Viime sunnuntaina nähtiin kaksi Liiga-seurojen viestintää ja arvoja punnitsevaa tapahtumaa. Ben Blood möläytti mikroblogipalvelu Twitterissä, että epäilee Kärppien Radek Koblizekin esittävän loukkaantunutta.
Tähän hyvin todennäköisesti Bloodin palkanmaksaja, Tappara, puuttui kriisiviestinnällään ja puolustajan twiitit poistuivat bittiavaruuteen, ja tilalle ilmestyi pahoittelut omasta käytöksestä. Tämän tapauksen Tappara hoiti niin mallikkaasti kuin voi – ammattilaisorganisaatio nappasi arvonsa yhdellä twiitillä paljastanutta yhdysvaltalaista henkistä alakoululaista korvasta.
Toinen polttava peruna onkin vaikeampi.
Janne Puhakka tuli julkisuuteen ensimmäisenä entisenä Liiga-pelaajana, joka on homoseksuaali. Tämän keskustelun kautta koko jääkiekkoyhteisön arvot on laitettu puntariin. Oma seksuaali-identiteettihän on vain osa persoonaa, jonka ei pitäisi liittyä millään tapaa kaukalossa tapahtuviin esityksiin, joilla pelaajan osaamista mitataan.
Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää keskustelua jääkiekkopiireissä on tähän saakka käyty aivan muulla tavalla kuin julkisesti – poislukien jääkiekkoihmisten yksittäiset seksuaalivähemmistöjä tönivät möläytykset. Mielestäni tämä kuvastaa erinomaisesti aiheen tulenarkuutta, sillä käytännössä asiaan pitäisi olla yksi mielipide.
Tämä puolestaan tekee asian ongelmalliseksi.
Myös Suomessa on edelleen paljon konservatiivisuutta, jossa esimerkiksi seksuaalisesta suuntautumisesta, pukeutumisesta tai miehen ulkonäön ehostamista pakkeleilla järkytytään. Jos yleisesti esimerkiksi homoseksuaalisuus herättää kummaksuntaa, se herättää sitä varmasti myös osassa jääkiekkopiirejä.
Puhakka epäili, että julkihomous olisi voinut olla hänelle jääkiekkouralla este työllistymiselle. Vaikka kyse saattoikin olla vain pelosta, pelkokin syntyy jostain. Hyvin todennäköisesti konservatiivisesta "ÄIJÄKULTTUURISTA". Jääkiekkopiireissä on paljon konservatiivisuutta, jolloin seksuaalinen suuntautuminen voi aiheuttaa allergiaa. Esimerkiksi Raimo Summanen ei sano vastustavansa homoseksuaaleja, mutta on sitä mieltä, että urheilumaailma ei voi olla täysin tasa-arvoinen.
Seurat ja koko lajipiiri onkin viestintänsä kanssa melko lailla puun ja kuoren välissä, kolmen näkyvän valinnan keskellä. Jos vanhakantaisesta ajatusmaailmasta huolimatta väheksyntä kielletään yleisen hyväksynnän nimissä, ulkokuorta kiillotetaan tekopyhin keinoin. Kieltämällä vähemmistöjen oikeudet joutuu negatiivisen kierteen keskipisteeksi. Asiasta voidaan myös vaieta, jolloin johtopäätökset jätetään muiden käsiin.
Liiga-seurojen viestinnällistä ammattimaisuutta puidaan tällaisissa tapauksissa toden teolla. Strategia tai sen olemattomuus paljastuu hyvin nopeasti, jos viestintä esimerkiksi jättää tulkinnanvaraa.
Keskustelin parin vähemmistön edustajan kanssa ja viesti oli selvä: "euroakaan ei putoa niille seuroille, jotka eivät kykene julkilausumaan selkeää suvaitsevaista näkemystä".
Siinä seurat on Liiga-seuroille nuora, jolla tanssia.
