Maanantaina se nähtiin taas. Yksittäisten otteluiden perusteella Pelicans näyttää löytäneen kilpailuetua pitelemättömästä aggressiosta ja pakahduttavasta kiihkosta.
Joukkueen alkukausi on sen sijaan ollut yhtä kärvistelyä pelillisten, taktisten ja yksilöllisen alisuorittamisen merkeissä. Pelaaminen on ollut ailahtelevaista, vaisua ja kaikin puolin alle joukkueen potentiaalin.
Maanantainen murskavoitto siipirikkoisesta Tapparasta oli vakuuttava, mutta lahtelaiset eivät voi vielä huoahtaa helpotuksesta. Ei vaikka joukkue on nujertanut viime kierroksilla myös SaiPan kotonaan ja Lukon Raumalla.
Sinänsä positiivisen tuloskunnon ja Miika Roineen näkemyksen mukaan parantuneen joukkuepelaamisen taustalla piilee kuitenkin ongelmia, joita joukkue ei ole vielä ratkaissut. Vaihtelevat suoritukset kaukalossa kielivät siitä, että Pelicans ei ole vielä täysin noussut ahjostaan.
Vaikka joukkue onkin nujertanut kolme kärkijoukkuetta, sen haasteet ovat olleet eritoten keskikastin joukkueiden kanssa. Sport ja TPS pitäisi olla hallittavissa maalien lisäksi myös pelillisesti.
Santapaperipelaamisen korostaminen kiekonhallinnan kustannuksella kielii epätoivosta.
Pelicans nojaa tällä hetkellä pelillisesti ja henkisesti täydelliseen kaaokseen. Joukkue taklaa Antti Tyrväisen ja Miro Väänäsen johdolla kaikkea liikkuvaa. Tarkoitus on horjuttaa vastustajaa, mutta erityisesti nostattaa oman joukkueen itsetuntoa.
Kiekolliset hienoudet tuntuvat jopa toissijaiselta saavutukselta. Tärkeintä on herättää huumaa omassa pukukopissa ja vakuuttaa itselleen, että kasassa on Liiga-kelpoinen jääkiekkojoukkue, joka voittaa mieluummin taklaukset kuin maaliodottamat – Pohjois-Amerikassa puhuttaisiin sydämestä ja palleista.
Tämä onnistuu osin sen ansiosta, että korkealla tasolla pelaava Patrik Bartošák paikkaa joukkueen pelillisiä vajavaisuuksia torjunnoillaan.
Pelicansille pitää kuitenkin nostaa hattua siitä, että se on löytänyt kilpailuetua brändinomaisesta lahtelaisesta osaamisesta: ruhjeista ja nahinoista. Tämä tuo lahtelaisille iloa ja tunnetta, mutta myös paljon kaivattua nostetta syksyn alhosta.
Huomattavaa on kuitenkin, että joukkue valmennuksineen ei löytänyt tätä aiemmin muita keinoja tuloskunnon kohentamiseksi. Santapaperipelaamisen korostaminen kiekonhallinnan kustannuksella kielii epätoivosta.
Valittu tie on tällä hetkellä tuottoisa, mutta kolmatta peräkkäistä finaalipaikkaa joukkue ei nykytyylillä ansaitse, vaikka karsintaottelut joukkue välttääkin tällä pelaamisella. Harvan urheilijan keho tai mieli kestää mittari punaisella paahtamista määräänsä enempää.
On myös todennäköistä, että kärkijoukkueet, kuten Tappara, on keväällä merkittävästi laadukkaampi kuin kahdella edeltävällä kierroksella. Pelicansin kiihko ei pääse oikeuksiinsa, jos vastustaja oppii rikkomaan paineen kiekottelemalla.
Vesikauhuinen rähinäkiekko on Pelicansille valinta, mutta myös sen viimeinen oljenkorsi.
