Kyse voi olla siitä kuuluisasta mediapelistä. Ja sitä sen on oltavakin, sillä pukukopissa ja harjoituksissa tuolla tavalla ei ole järkeä omalle joukkueelle puhua. Vastustajaa on syytä kunnioittaa, mutta joku raja siinäkin on. Lopulta tervehenkinen kehuminen muuttuu epäterveeksi ylistämiseksi ja ikään kuin salaa omien pelaajien aliarvioimiseksi. Nöyryys kääntyy itseään vastaan.
Kärppien materiaali oli paperilla paljon laadukkaampi kuin HPK:n. Kauppalehden jutussa kerrotaan, että Kärppien talousluvut ovat massiivisia verrattaessa HPK:hon. Oulun Kärpät Oy:n liikevaihto oli viime kaudella 11,2 miljoonaa euroa, HPK:lla 5,3 miljoonaa. Voittoa Kärpille kertyi viime kaudella 900 000 euroa, HPK:lle 123 000 euroa. Kaksi edellistä kautta olivat Hämeenlinnassa miinusmerkkisiä. Kärppien pelaajabudjetti oli hieman yli kolme miljoonaa euroa, HPK:n noin 1,8 miljoonaa.
Urheilutoimenjohtaja Harri Aho yhteistyössä muun Kärppien organisaation kanssa hankki oululaisille erinomaisen maalivahtikaksikon ja puolustus oli Liiga-tasolle suvereeni. Runkosarjassa maaleja mättänyt hyökkäyskin oli paperilla sarjan ehdotonta eliittiä, useimpien mielestä sarjan paras, varsinkin Oskar Osalan ja Jussi Jokisen liityttyä ryhmään kesken kauden. Pelaajahankintaosasto onnistui Kärpissä suorastaan täydellisesti.
Kun urheilutoimipuoli on onnistunut, talouspuoli on kunnossa ja materiaali on sarjan parasta, niin jäljelle jää vain yksi kohde, joka ei onnistunut: valmennus.
On rehellistä antaa tunnustusta vastustajalle, mutta samaan aikaan Manner ei koskaan aidosti avannut sitä, miksi runkosarjaa hallinnut Kärppien joukkue oli niin suurissa vaikeuksissa HIFK:ta ja varsinkin HPK:ta vastaan – hieman jopa Ilvestä vastaan puolivälierässä. HPK:n nopeasta luistelusta ja paineistamisesta kyllä puhuttiin, mutta sehän on vain puolitotuus. Omaan tekemiseen pitää pystyä vaikuttamaan enemmän.
Nyt Kärpät oli se joukkue, jonka piti keksiä uusia keinoja voittaakseen, vaikka se rooli oli lähtökohtaisesti varattu altavastaajana finaalisarjaan lähteneelle HPK-veljeskunnalle. Manner kertoi itsekin, että tällä materiaalilla olisi pitänyt pystyä voittamaan.
Kärppien valmennus oli pitkin pudotuspelejä aika tavalla hukassa siinä, miten joukkue osaisi vastata vastustajoukkueiden pelaamiseen. Ei tarvitse olla edes kovin paljon provokatiivinen, jos sanoo, että Kärpät kitkutteli finaaliin hyvän materiaalin ansiosta – eikä vähiten tähtimaalivahti Veini Vehviläisen ansiosta. Ja valmennuksesta huolimatta. Kun oma pelitapa suli, runkosarjaa ylivoimaisesti hallinnut Kärpät ajautui finaaleissa pelaamaan altavastaajajääkiekkoa.
Yksi Kärppien pudotuspelien ongelma olivat erittäin huonot ensimmäiset erät. Se kertoo vain ja ainoastaan huonosta valmistautumisesta. Ja sekin menee sataprosenttisesti valmennuksen piikkiin.
Vuosina 2013–2016 Oulussa päävalmentajana vaikuttaneen Lauri Marjamäen kahden mestaruuskauden jälkeinen kolmas ja toistaiseksi viimeinen kausi Kärpissä oli varsin hankala, vaikka pronssia tulikin. Marjamäki oli aikansa mies paikallaan, mutta maajoukkuepestin aikana viimeistään selvisi, mikä hyvän alun jälkeen meni Oulussa vikaan. Pelitavallinen anti jäi vuosiksi kehityksestä jälkeen.
Marjamäki on sittemmin saanut itselleen kaivamaansa kuoppaan täytetyksi. Nyt on Mannerin aika tehdä samoin.
Mannerin johtama oululaisjoukkue oli runkosarjassa Kanada-Kärpät-lätkän lanseeraamana sarjan pelillinen esikuva. Lopulta pelitapa suli ja naftaliinista kaivettiin esihistoriallinen trap. Kyseinen pelitaparatkaisu on jokaisen jääkiekkoilijan DNA:ssa, eikä sitä tarvitse enää finaaleissa kenellekään opettaa. Mitä järkeä on pelata koko kausi erilaista jääkiekkoa kuin mitä kauden tärkeimmillä hetkillä pystyy pelaamaan? HPK ei muuttanut runkosarjasta juuri mitään, sen pelitapa ja identiteetti pysyivät, Kärppien ei.
Sen takia paperilla paras joukkue jäi hopealle. Vastuu on Mikko Mannerin ja muun valmennusjohdon. Päävalmentajan uraa tämä karkea epäonnistuminen määrittää seuraavaan osaamisen osoittamiseen saakka.
