"Noinkohan Gabriel Landeskog enää palaa NHL-peleihin," oli ensimmäinen ajatukseni, kun Colorado Avalanche tiedotti monivuotisen kapteeninsa polvileikkauksesta ja toipumisennusteesta, jonka mukaan ruotsalaishyökkääjä olisi sivussa myös ensi kauden runkosarjan.
Kaksi kokonaista kautta pelaamatta, edessä uusi leikkaus, jonka Landeskog itse myöntää olevan jääkiekkoilijoille epätavallinen ja edellisestä leikkauksesta kuntoutuminen ei ole edennyt toivotulla tavalla – yhdistelmä ei varsinaisesti säteile toiveikkuutta 30-vuotiaalle urheilijalle, jonka edellisestä edes lähes kokonaisesta runkosarjasta on aikaa neljä vuotta.
I had the same surgery performed on my left knee. It’s a brutal rehab process and mine never recovered to a point that made skating at the NHL level possible. However, I do wish him well and hopefully he gets back to playing. https://t.co/DMOm4bjtoT
— Marc Methot (@MarcMethot3) May 9, 2023
Saman leikkauksen läpikäynyt Marc Methot jakoi oman kokemuksensa, kuinka paluu NHL-tasolle ei ollut mahdollista. Kevan Miller puolestaan joutui jättämään yhden kokonaisen kauden väliin polvivamman vuoksi ja palasi vielä pelaamaan, mutta lopulta uran päättäminen oli ainoa vaihtoehto.
Miksi Stanley Cupin ja kaksi maailmanmestaruutta voittanut Landeskog ei vain lopeta pelaamistaan ja keskity tavalliseen arkeen?
Totta kai vammat ja kuntoutumisprosessit ovat yksilöllisiä ja tapauskohtaisia, mutta historian valossa todennäköisyydet eivät ole Landeskogin puolella.
Niinpä hyvin nopeasti seuraava ajatukseni oli: “Miksi Stanley Cupin ja kaksi maailmanmestaruutta voittanut Landeskog ei vain lopeta pelaamistaan ja keskity tavalliseen arkeen?”.
Juttelin äskettäin kahden terveysongelmista kärsineen jääkiekkoilijan kanssa, joista toinen joutui vammansa vuoksi uransa lopettamaan ja toinen pystyi pelaamaan vain yhden ottelun päättyneellä kaudella – molemmilla oli pitkän pelaamattomuuden myötä jääkiekko pudonnut prioriteettina terveyden ja arjessa pärjäämisen alapuolelle.
Keskusteluissa nousivat esiin myös opiskelut ja työelämä eli jääkiekkoilijan identiteetin korvaaminen toisella. Samasta aiheesta puhui podcastissa sekä ammatillisella että omakohtaisella kokemuksella Tuomas Grönman, joka pelasi polvivamman vuoksi viimeiset pelinsä vain 29-vuotiaana.
Peliuransa päätyttyä Grönman opiskeli psykologiksi, mutta sitä edelsi kipuilu jääkiekkoilijan identiteetin kanssa, kun jääkiekkoilijan uraa ei enää ollutkaan mutta ei vielä mitään muutakaan. Jälkikäteen tilanteesta puhuessaan Grönman tiedosti olleensa tuolloin masentunut.
Landeskog on ollut kommenteissaan toiveikas kaukaloon paluun suhteen, mutta nyt olisi seitsemän miljoonan taalan paikka miettiä, mitä elämässä voisi olla jääkiekon sijaan ja mille sijoille arvojärjestyksessä asettuvat jääkiekko, terveys ja jokapäiväinen arki.
Uran lopettaminen “kesken” ei tee Landeskogista yhtään vähäisempää jääkiekkoilijaa, mutta urheilu-uran jälkeiseen elämään keskittyminen olisi todennäköisesti fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle enemmän hyödyksi kuin epätoivoiselta vaikuttava yritys jatkaa pelaamista.
