Mielipide

Näkemys: Juhamatti Aaltosen hankkiminen on kiistaton näyte Pelicansin tämänhetkisestä uskottavuudesta

LIIGA / Kolumni
Pelicans on tehnyt itsestään tänä talvena uskottavan ja varteenotettavan kärkijoukkueen Liigassa. Lahdesta kaudella 2009–2010 maailmalle ponnistaneen Juhamatti Aaltosen paluu mastokaupunkiin osoittaa tämän todeksi.

Aiemmin tällä kaudella kärkijoukkueen leiman Lahteen toivat luonnollisesti sarjataulukon kärkipäässä keikkuminen sekä uskottava pelitapa. Pelicansiin luotiin ex-luotsi Petri Matikaisen aikakaudella 2015−2018 röyhkeää ja armotonta hyökkäämistä suosiva tyyli, jonka kanssa jokainen vastustaja saa olla varuillaan.

Lahtelaisjoukkue on ainakin tällä kaudella näyttänyt sen, että nyt tuo kolme ja puoli kautta hiottu pelitapa tulee illasta toiseen jokaisen selkäytimestä.

Pelicansin yksilöt ovat olleet ilmiliekeissä – niin kaukalossa kuin toimistossa. Oliwer Kasken, Hynek Zohornan, Jussi Olkinuoran, Jakub Skarekin ja viimeisimpänä todennäköisesti myös Juhamatti Aaltosen hankkimiset ovat onnistuneita.

Pelaajamarkkinoiden onnistumiset kertovat siitä, että Lahdessa on menty eteenpäin kaukalon lisäksi myös toimistolla. Mitä maailmanmestari Aaltosen hankkiminen viestii muualle?

Koska Aaltonen on mainituista isoin nimi, näkyy hänen nappaamisensa kaikkialla. Tässä tulee esiin joukkueen potentiaalisuus ja vuosien ajan tapahtunut kokonaisvaltainen kehittyminen, mutta Aaltosen saapuminen osoittaa lisäksi päävalmentaja Ville Niemisen onnistumisen penkin takana.

Kaikista saavutuksistaan huolimatta Aaltosella on maine myös ongelmatapauksena. Merkittävin henkilö hänen tuoreen seuravalintansa takana on monivuotinen tuttavansa Pasi Nurminen, mutta Aaltosen kaltainen taiteilija ei tulisi mihin tahansa valmennukseen. Ja Pelicansin päävalmentaja on kuitenkin Nieminen, ei pääomistaja ja kakkosvalmentaja Nurminen.

Aaltoselta sopii odottaa enemmän kuin mitä tällä kaudella on nähty. Ihan kuka vain ei hio sitä timanttia esiin. Nieminen – Nurmisen avulla – voi sen tehdä. Mitä on tällä kaudella käynyt esimerkiksi Kaskelle, Taavi Vartiaiselle, Aleksi Mustoselle, Niko Kivelälle, Hannes Björniselle, Artturi Toivolalle, Santtu Kinnuselle ja niin edelleen?

He pelaavat uransa parasta kauttaan. Kiitos Niemisen johtamisen.

Aaltonen itsekin viittasi Pelicansin videohaastattelussa siihen, että edellinen Lahden kausi oli hänen ponnahduslautansa. Ehkä niin käy nytkin?

Supertähti Aaltosen paluu Lahteen osoittaa Pelicansin tämänhetkisen uskottavuuden ja potentiaalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös