Tiistaina monet mediat, mukaan lukien Jatkoaika, uutisoivat tähdistöottelun saapumisesta Liigan kalenteriin jo tulevaksi kaudeksi. Pian kuitenkin Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Risto Kauppinen kertoi lehdistölle lähetetyssä tiedotteessa, ettei moista ole suunnitteilla.
Kirjaus mahdollisen tähdistöottelun järjestämisestä on ollut sopimuksessa aiemminkin. Se ei kuitenkaan velvoita osapuolia järjestämään tähdistöottelua. Vaan olisiko tällaiselle kysyntää?
En usko. Ei ainakaan juuri nyt.
Tähdistöottelut ovat aina olleet kiinteä osa Pohjois-Amerikan urheilukulttuuria, ja siellä ne kuuluvatkin suurimpien urheilusarjojen kauteen. Esimerkiksi NHL:n tähdistöottelun ympärille on nykyään rakennettu kokonainen show, johon kuuluu taitokisoja, musiikkia, maskottiotteluita ja niin edelleen.
Suomessa tunnetuin esimerkki tähdistöottelusta lienee pesäpallon Itä-Länsi, joka on juurtunut merkittäväksi osaksi pesiskautta, ja sinne valituksi tuleminen on pelaajille edelleen suuri kunnia. Liigassakin on kokeiltu tällaista konseptia 90-luvulla, mutta kokeilut eivät saavuttaneet liiemmin suosiota.
Silloisen SM-liigan toimitusjohtajana toiminut Urpo Helkovaara kertoi Ylelle vuonna 2016, että otteluita soviteltiin sarjan joulutauolle. Joukkueilla oli tuolloin pikkujouluja ja muita huvituksia, ja sen seurauksena pelaajat saapuivat paikalle välillä rapakuntoisena.
Taalaliigan tähdistöotteluissa tämän kaltainen yhtälö on usein läsnä. Pelaajat tulevat edustamaan joukkuettaan ikään kuin lomafiiliksellä, eivätkä pelilliset asiat ole ykkösprioriteetti. Toisaalta NHL:n pyrkimyksenä on kasvattaa sen ydintuotteesta mahdollisimman kiinnostava sen saaman mediahuomion kautta. Moni varmasti maksaisi maltaita nähdäkseen maailman parhaat kiekkoilijat samaan aikaan jäällä.
Viime vuosina Suomessa on järjestetty vuosittaisia Liiga Alumni- sekä YouTube AllStars-otteluita. Näistä molemmat ovat keränneet joka kerta paikalle runsaita yleisömääriä, ja niissä on tähtisikermien ja show'n lisäksi kerätty rahaa hyväntekeväisyyteen. Tällaiset tempaukset ovat aina tervetulleita, sillä hyväntekeväisyyttä ei voi koskaan olla liikaa.
Kotoisessa Liigassa yhtenä ongelmana tulee toki se, ettei täällä ole suuria tähtipelaajia. Parhaat Euroopassa pelaavat suomalaiset ovat menneet kilpailun kiristyessä rahakkaampiin sarjoihin, jolloin seurat ovat joutuneet hankkimaan pelaajia ulkomailta. Kestävämpi yhtälö olisi nostaa joukkueeseen enemmän omia kasvatteja ja luoda heidän ympärilleen tarinaa, joka saa lapset pyytämään vanhempansa viemään heidät halleille.
On vaikea nähdä, että tälle kentälle mahtuisi enää kolmatta tähdistöottelua, joka toisi Liigalle merkittävää lisäarvoa. Sen tunkeminen keskelle kautta olisi hyvin vaikeaa, koska sarjaotteluita pelataan jo muutenkin ihan tarpeeksi.
Kyse on ennen kaikkea siitä, millainen tuote Liiga on jo ennen mahdollista tähdistöottelua. Ensin pelistä ja sen sisällä olevista hahmoista on saatava tarpeeksi kiinnostavia, jotta olisi MM-kisatasolla mitattavia tähtiä joita seurata. Tämän jälkeen tulisi raivata kalenteriin tilaa karsimalla pelattavien otteluiden määrää. Sitten voidaan miettiä kiinnostavaa oheistapahtumaa tosissaan.