Keskiverron liigaseuran realiteetteihin kuuluu, että yleisesti ennakoimattoman menestyksen kohdatessa sen arkkitehtejä on vaikeaa kiinnittää seuraavalle kaudelle. Sisäinen kasvu on elinehto saavutetun tason ylläpitämiseksi, ellei kansainvälisiltä vesiltä tartu verkkoihin mitään mullistavan kokoluokan vonkaleita.
Seitsemässä vuodessa pelaajabudjettiaan kahdella kolmanneksella korottaneeseen SaiPaan pätivät pitkään samat realiteetit. Tällä kaudella kaikki on kuitenkin toisin.
Joukkue, jolle pelkkä pudotuspeleihin pääsy oli viime kauden alla sensaatio, selvisi puolivälieriin ja oli pakotettu nöyrtymään TPS:lle vasta sarjan kuudennessa ottelussa. Tästä huolimatta sputnikit saivat kiinnitettyä kymmenestä parhaasta pistemiehestään yhdeksän myös alkavalle sesongille. Joukkueen ainoat varsinaiset menetykset olivat KalPaan siirtynyt Lasse Lappalainen ja Amerikan-valloitukselleen suunnannut Urho Vaakanainen. Puolustuksen kiekollisen pääministerin hankintaa lukuun ottamatta kaikki syntyneet aukot on kesän mittaan paikattu – jos kohta SaiPa-pakisto kokonaisuutena onkin kokenut nuorennusleikkauksen. Moinen siirtomarkkinapresenssi on saipalaisittain täysin poikkeuksellista.
"SaiPalla on yhtä kaikki käsissään historiallisen laadukas joukkue, jota valmentaa laatuluokan visionääri"
Kun huomioidaan vielä Kisapuiston uumenten alaovista sisäänpäin siirtynyt nuorten ja/tai urallaan ylöspäin matkalla olevien pelaajien massa, on selvää, että SaiPa on vahvistunut viime kaudesta. Kenties kuvaavin esimerkki SaiPan materiaalin leveydestä on se, että takavuosien kultakypärää ja pyhän lehmän mainetta nauttivaa Ville Kohoa on varaa peluuttaa loukkaantumisten runnellessakin nelosketjussa. Laadukkuuteen on toisaalta syytäkin, sillä neljäksi vuodeksi ennalleen jäädytetty pelaajabudjetti nostettiin nyt tasan kahteen miljoonaan euroon, muhkeimmaksi koko seurahistoriassa. Se, kuinka pitkälti korotus on juhlavuoteen elimellisesti kuuluvaa markkinointipöhistelyä tai vastaus muuhun kuin äänekkään yleisönosan vaativaan argumentaatioon, on toki kysymys sinänsä.
SaiPalla on yhtä kaikki käsissään historiallisen laadukas joukkue, jota valmentaa laatuluokan visionääri, Tero Lehterä. Ensimmäinen täysin SaiPa-taustaton päävalmentaja sitten 90-luvun divariaikojen lunasti toden teolla paikkansa seuran miesten kansoittamassa jatkumossa. Valinta oli seuran henkilövalintojen turvahakuisuuden tuntien iso askel kohti raikkautta ja ennen muuta kannattavaksi osoittautunut riski.
Onnistumisen arvoa korostaa entisestään se, että vuosi sitten Lehterä peri Ari Santaselle rakennetusta joukkueesta likimain kaksi kolmannesta. Tulevan kauden SaiPa on vuorostaan rakennettu pari poikkeusta pois lukien täysin Lehterän aikana kiinnitetyistä osasista. Lehterä pääseekin nyt näyttämään ensi kertaa Liigassa kyntensä omannäköisellään rykmentillä – puhtaaksi pestynä menneiden vuosien rasitteista.
"Puolustuksen kiekollisen pääministerin hankintaa lukuun ottamatta kaikki syntyneet aukot on paikattu"
Jo nyt nähtyjen näyttöjen perusteella Lehterän palveluksille lienee kysyntää vuoden päästä vielä Kisapuiston loisteputkiakin kirkkaammassa valaistuksessa. Ellei UK-Areenan toisessa kerroksessa saada taiottua täysin ilmiömäistä kania silkkipytystä, vuoden päästä SaiPalla on uusi päävalmentaja. Vaikka Saimaan rannoille on saatu ennenkin tuloksekkaiksi osoittautuneita koutseja, jää saappaisiin tällä kertaa väistämättä tilaa jo yksin pelaajavetovoimaa ajatellen.
Joukkueen muukin sopimusrakenne kielii suuren cash outin ajoittumisesta keväälle 2019. Lukuisten viime kauden komeettojen kontrahdit päättyvät tulevana keväänä. Sen jälkeen on jatkamassa nykykatsannossa lähinnä nuoruuden nälkää ja Anssi Löfman. Vaikka Lappeenranta olisikin sitaateissa kuinka kiva kesäkaupunki, se käy auttamatta pieneksi useammalle junantuomalle ensi kevään päätteeksi.
Sitä ennen kivassa kesäkaupungissa juhlitaan sen 70-vuotiasta jääkiekkoylpeyttä juhlakauden arvolle sopivalla joukkueella – haastajan asemassa, ennakoissa suorasta puolivälieräpaikasta taistellen. Se on lähihistorian saatossa ollut varsin toimiva yhdistelmä.
