On aivan se ja sama, suliko KalPa viime keväänä puolivälieräsarjassa Bluesia vastaan, menettikö valmentaja Kapasten veljesten luottamuksen tai loppuivatko hänen henkiset eväänsä.
Tuomas Tuokkola on pitkällä aikavälillä voittava ja jopa kannupotentiaalia omaava koutsi, jonka tapa ajatella pelistä tulee Ilvekselle kipeään tarpeeseen. Seura ei olisi löytänyt sopivampaa, vaikka olisi rypenyt rahassa.
Eikä nyt puhuta taktiikkatauluista.
Ilves on viime vuodet pyörinyt pohjamudissa. Rahaongelmia, epätoivoisia valmentajanvaihtoja, luovuttaneita pelaajia, hallintosotaa, itsesääliä. Koko organisaatiosta ehti hukkua terve suhtautuminen omaan tekemiseen. Jos yhdellä miehellä on ylipäätään mahdollisuus muuttaa asioiden laita, se mies on 36-vuotias eteläpohjalainen runkosarjavoittaja.
Tuokkolan asenne peliin ja eritoten tappioihin on tamperelaisseuran nykymenoon verrattuna vallankumouksellinen. Siinä missä Raimo Helminen tuntee jokaisen nollakierroksen jälkeen puukon sydämessään ja väkisintsemppaa äänensä käheäksi, Tuokkola tutkii hävittyä matsia kuin sudokua. Hän ei ikinä vaikuta häviöiden jälkeisissä haastatteluissa suuttuneelta tai pettyneeltä, vaan mietteliäältä ja kiinnostuneelta.
Tuokkolalle tappio on riemastuttava tilaisuus ajatella, pohtia, keskustella ja mikä tärkeintä, edelleen nauttia pelistä.
Tuokkolan joukkueessa häviäminen on hyväksyttävää. Tämän asenteen tarttuminen pelaajiin tekee Ilveksen kaltaisessa kroonisessa luuserijoukkueessa – toki parempaan pystyvässä – ihan uskomatonta nasupetteriä. Positiivinen ilmapiiri on jokapäiväisessä käytössä hieman tehokkaampi ase kuin kerran viikossa urheilupsykologin sohvalla.
Entisestään yhtälöä parantavat tausta-asiat. Tuokkolan hintalappu sopii Ilvekselle. Miehestä ei vielä ole kilpailemassa yksikään siperialainen öljy-yhtiö. Tuokkolalla on kunnossa sekä intohimo, näyttämisen halu että tahto päästä tositoimiin tauon jälkeen. Viidakkorumpu laulaa hänestä pelaajia houkuttelevia lauluja.
Isoin puhdistava tekijä syksyn 2013 tabula rasalle on kuitenkin vaihdoksen hämmästyttävä siisteys.
Päävalmentajan omaehtoinen väistyminen tehtävästä huonoon suoriutumiseensa vedoten on ammattilaisurheilussa ennenkuulumatonta. Raimo Helminen esitti lauantain Aamulehdessä yhden SM-liigahistorian suoraselkäisimmistä kommenteista kun totesi, että yksi lopettamisen syy olivat alkukauden huonot tulokset.
Oli Helminen itse siunaamassa sopimusneuvotteluja Tuokkolan kanssa tai ei, hän kantoi päätöksellään suurempaa vastuuta kuin muut liigavalmentajat parina viime vuonna yhteensä. Ikoni istui hiljaa kotonaan miettimässä ja teki päätöksen seuran etu edellä. Petri Matikaisen ja Pasi Sormusen IFK-unelmahöttölauseet saivat melko tylyn äänettömän vastineen Tampereelta.
Tuomas Tuokkola saa käsiinsä läjän sontaa, mutta onneksi edes lannoitteeksi jalostettua sellaista. Hänellä on työkalut ihan siedettävän viljapellon kylvämiseen. Messias sovitti kaikkien synnit (taas), Ilves-johto osoittaa vaisuja merkkejä paksummasta lompakosta ja uuden koutsin pelikirja on nykyaikainen.
Äärettömän lupaavaa.
