Kouvolan KooKoo on kirjoittanut tämän kevään aikana suurenmoista tarinaa, jossa vuosia sarjan tyvessä rämpinyt joukkue on noussut haastamaan sarjan kärkijoukkueita. Joukkue pudotti puolivälierissä Jukurit ja ensimmäisessä välieräottelussa se nappasi vierasvoiton Tampereelta.
Vaikka KooKoo on ansainnut saamansa huomion ja paikallisvastustaja Ilves herättää suuria tunteita, huomio kannattaa kuitenkin kääntää jo takaisin vanhoihin mestareihin.
Tapparan kevät on sujunut jouhevasti ilman sen suurempia otsikoita, mikä on hieman hämärtänyt Liigan voimasuhteita. Tappara on edelleen joukkue, joka muiden pitää voittaa, jos haluaa mestariksi.
Pudotuspeleissä Tappara on osoittanut tuttua voittavaa pelaamista, mutta myös huomattavan paljon heikkoa pupeltamista. Varsinkin KooKoota vastaan Tappara on suorastaan tarjonnut voittoa vastustajilleen.
Tapparan hetkelliset uinahdukset omalla alueella sekä pelillisen jänteen katkeamiset ovat lopulta vain sivujuonteita välieräsarjan tarinassa. Tappara on edelleen terästä ja suurin suosikki uudeksi mestariksi. KooKoolta vaaditaan raamatullisen mittapuun ihmettä voittaakseen tamperelaiset neljästi välieräsarjan aikana.
Ottelusarjan käännekohta tapahtui lauantain ottelun ensimmäisen erän lopussa, kun KooKoon tärkein kenttäpelaaja, Petteri Nikkilä, loukkaantui päätykahinassa. Peli kääntyi tämän jälkeen täysin KooKoon puolustusalueelle.
Tappara otti ottelun täysin haltuunsa toisessa erässä ja voitti erän maalein 2–0 ja maaliodottamankin lukemin 1,53–0,43. Kolmannessa erässä Tappara takoi vielä kolme maalia ratkaisten ottelun lopullisesti ja yksiselitteisesti. KooKoo putosi tyystin kyydistä, vaikka Tapparan ensimmäisen erän pelaaminen jätti kauniisti sanottuna parantamisen varaan.
Tapparan oman alueen puolustuspelaaminen, Christian Heljangon epävarma maalivahtipelaaminen, kenttäpelaajien satunnaiset nukahdukset ja pelin ulkopuolella leijumiset ovat kaikki riskitekijöitä, joiden varaan KooKoo voi kasata haaveita voitoista.
Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä Tapparan laadukas ja kokenut nippu pystyy voittamaan otteluita ja ottelusarjoja, vaikka se ei ole lähelläkään parasta tasoaan.
Sinioranssi väri on jälleen valttia, eikä Kim Strömbergin ällistyttävä maalivire saati pudotuspelien parhaan maalivahdin, Nick Malíkin, torjunnat riitä ihmeisiin. Joukkue kaipaa lisäksi Nikkilän erinomaista pelaamista kilpaillakseen voitoista.
Kenenkään ei pidä yllättyä, jos ratkaisevan finaalin jälkeen Otto Rauhala nostaa mestaruusmaljaa kohti hallin kattorakenteita.
