Kiekkokulttuuri syntyy urheilullisisilla suorituksilla ja kaukalon ulkopuolella inhimillisellä tarmolla. Ensimmäisessä Blues on ollut erinomainen viime vuosina, mutta jälkimmäisessä ala-arvoinen. Epäonnistumiset eivät ole johtuneet osaamisen puutteesta, vaan lähinnä laiskuudesta. Ketään ei kiinnosta vaivautua. Kukaan ei taida välittää.
Haluatteko hyvän esimerkin Bluesin kunnioituksesta omaa historiaansa kohtaan?
Kiekko-Espoon kasvatti, entinen puolustaja Ismo Kuoppala suostui kahtena perättäisenä kesänä allekirjoittamaan vuoden jatkosopimuksen, vaikka uudelle työuralle siirtyminen siinsi jo mielekkäämpänä vaihtoehtona mielessä. Syy jatkolle? Blues tarvitsi kiperästi täydennystä kokoonpanoon, kun puolustuksessa oli pitkäaikaistoipilaita. Kuoppala sitoutui auttamaan.
Viime keväänä Kuoppala lopelta lopetti. Miten Blues muisti? Ei mitenkään.
Tässä toinen esimerkki siitä, miten Blues kohtelee itseään.
Blues oli monien tuskaisten vuosien jälkeen vihdoin menestyvä organisaatio. Espoolainen, taisteleva, voittava joukkue, jolla oli kaunis tunnus, keulakuva. Tällä kruunupäisellä vaakunalla edettiin finaaleihin, voitettiin hopeaa ja viiletettiin ympäri Eurooppaa Mestarien liigassa. Tämä kuva edusti nyt espoolaisen kiekkoilun nousua huipulle.
No, mitä teki Blues? Heitti vaakunan roskiin ja otti tilalle uuden, kun kukaan ei ilmeisesti keksinyt muutakaan markkinointitemppua uuden kauden kynnyksellä. Millainen oli uusi logo? Joku kaivoi Wordista Desdemonda-fontin ja painoi näppäimistön B-näppäintä. Ja vähän sinistä väriä taustalle. Todennäköisesti Paintilla. Voíla!
Aina aloitetaan alusta
Tällainen toiminta syö luottoa Bluesiin.
Onko Blues oikeastaan koskaan toiminut kulttuuriaan kunnioittavasti?
No, ainakin sininen tunnusväri on kulkenut mukana läpi 25 vuotta kestäneen taipaleen. Uusi nimi, Blues, on kestänyt yksitoista vuotta. Sen on kestettävä jatkossakin, sillä toista nimenvaihtoa espoolainen kiekkokulttuuri ei kestäisi.
Oli nykyinen nimi huono tai ei, sillä on mentävä. Se on kasvanut vahvaksi. Sitä on vahvistettava entisestään. Kiekko-Espooseen ei kannata enää palata ja Hongan tai Oilersin kanssa fuusioituminen ei kuulosta mielekkäältä. Kaikilla espoolaisseuroilla on oma vahva imagonsa nimiensä kanssa. Niitä ei kannata sekoittaa toisiinsa.
Urheilullinen menestys ei riitä luomaan kulttuuria. Se on vain vahvistava tekijä, joka luo maata vahvan kallion päälle. Ongelma Bluesilla on se, että vaihtamalla jatkuvasti logoa palataan aina takaisin kylmälle kivipohjalle. Nyt pelataan eri tunnus rinnassa kuin viime kaudella. Nyt eletään yhtäkkiä uutta aikakautta: uusi logo, uusi pelipaita, uusi imago. Sitoutuminen alkaa uudestaan, kun täytyy totuttautua uuteen tunnukseen, johon koko mielikuva Bluesista kulminoituu.
Blues saattaa hyvinkin voittaa ensimmäisen liigamestaruutensa lähivuosina. Mutta vahvaa kulttuuria ja espoolaisten katkeamatonta tunnesidettä Bluesiin ei synny vielä pitkään aikaan. Se syntyy vasta sitten, kun samalla nimellä, samalla tunnuksella ja samalla identiteetillä on kuljettu tarpeeksi pitkä matka. Ja sitten, kun kaikki voivat olla varmoja, ettei niitä vaihdeta ilman tarpeeksi hyvää syytä.