Viime kauden ”kohuhankinnat” Mika Nieminen ja Roman Vopat epäonnistuivat pahasti ja Ilves oli muutenkin alisuorittaja aina tammikuulle asti. Välillä tuntui kun joukkueessa kukaan ei olisi ikinä edes jääkiekkoa pelannut. Kesken kauden tullut maalivahti Bruce Racine oli keskenkuntoinen ja alkusyksyn tehokaksikko Viitakoski-Helminen loukkaantumisten ja otteluruuhkan takia jäässä. Jani Nikon loukkaantuminen jätti puolustukseen ammottavan aukon, joka aiheutti sen, että kunnolla peliä avaavia ja rakentavia puolustajia ei ollut ja hyökkääjät joutuivat tuomaan kiekon omalta alueelta asti kohti vastustajan puolustusmuuria. Nopeita läpihyökkäyksiäkään ei tästä syystä juurikaan nähty.
Uusi valmennuskaksikko Ari-Pekka Selin ja Juha Pajuoja vannoivat vanhan pelitavan nimeen ennen kauden alkua. Luotettiin Heikki Mälkiän oppeihin ja ”hiottiin yksityiskohtia”. Kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa alettiin luomaa joukkueelle uutta pelityyliä, joka perustui enemmän liikkeeseen ja kiekon hallintaan. Siihen tarvittiin taitavia pelaajia ja Mika Niemisen hankinta ennakoi jo sitä. Muutos ei kuitenkaan onnistunut toivotulla tavalla ja tulos oli kuten edellisen muutoksen aikana 1999-2000: katastrofi. Mikään ei toiminut mihinkään suuntaan. Onneksi toimitusjohtaja Jalon tammikuun hankinnat, David Nemirovsky, Tomi Källarsson ja Mikko Kuparinen onnistuivat ja omalla esimerkillään hilasivat Ilveksen pudotuspeleihin.
Tyyli muuttui myös siten, että Mälkiän auktorisesta holhouksesta siirryttiin pelaajien omaan kontrollin. Eli annettiin vapauksia ja pelaajien piti osoittaa olevansa sen arvoisia. Sekin meni osittain penkin alle ja kesken kauden liekaa vähän tiukennettiin. Samalla joukkue kuitenkin oppi ottamaan itse vastuuta itsestään ja piti ottelun jälkeen palavereita suljettujen ovien takana, ilman valmentajia.
Hyökkäykseen lisää leveyttä
Ilveksen ongelma on ollut pidemmän aikaa ratkaisijoiden kapeus. Viime vuonna ykkösketjuna oli Nemirovsky-Miettinen-Viitakoski, sitä ennen Viitakoski-Helminen eri laitureiden kanssa lähes kaksi ja puoli kautta. Vastustajien oli helppo eliminoida Ilveksen hyökkäykset keskittymällä vain yhteen ketjuun. Nyt siihenkin ongelmaan yritetään löytää ratkaisua. Pois potkittiin viime vuosina paikallaan junnannut Tommi Miettinen, pahasti flopannut Mika Nieminen lopetti sekä armeijan takia huonon kauden pelannut Tony Salmelainen siirtyi IFK:n kautta Edmontoniin.
Tilalle hankittiin jo Tsekin Extraliigassa yhdessä pelanneet Petr Vala ja Lubomir Korhon muodostanevat Ilveksen menestyksen erään tärkeimmistä kulmakivistä. Jos heidän pelinsä alkaa luistamaan ja todennäköisesti vieressä pelaava Ville Snellmankin alkaa takomaan maaleja, kuten häneltä odotetaan, Ilveksen hyökkäyskalusto alkaa näyttämään heti paremmalta. Snellmankin toipunee loukkaantumisestaan sarja-avaukseen mennessä.
Toinen hyökkäystehoista päävastuuta kantavista ketjuista on kasattu tutun parivaljakon ympärille. Viitakoski ja Helminen tuntevat toistensa ajatukset erittäin hyvin ja ovat viime vuosina lähes yksin pitäneet Ilvestä pystyssä. Harjoitusotteluissa heidän kanssaan on pelannut kanadalainen David Nemirovsky, joka viime kaudella pelasti Ilveksen play offeihin. Nemirovskyn ongelmana vain on liiallinen kiekon rakastaminen, eli omille lähtevä vapauttava syöttö jää liian usein antamatta.
Toisaalta taas kun ketjussa on nyt kaksi äärimmäisen taitavaa pelaaja, se sitoo vastustajan pelaajia enemmän. Nemirovsky kerää parhaimmillaan miehiä kuin liimapaperi, jolloin Viitakoski ja Helminen saavat rauhassa mellestää. Ketjun heikkoutena voidaan pitää puolustamista. Helminen on hidastunut parhaista vuosistaan, vaikka onkin edelleen maan ehdotonta eliittiä kun puhutaan puolustavista hyökkääjistä. Viime vuonna maalipörssin voittanut Viitakoski taas on uuden roolinsa myötä lopettanut kokonaan puolustamisen ja Nemirovsky ei paljoa oman sinisen sisäpuolella viihdy. Tästä voi muodostua ongelma.
Kolmosketju oli viime kaudella heikoissa kantimissa, Jarkko Nikanderin vaivuttua flegmaattisuuteen ei motivaationsa menettäneestä ”Veikko” Niemisestä ollut tuomaan nuorille pelaajille mitään vahvistusta. Tälle vuodelle nimenomaan kolmosketjua ajatellen hankittiin paluumuuttaja Timo Peltomaa. ”Tinke” on esiintynyt harjoituspeleissä pirteästi ja mies on muutenkin todella motivoituneen oloinen. Miksikään pelinrakentajaksi Peltomaasta ole, peli sujuu parhaiten silloin kun mies ei pidä kiekkoa kolmea sekuntia pidempään.
Kolmosketjussa toisessa laidassa pelannee nuori Kimmo Vähä-Ruohola, joka on Snellmanin loukkaantumisen jälkeen pelannut pääasiassa tsekkien kanssa. Vähä-Ruoholalla on myös paljon potentiaalia, mutta pelisilmä on vielä kehittymätön. Keskellä pelaa Ilveksen tämän hetken kirkkain lupaus, Jesse Niinimäki. Jessellä on onnistuessaan mahdollisuus vaikka mihin. Taitoa ja peliälyä on, röyhkeyttäkään ei puutu. Ainoa ongelma on fyysisyys, minkä kanssa Jesse on työskennellyt kesällä ahkerasti. Kolmosen rooli on varmasti rikkoa, mutta näiltä taitavilta nuorukaisilta ei varmastikaan kielletä maalintekoakaan.
Nelosketjun tilanne on hyvä. Kilpailua löytyy lähes jokaiselle pelipaikalle. Laitahyökkääjien tonttia kärkkyvät ainkin Sportista tullut Marko Luomala, Bluesista Tampereelle siirtynyt nuori Tommi Jäminki ja Ilveksen oma kasvatti Eero Lajunen. Keskushyökkääjänä tulee luultavasti aloittamaan lupaava Mika Niemi, mutta viime kaudella vakiokokoonpanossa ollut Ville Hirvonen on varmasti halukas myös tälle pelipaikalle. Eikä unohtaa sovi vasta 18-vuotiasta Karri Akkasta, jota eräät asiantuntijat pitävät erittäin lahjakkaana.
Ilveksen hyökkäys on nuori, mutta siinä on myös kolme yli 30-vuotiasta pelaajaa. Kysymysmerkkejä on myös paljon, pystyykö Nemirovksy samanlaisiin tehoihin kuin viime vuonna, miten tsekit pärjäävät ja pystyvätkö nuoret nousemaan suuriin saappaisiin mitä tarjotaan. Tätä kirjoittaessa ainakin Jesse Niinimäen tilanne on se, että hän tuskin pystyy pelaamaan ainakaan liiga-avauksessa. Ville Snellmanin loukkaantuminen on myös sotkenut kuvioita.
Puolustus remontissa
Ilveksen puolustuksessa tapahtui viime kauden jälkeen muutoksia. Jani Nikko lopetti kesken kauden, Arto Tukio lähti Jokereihin sekä Ivan Majesky ja Tomi Pettinen metsästämään pelipaikkaa NHL:stä. Tilalle tulivat aiemminkin Ilveksessä pelanneet Jukka-Pekka Laamanen ja Tapio Sammalkangas. Myös huonon kauden pelannut Matt Smith sai lähteä. Try outin kautta itselleen pelipaikan lunasti ruotsalainen Bert Robertsson.
Viime kauden jälkeen Ilvekseen haettiin lisää kiekollista taitoa. Sitä saatiin, mutta Jani Nikon jättämää aukkoa ei ole pystytty täyttämään. Viime kaudella maajoukkuedebyyttinsä tehneestä Laamasesta ei todellakaan ole Nikon korvaajaksi ja se onkin Ilves-puolustuksen suurin ongelma. Puuttuu kylmäpäinen johtaja, pelaaja, joka omalla esimerkillään johtaa puolustusta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Laamanen on parhaimmillaan Tukion tasoinen pelaaja, mutta viime kauden hyvät esitykset ovat saattaneet kasvattaa liigatasolla melko kokemattomalle pelaajalle ylimääräisiä paineita.
Muut kiekollista vastuuta saavat puolustajat ovat terrierimäinen Tapio Sammalkangas, viime kaudella debyyttinsä tehnyt Ville Koisitinen sekä A-P Selinin luottomies Antti Bruun. He ovat paljon vartijoina. Selinin ajama pelitapa edellyttää HPK-tyyliin nopeita suunnanmuutoksia ja se vaatii puolustajilta hyviä avauksia ja pelinrakennuskykyä. Nikon aikana tamperelaisyleisö sai tottua hyviin avauksiin, joita nyt ei ole tulossa. Myöskään ylivoimapelissä kukaan näistä herroista ei pysty täyttämään Nikon aukkoa.
Fyysisyydestä Ilveksen puolustuksessa vastaavat kesken viime kauden tulleet Mikko Kuparinen ja Tomi Källarsson, joista varsinkin jälkimmäinen on harjoitusotteluissa esiintynyt todella varmaotteisesti ja rauhallisesti. Källarsson on kookas ja vakaaotteinen peruspakki, jollaisia Ilveksessä ei liiemmin ole. Mikko Kuparinen on Pohjois-Amerikassa tottunut fyysisempäänkin peliin, mutta ei siltikään pelaa sikaa, saatikka taklaisi paljon. Kuparisen etuna on se, että hän on pelannut suurimman osan urastaan hyökkääjänä ja ”Kuprua” Selin tullee käyttämään melko paljon myös ylivoimassa.
Mielenkiintoinen tapaus on reilut 120 ottelua NHL:ssä pelannut ruotsalainen Bert Robertsson. Allekirjoittanutta hän ei pystynyt vakuuttamaan, mutta valmennusjohto ja Risto Jalo näkivät miehessä jotain erikoista, sillä koeajan jälkeen miehelle rustattiin vuoden mittainen paperi. Robertsson on vielä hieman keskenkuntoinen, mutta lienee parhaimmillaan hyvä peruspuolustaja, josta tarvittaessa voisi olla apua vaikka ylivoimapeliinkin.
Ilveksen puolustus on melko haavoittuva. Harjoitusotteluissa ei ainakaan vielä ole löytynyt selviä säveliä ja toimivia pakkipareja. Seitsemälle kärkipakille ei haastajaa tai kunnon korvaajaa löydy kuin Teemu Jääskeläisestä, joten hirveästi ei ole loukkaantumisiinkaan varaa. Kuitenkin tällä pakistollakin liigassa pärjää, kunhan pojat muistavat erään jääkiekon perusasian: syötä kiekko omille.
Maalivahdeissa kokemusta ja nuoruutta
Viime kaudella Ilves sähläsi maalivahtiensa kanssa oikein urakalla. Mika Pietilä korvattiin kesken kauden Bruce Racinella, joka oli pahasti keskenkuntoinen. Juha Pitkämäestä ei ollut kunnon korvaajaksi ja soppa oli valmis. Racine kasasi itsensä ja oli kevätkaudella Ilveksen todellinen lukko. Viime kauden jälkeen myös valmennuksessa tapahtui muutoksia. Viime kaudella vastuuta kantaneet Jukka Tammi ja Jouni Antila on siirretty sivuun ja tilalle tuli HPK:sta Arto Koivisto.
Tälle vuodelle Racinelle rustattiin jatkopahvi ja mies on saanut harjoitella rauhassa ja keskittyä kauteen kunnolla. ”Racer” oli Tampere Cupissa kuin uudelleen syntynyt. Mies oli itse varmuus. Racine aloittaa selvästi ykkösmaalivahtina. Hän on tyypillinen kanukkimolari, joka helposti pudottelee kiekkoja. Mailapelissäkin Brucella olisi parannettavaa, mutta muuten mies on todella hyvä torjuja.
Kakkosmaalivahdiksi hankittiin vuonna 1983 syntynyt Tuomas Nissinen KalPasta. Nissinen on erittäin lupaava St. Louisin varaus kesältä 2001. Nissinen on tullut Tampereelle nimenomaan haistelemaan liigaympyröitä ja tarkoitus olisi, että vuoden päästä mies olisi jo kenties ykkösmaalivahti. Harjoitusottelussa on nähty vielä kevyttä haparointia, mutta sen voinee pistää jännityksen piikkiin. Maalivahtitilanne on tällä kaudella niin hyvä, että ilman loukkaantumisia Ilves ei maalivahteihin kaadu.
Miten tässä käy?
Tulevaa on tietysti vaikea ennustaa, mutta kyllä Ilves taistelee lujasti pudotuspelipaikasta ja sen saavuttaminen pitää olla minimitavoite. Jos kaikki osuu kohdalleen, miksei enemmänkin. Selinin ajama pelitapa muistuttaa HPK:n pelaamaa hienoa hyökkäysvoittosta ja nopealiikkeistä kiekkoa. Jos muutos on saatu iskostettua sisään ja pelaajilla riittää kuntopohja, voidaan odottaa hyvää. Ilves voi silloin jopa pystyä toissakauden kaltaiseen yllätykseen.
Toinen mahdollisuus on viimevuotistakin pahempi katastrofi. Ilveksen pelaajalistassa on monta kysymysmerkkiä, joiden onnistuminen vaikuttaa paljon joukkueen esiintymiseen. Erityisesti Vala ja Korhon ovat paljon vartijoina. Leveyttä ratkaisijoihin on pakko saada. Puolustus on myös melko haavoittuvainen. Kysymysmerkki on myös onko Snellmanista, Niinimäestä ja muista nuorista vastuunkantajiksi. Yksi asia on kuitenkin varma. Eräs herra on tänä kesänä mittauttanut parhaat testiarvot moneen vuoteen ja mielii varmasti vielä kotikisoihin. Raimo haluaa pelata huippukauden, koska se saattaa olla hänen viimeisensä.
