Miro Heiskanen on upea pelaaja. Tulokaspuolustajalle tehot 12+21 on komea saavutus. Lisäksi vuonna 2017 varaustilaisuuden kolmantena valittu suomalainen pelasi keskimäärin yli 23 minuuttia ottelua kohden – kaksi minuuttia enemmän kuin toiseksi eniten peluutettu tulokas Rasmus Dahlin. Tuo ero on kiistatta jättiläismäinen.
Erinomaisesta kaudestaan huolimatta Heiskanen ei mahtunut kolmen Calder Trophy -finalistin joukkoon. Tästä on kuitenkin turha provosoitua tai etsiä epäoikeudenmukaisuutta.
Vancouver Canucksin Elias Pettersson oli ylivoimaisesti tehokkain tulokas. Ilman Jordan Binningtonin huikeaa torjuntavirettä St. Louis Blues puolestaan ei pelaisi pudotuspelejä, vaan olisi toivonut varausvuoroarvontaan aikaista varausta.
Buffalo Sabresin viime kesän ykkösvaraus Dahlin nakutti pelkästään syöttöpisteitä enemmän kuin Heiskanen tehopisteitä. Myös laukaisuhallinnassa ruotsalainen oli edellä, vaikka pelasi joukkueessa, joka taisteli pudotuspelipaikasta viimeksi marraskuussa. Dahlinin suorituksen arvoa nostaa sekin, että hän pelasi pitkälti koko NHL:n heikoimman tehotilastolukeman kirjauttaneen Rasmus Ristolaisen puolustajaparina. Suomalaisen lukema oli järisyttävä -41. Dahlinin siedettävä -13.
Calder Trophyn voi voittaa vain yhdellä kaudella. Nykynäyttöjen perusteella Heiskanen voi jo muutaman vuoden sisällä olla realistinen kandidaatti Norris Trophyn voittajaksi.
Lisäksi Dahlin on vuoden Heiskasta nuorempi ja alla on yksi kausi vähemmän aikuisten sarjassa ennen NHL-debyyttiä. Heiskasen kautta luonnollisesti verrataan eniten saman pelipaikan Dahliniin, mutta harva seikka puoltaa suomalaisen asettamista ruotsalaisen edelle. Suomalaisessa keskustelussa toki kansallisuus lukeutuu niihin, mutta sillä ei tietenkään todellisuudessa ole merkitystä.
Finalistikolmikko on paikkansa ansainnut, eikä edes Heiskasen huippukausi anna syytä nimetä poikkeuksellisesti neljää finalistia. Huippukausi, loistava pelaaja, mutta muitakin loistavia löytyy.
Calder Trophyn voi voittaa vain yhdellä kaudella. Nykynäyttöjen perusteella Heiskanen voi jo muutaman vuoden sisällä olla realistinen kandidaatti Norris Trophyn voittajaksi.
Joka tapauksessa suomalaisesta on helppoa ennustaa johtavaa puolustajaa ja organisaationsa kulmakiveä. Siinä vaiheessa tulokaspalkinnosta paitsi jääminen on merkityksetöntä, sillä Heiskanen on briljantti pelaaja, vaikka ei voitakaan Calder Trophya. Eikä voita Dahlinkaan, vaan toinen ruotsalainen eli Canucks-hyökkääjä Pettersson. Sikäli muiden ehdokkaiden henkilöllisyyksillä ei ole edes suurta merkitystä. Yksi on selkeästi yli muiden.
Heiskasen kohdalla kannattaa unohtaa naapurikateus sekä muka-epäoikeudenmukaisuudet ja keskittyä mieluummin upean taidokkaaseen pelaamiseen. Sitä on luvassa vielä tällekin kaudelle.
