Joulu ja vuodenvaihteen aika ovat usein ihmisille merkittävää aikaa. Silloin usein päästään hengähtämään arjen kiireistä ja lataamaan akkuja tulevaa vuotta varten. Liiga-kauden 2015-2016 joulutauko oli Ässien Juuso Wallille erittäin merkittävä.
− Siinä vuodenvaihteen jälkeen alkoi paikkani edustusjoukkueessa varmistua, kun pelit sujuivat niin hyvin, iloitsee Walli.
Kuluvan kauden 23 ensimmäistä peliä hän tahkoi nuorten SM-liigaa.
Walli on tunnistanut omat vahvuutensa ja kehittänyt niitä. Viime peleissä pakkiparina toiminut Troy Vancekin saa kiitosta nuorelta porilaiselta. Kehityskohteita on viety eteenpäin muun muassa maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahlin avustuksella laukaisutreeneissä.
− Nyt kun olemme saaneet pelata yhdessä, olemme löytäneet hyvän kemian. Minä pyrin pitämään pelini mahdollisimman yksinkertaisena, kun kiekollista taitoa ei välttämättä ole niin paljon, miettii Walli.
Ässien puolustajalla on taustaa muustakin urheilusta kuin jääkiekosta.
− Harrastin yleisurheilua aika laajasti, juoksusta kuulantyöntöön. Se on tukenut jääkiekkoakin hyvin sopivana kesälajina.
Oman roolinsa ässäpakki on kuitenkin hoitanut hyvin. Liiga-uran avausmaali odottaa vielä aikaansa, mutta ensimmäinen syöttöpiste on jo tilastoissa. Erityisesti teholukema kuusi pykälää plussan puolella kertoo onnistumisesta. Ässät palkitsikin vahvan sisääntulon joukkueeseen kahden vuoden jatkosopimuksella.
Edustusjoukkue taistelee viimeiseen asti pääsystä pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, mutta siinä kamppailussa kumpikaan tulos ei välttämättä päätä Wallin kautta.
− Sen enempää asiasta ei ole keskusteltu, mutta todennäköisesti kausi jatkuu junioreissa. Nyt keskitytään kuitenkin pääsyyn Liigan pudotuspeleihin. Olisi hienoa saada niistäkin kokemusta heti ensimmäisella kaudella, kertoo Walli.