskaan. En tarvitse koko kaudelta yhtään nollapeliä, kunhan vaan joukkue voittaa, filosofoi veräjänvartija.

NHL:n työsulun takia kausi on ollut poikkeuksellinen. Kovia pelimiehiä löytyy useammasta joukkueesta, niin myös Lukosta.

- Onhan se perustekeminen noilla miehillä astetta kovempaa, kuin SM-liigapelaajalla. Mutta ei asia ole niin mustavalkoinen, kuin moni saattaa ajatella. Ihmisiä hekin vain ovat.

- Hienosti ovat tanskalaiset olleet mukana, eikä sopimustilanteen eläminen lähes päivittäin ole näkynyt jätkien tekemisessä. He lähtevät sitten kun se sopimus syntyy. Ei sillä asialla kannata päätään vaivata, muotoilee Vehanen poistuen hymyssä suin pelin jälkeiseen loppuverryttelyyn.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle